Taide on kuitenkin taidetta

Teksti: Esa Salminen

PitkätKulttuuriTaideAmerikkaLatinalainen AmerikkaEtelä-AmerikkaPeru

Eturivin perulaiset elokuvaohjaajat nostavat taiteen yhteiskunnallisen sanoman edelle.

Jorge Carmona: Kultainen silta
Jorge Carmonan quechuankielinen "Kultainen silta" on palkittu useilla festivaaleilla.

Latinalaisessa Amerikassa elokuvat eivät enää ole niin poliittisesti julistavia kuin 10 vuotta sitten. Silti voisi kuvitella, että muun muassa César Vallejon ja Mario Vargas Llosan maassa - Latinalaisen Amerikan voimakkaassa poliittisessa ilmapiirissä - taiteilijat kuljettaisivat yhteiskunnallisia teemoja tekemässään taiteessa.

Perun menestyneimpiin ohjaajiin kuuluva Aldo Salvini on hieman toista mieltä. Hänen mielestään yhteiskunnallisissa dokumenteissa ja elokuvissa ei ole mitään vikaa, mutta sosiaalisen omantunnon ei saisi antaa kävellä taiteen tekemisen yli.

"Pitkään oli niin, että jos ei koko ajan näyttänyt maailmalle Perun köyhiä tai julistanut sosialismia, ei saanut lainkaan arvostusta. Elokuvantekijää ei silloin pidetty minään."
Etenkin 1970-luvulla sosialismi oli muotia, ja kaikkien oli kapinoitava sortoa ja kapitalismia vastaan. Perussa tämä jatkui vielä 1990-luvun alkupuolelle saakka.

Puoli vuotta kerrallaan

Kymmenisen vuotta sitten kumottiin 20 vuotta voimassa ollut lyhytelokuvia suosiva elokuvalaki. Lain voimassaoloaikana kaikki näytökset elokuvateattereissa aloitettiin kotimaisella lyhytelokuvalla. Näitä tuotettiin huippuvauhtia, ja ajanjaksosta puhutaankin perulaisen elokuvan kulta-aikana. Ajanjaksoon sisältyy kuitenkin paradoksi, sillä tuona aikana perulainen lyhytelokuva menetti kasvonsa perulaisen yleisön silmissä.

Aldo Salvini (Kuva: Esa Salminen)"Valtio tuki lyhytelokuvan tekijöitä, joten monet tekivät helppoa rahaa kuvaamalla pääkaupungin Liman katuja ja taloja, härkätaisteluita tai kadulla kulkevia ihmisiä. 10-–15 minuutin 'dokumentteja' tuotettiin satoja, kaikki yhtä surkeita. Kotimainen elokuva ei enää kiinnostanut ketään, ja nekin jotka tekivät töitä vakavissaan ja rakkaudesta elokuvataiteeseen, kärsivät yhtä lailla näistä perulaisen elokuvan hautajaisista", Salvini kertoo.

Vastikään eronnutta presidentti Alberto Fujimoria edeltäneenä aikana terrorismi häiritsi elokuvateollisuutta, sillä kukaan ei uskaltanut käydä elokuvateattereissa. "Pommeja oli joka paikassa, kukaan ei uskaltanut poistua talostaan kadulle saati sitten mennä suljettuun elokuvateatteriin. Siihen aikaan elokuvien tekeminen oli helvetin vaikeaa", Salvini muistelee.

Kovan työn jälkeen yleisön luottamus on palannut, ja viime vuosina uuden ohjaajasukupolven mukana kotimaiselle elokuvalle on muodostunut oma katsojakuntansa. Valtion elokuvakomissio tukee kotimaista elokuvatuotantoa mutta hyvin epävarmasti. Rahalliset ongelmat tuntuvatkin olevan elokuvaväen suurin huolenaihe.

"Elämä jaksottuu puolivuotiskausiksi. Ensin tehdään töitä televisiolle saippuasarjojen tai mainosten parissa. Näin säästetään rahaa, jotta loppuvuoden voi käyttää elokuvien käsikirjoitusten filmaamiseen. Perussa ei voi nykyään olla päätoiminen elokuvan ammattilainen: kaikkien on tehtävä muita töitä rahoittaakseen päätyönsä."

Edes kansalliset kassamagneetit eivät rikastuta perulaista elokuvantekijää, vaan rahaa saadakseen on tehtävä yhteistyötä esimerkiksi espanjalaisten televisioyhtiöiden kanssa. Latinalaisen Amerikan sisäisiä elokuvamarkkinoita häiritsevät Hollywoodin joka puolelle ulottuvat lonkerot ja laajat mainoskampanjat.

Perun nykyelokuva on silti hengissä ja yleisön suhtautuminen kotimaista elokuvaa kohtaan on suopeampaa kuin ennen. Uudet perulaiset elokuvat, joita tänä vuonna valmistuu kuusi, käsittelevät lähes yksinomaan ihmisten välisiä suhteita ja elämää paljon intiimimmällä tasolla kuin aiemmin. Dokumenteissakin yhä useammin muistetaan esteettiset arvot.

Dokumentoitua estetiikkaa

Salvini kehuu uutta elokuvaohjaajasukupolvea, ja erityisesti kollegansa Jorge Carmonan elokuvaa Kultainen silta. "Se on mainio dokumentti Perun maaseudulta. Carmona kertoo siinä esi-isien ikiaikaisista perinteistä. Carmona käyttää nimenomaan taiteen, estetiikan hyvän maun ja elokuvan keinoja", Salvini ylistää.

Kyliä yhdistävän riippusillan vuotuista jälleenrakentamista kuvaava Kultainen silta on värikäs quechuankielinen dokumentti, joka on saanut monia palkintoja. Carmona on käynyt näyttämässä elokuvansa myös paikan päällä sillanrakentajien kylissä, ja dokumentti on hänen mielestään myös antropologisesti arvokas.

Elokuvallaan Carmona on halunnut näyttää Limaan eristäytyneille ihmisille, kuinka moninaista perulainen kulttuuri on ja että elämää on myös suurkaupunkien ulkopuolella. Modernit länsimaiset ihmiset Limassa voisivat oppia paljon alkuperäisväestön tasapainoisuudesta.

"En minä taiteentekijänä unohda yhteiskuntaani, vaikken kuvaakaan pelkästään kaupunkien köyhiä. Tällä kertaa tein dokumentin inkojakin vanhemmasta Huachacan kultaisesta sillasta. Ehkä ensi kerralla kuvaan kahta limalaista kundia, joilla on paljon rahaa. Onhan sekin perulaista", Carmona toteaa.

Poliittinen tulevaisuus

Monille taiteilijoille käy kuitenkin edelleen niin, että yhteiskunnallinen taakka käy liian suureksi ja kääntyy taidetta vastaan. Tasapaino on vaikea säilyttää. Salvinia ärsyttää erityisesti se, että taiteilijalle tullaan sanomaan kuinka valveutunut hänen pitäisi olla. On tuhansia tapoja kuvata oman maan todellisuutta. Realismi ei ole ainoa vaihtoehto.

Aldo Salvini: La misma carne y la misma sangre
Aldo Salvinin elokuvissa on lähes aina hulluja. Siamilaiset kaksoset Hansel ja Gretel: toinen psykopaatti tappaja, toinen rauhaa rakastava uhri.

Salvinin omissa töissä on paljon symbolisia henkilöhahmoja. Tunnelma on turhautunut ja ahdistava. "Joka elokuvassahan minulla on hulluja. Kuuluisimmat elokuvani tein 1980- ja 1990-lukujen taitteessa, ja nyt myöhemmin katsottuna huomaan itsekin, että niissä näkyy sen ajan henkeä. Silloin pitkän diktatuuriajan jälkeen elettiin demokratian mukana tulleen valtavan terrorismin aikaa. Kadut olivat täynnä hylättyjä, hulluja ihmisiä." 

Molemmat ohjaajat vakuuttavat, että viime aikoina Perua koetelleet skandaalit näkyvät varmasti tulevissa elokuvissa. Tilanteeseen nopeasti tarttuva televisio tuottaa pian maasta paenneen korruptoituneen poliitikon Vladimir Montesinosin elämänkertaelokuvia ja muuta myyvää. Myös tulevat pitkät elokuvat kuvastanevat tämänhetkisiä sekasortoisia aikoja maassa, jonka entinen presidentti Alberto Fujimori jätti taakseen paetessaan Japaniin.

Fujimorin pitkä valtakausi jakoi kansan henkisesti kahtia. Peru on kulkenut vuosikymmenien matkan diktatuurista terrorismin kautta uudenlaiseen epätoivoon: Andien valtio ei tunnu löytävän keskitietä, vaan kulkee ääripäästä toiseen.

"Peru menee eteen- ja taaksepäin, kaatuu ja nousee myöhemmin jaloilleen. Aina on Fujimorin ja Montesinosin kaltaisia ahneita ihmisiä, jotka pettävät kansansa. Me kuitenkin elämme ja jatkamme eteenpäin. Jatkamme myös elokuvien tekemistä, taidetta unohtamatta", Salvini sanoo.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!