Burma ja pakon maantiede

Teksti: Timo Kuronen

IhmisoikeudetMuuttoliike ja pakolaisuusVähemmistötAasiaKaakkois-AasiaMyanmarThaimaa

Thaimaan ja Burman välinen henkinen raja on korkea kuin piikkilanka-aita. Naapurimaahan kohdistuva epäluulo on kuitenkin pientä verrattuna siihen, mitä rajan pinnassa elävät etniset vähemmistöt saavat kotialueillaan kokea.

"Thaimaa ja Burma rakastavat toisiaan ikuisesti. Olemme kuin veljiä ja sisaria. Jaamme saman uskonnon. Välillämme saattaa olla raja, mutta olemme samasta maasta. Jaamme saman sydämenlyönnin."

Nämä thaimaalais-burmalaista kulttuurivierailua varten vuonna 1954 laaditut ystävyyslaulun sanat tuntuvat epätodellisilta. Tuskin niitä on tavallinen kansa kummassakaan maassa koskaan kuullutkaan. Sen sijaan vuosisatojen taakse ulottuvat arkkiviholliskertomukset elävät vahvoina niin kansan kuin johtajienkin keskuudessa saaden uusia ilmentymiä koko ajan.

Kuva: Timo Kuronen
Pakolaisleiri numero kahden päiväkodin lapset opiskelevat karennia, burmaa, englantia ja thaita. Kuvassa opetellaan burmaa. (Kuva: Timo Kuronen)

Viimeisimpinä esimerkkeinä naapurikammosta ovat tänä vuonna burmalaisissa oppikirjoissa julkaistut tekstit, joissa thaimaalaisia haukutaan patalaiskoiksi ja länsimaiden edessä nöyristelijöiksi. Thaimaalaiset ovat puolestaan kunnostautuneet tekemällä suuren suosion saavuttaneita elokuvia, jotka kertovat Ayutthayan valtakauden aikana (1376-1767) raakoja burmalaisia tappajia vastaan taistelleista siamilaisista kuninkaista ja kansansankareista.

Samalla kun Burmassa - jonka sotilasjohdon maalle antama virallinen nimi on Myanmar - kansallistuntoa yritetään nostattaa kulttuurin ja koulutuksen avulla, suurinta osaa väestöstä pidetään poliittisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti paitsiossa.

Äärikommunistisilla opeillaan hallinnut ja maan talouden tuhonnut kenraali Ne Win piti kansan hiljaisena väkivaltapelotteellaan 26 vuoden ajan. Samanlaisin ottein on jatkanut vuodesta 1988 vallassa ollut, ulkomaisia sijoituksia houkutellut sotilasjuntta. Vuoden 1990 vaaleissa murskavoiton saanut Kansallinen Demokratialiitto NLD on tukahdutettu vangitsemalla puolueen aktivistit tai ajamalla heidät maanpakoon.

Maanpakoon on opiskelijoiden ja muiden poliittisten aktiivien lisäksi lähtenyt valtava joukko tavallisia ihmisiä. Yksistään Thaimaassa arvellaan olevan reilusti yli miljoona Burmasta tullutta. Suurin osa heistä kuuluu eri etnisiin vähemmistöryhmiin. Lähes miljoona laitonta siirtolaista tekee raskasta työtä olemattomilla palkoilla. Lisäksi 2 400 kilometrin pituisen rajan pinnassa on 10 pakolaisleiriä, joissa asuvien noin 110 000 pakolaisen määrä kasvaa koko ajan Burman sotilashallituksen politiikan seurauksena.

Kehitysprojekteja juntan tapaan



Vuonna 1994 Burman valtiollinen Myanmarin uusi valo -lehti kirjoitti vuonna 1989 aloitetuista "jaloilla tarkoitusperillä toteutettavista raja-alueiden kehitysprojekteista" seuraavasti: "Raja-alueet eivät ole tänään kuten ennen. Koulutus, terveydenhuolto, yhteydet ja maatalous ovat kehittyneet. Raja-alueilta pääsee Yangonin suurkaupunkiin yhä helpommin. Posti- ja lennätinpalvelut toimivat jo. Sähkövalot ovat kirkastaneet raja-alueet. Kansalliset rodut, jotka ovat eläneet ennen pimeydessä, nauttivat nyt edistyksen hedelmistä."

Itsenäistä Karenni-valtiota tavoittelevan kansallisen edistyspuolueen KNPP:n joukoissa Burman puolella taistellut ja haavoittumisen jälkeen Thaimaan puolelle paennut Doh Say kertoo hieman toisenlaisen tarinan SPDC:n eli valtiollisen rauhan ja kehityksen neuvoston ja armeijan hankkeista: "Burman armeija on 1990-luvulla yrittänyt tukahduttaa karennien ja muiden etnisten ryhmien aseellisen vastarinnan ja itsenäisyysliikkeet kaikin keinoin. Ihmisiä pakotetaan armeijan kantajiksi ja ruokkimaan kylään tulleet sotilaat. Ihmisiä pakotetaan miinaharavoiksi. Strategisesti tärkeiden alueiden kylät tyhjennetään ja asukkaat pakkosiirretään vartioituihin leireihin, joista pakoa yrittävät ammutaan välittömästi. Karenni-valtioon tuodaan muualta siirtotyöväkeä ja prostituoituja, joiden mukana leviävät huumeet ja aids-ongelma."

Karenni-valtiossa on hieman yli 200 000 asukasta. Heistä noin kymmenesosa on pakkosiirretty lähes keskitysleirioloihin. Saman verran on paennut henkensä kaupalla Thaimaan puolelle, jossa karenneille on kolme pakolaisleiriä. Useita päiviä tai viikkoja kestävän paon tekee vaaralliseksi rajan pinnassa oleva kymmenien kilometrien levyinen "vapaa tuli -vyöhyke", jossa Burman armeija ampuu kysymättä.

Kaikkein huonoimmassa asemassa ovat jopa vuosien ajan Karennin metsissä piileskelleet tuhannet ihmiset, jotka eivät pääse tai halua Thaimaan rajalle. Useimmat heistä kärsivät nälästä ja sairauksista, ja varsinkin lasten kuolleisuus on suuri. Maata ei voi viljellä, sillä se paljastaisi olinpaikan.

Sortoa kansallisen yhtenäisyyden nimissä



Karennit eivät ole yksin. Etelämpänä kareneilla ja pohjoisessa shaneilla, jotka ovat myös taistelleet itsenäisyydestä, on sama kohtalo. Karen-, Karenni- ja Shan-valtiot paikallisine kuninkaineen pysyivät brittien siirtomaakaudella luonnonvarakauppaa lukuun ottamatta itsenäisinä, ja Burman itsenäistyttyä nämä alueet saivat itsehallinnon liittovaltion sisällä. Vasta nykyinen sotilasjuntta, joka on ottanut päätavoitteekseen "kansallisen yhtenäisyyden", on tullut raja-alueelle voimakeinoin.

Kuva: Timo Kuronen
Leiri kahden lapsia pelaamassa jalkapalloa. (Kuva: Timo Kuronen)

Juntan rajalla toteuttamat kehityshankkeet, joissa kaikissa käytetään paikallista pakkotyövoimaa, ovat palvelleet enemmän armeijan yhteydenpitoa ja liikkumista kuin paikallista väestöä. Karennissa sijaitsevan Burman suurimman padon sähkö menee paikallisten pistorasioiden ohi.

Myös Thaimaan vaatima huumeiden vastainen taistelu on ollut silmänlumetta, sillä näyttävien takavarikoiden vastapainoksi Burman armeija suojelee ja samalla rahastaa tulitauon tehneitä heroiini- ja amfetamiinikartelleja. Useimmat näistä majailevat Kiinan vastaisella rajalla Shan- ja Kachin-valtioissa.

Koska takaisin kotiin?



Karennien pakolaisleirillä Thaimaan luoteiskulman Mae Hong Sonissa lauletaan rakkaudesta. Kuorolaiset ovat "äiti" Meredithin oppilaita, Burman armeijan tappamien viljelijöiden lapsia. Meredith kertoo, että monet ovat nähneet vanhempiensa kuolevan. Useimmat pojat haluavatkin isona taistella itsenäisyyden puolesta. Eipä aikaakaan, kun lapset kajauttavat taistelulaulun selvällä englannin kielellä.

Pakolaisleirin lapset opiskelevat kansalaisjärjestöavun turvin oman karenni-kielensä lisäksi myös burmaa ja englantia, jotkut jopa thaita. Jos ja kun kotiinpaluun aika koittaa, yhteiskunnan rakentajia tarvitaan.

Koska Burman johto on vakuutellut rajakysymyksen oleva hallinnassa, Thaimaan hallitus on alkanut väläytellä leirien sulkemista ja asukkaiden kotiuttamista. Pakolaisia pidetään myös turvallisuusuhkana ja rasitteena maan taloudelle ja luonnonvaroille, vaikka leiriläiset eivät saa edes viljellä maata. Thaimaan osuus 10 leirin ylläpidosta on vain seitsemän miljoonaa markkaa vuodessa - kansainvälisten avustusjärjestöjen ruoka-, lääkintä-, koulutus- ja vaatetusmenot ovat paljon suuremmat.

Rekisteröityminen pakolliseksi



Thaimaa ei ole allekirjoittanut vuoden 1951 kansainvälistä pakolaissopimusta. Vaikka maata onkin kiitelty suopeasta suhtautumisesta niin Kambodzhasta kuin Burmastakin tulleisiin pakolaisiin, se voi kieltäytyä sopimuksen velvoitteista: pakolaisten ei tarvitse antaa liikkua vapaasti eikä tehdä työtä. Myös YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n rooli Thaimaassa on ollut vaatimaton.

Burmalainen siirtotyöläinen kantaa simpukoita Thaimaan puolella. Kuva: Timo KuronenErityisesti siirtotyöläiskysymys koskettaa thaimaalaisia, sillä miljoonalla pakolaisella on suuri merkitys työmarkkinoilla. Koska virallisesti siirtotyöläisiä on saanut työllistää vain noin 100 000, lakia ja velvoitteita on kierretty laajasti. Nälkäpalkkatyötä thaimaalaisissa kaivoksissa, maatiloilla, tekstiilitehtaissa ja kalastusaluksilla pidetään kuitenkin Burmassa tai pakolaisleirillä asumista parempana vaihtoehtona. Monet saavat jopa lähetettyä rahaa kotiinsa lasten koulutusta ja vaatteita varten.

Vastikään Thaimaan hallitus päätti, että kaikkien siirtotyöläisten tulee rekisteröityä, jotta he pääsevät muun muassa perusterveydenhuollon piiriin. Tämä lienee omiaan myös vähentämään työnantajien harjoittamaa liiallista työvoiman riistoa. Yhtenä taka-ajatuksena hallituksella on myös siirtolaisten ostovoiman ja kulutuksen lisääminen - onhan Thaimaan ruorissa pesunkestävä liikemies.

Burmalaiset ihmisoikeudet?



Kansainvälinen yhteisö on seurannut tarkkaan Burman demokratialiikkeen kohtaloa muttei ole juurikaan puuttunut sotilasjuntan ja armeijan toimiin etnisiä vähemmistöjä kohtaan Bangladeshin, Intian, Kiinan ja Thaimaan vastaisilla rajoilla. Vähemmistöt muodostavat sentään lähes 40 prosenttia Burman 48-miljoonaisesta väestöstä.

Vaikka Yhdysvallat ja Eurooppa ovatkin arvostelleet Burmaa ja pitäneet yllä kauppasaartoa ihmisoikeusrikkomuksien vuoksi, Burman asevarastoa ovat vuorollaan täydentäneet Singapore, Pakistan ja Kiina. Tuloja armeijan tarpeisiin on saatu etenkin luonnonvaroja hyödyntäneiltä länsimaisilta öljyfirmoilta (Unocal, Total ja Premier Oil) sekä yhä lisääntyvässä määrin matkailusta. Niihinkin liittyvissä rakennusprojekteissa on käytetty pakkotyövoimaa. Niin oppositiossa oleva Kansallinen Demokratialiitto NLD kuin etniset vähemmistötkin toivovat turistien välttävän Burmaa - kunnes demokratia palautuu.

Kuva: Timo Kuronen
Äiti Meredithin orpolapsien vanhemmat menehtyivät Burmassa. (Kuva: Timo Kuronen)

Kaakkois-Aasian yhteistyöjärjestön ASEANin jäsenmaiden enemmistö kannattaa Burman näkemystä siitä, ettei muiden maiden tule puuttua maan sisäisiin asioihin. Taustalla on periaate, että yksilölliset ihmisoikeudet ovat alisteisia kansallisille ja yhteisöllisille päämäärille. Tämän niin katsotun aasialaisen ihmiskäsityksen mukaan yhteisöllinen turvallisuus ja harmonia takaa hyvinvoinnin kaikille. Länsimaisiin yksityisoikeuksiin perustuva ihmisoikeuksien julistus ei juurikaan sovellu aasialaiseen perinteeseen.

Vaikka periaate yhteisöjen suuremmasta roolista sekä kollektiivisesta vapaudesta ja vastuusta olisikin hyvä, Burman sotilasjuntan toiminta omaa kansaansa kohtaan on ollut kaikkien oikeuskäsitysnormien vastaista. Ihmisoikeuksien puolestapuhujien mielestä yksittäiset poliittisten vankien vapauttamiset eivät riitä, vaan kansalle täytyy antaa lupa puhua ja osallistua. Burman valtionuskonto buddhalaisuuskin korostaa suvaitsevaisuutta ja demokraattisia periaatteita.

Lisätietoja:

Christina Fink (2001) Living Silence: Burma under Military Rule. Zed Books
The Irrawaddy Magazine, Covering Burma and Asia. www.irrawaddy.org
Watershed Magazine, Vol.5, No.2 (Nov 1999-Feb 2000): "Civil society:
enclosure and resistance".

Linkkejä:
www.amnesty.fi
www.amnesty.org

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!