Nykyajan orjan kahleet ovat näkymättömiä

Teksti: Taina Tervonen

IhmisoikeudetKöyhyysTasa-arvo

Orjuus kiellettiin lailla Ranskassa vuonna 1848, mutta yksityiskodeista löytyy epäinhimillisissä oloissa palkatta raatavia kotiapulaisia.

Madagaskarilainen Menja tuli Ranskaan vuonna 1999 ranskalais-madagaskarilaisen perheen kotiapulaiseksi. Luvattu 450 markan kuukausipalkka ja menolippu Eurooppaan tuntuivat 19-vuotiaasta tytöstä hyvältä tarjoukselta, kun vaihtoehtona oli isoäidin nurkissa majailu ja köyhyys.

Todellisuus Ranskassa paljastui kuitenkin nopeasti karuksi. Kahden vuoden ajan Menja nukkui kylpyhuoneen lattialla, söi keittiössä omalta lautaseltaan, jota ei saanut sekoittaa perheen astioihin, ja teki 16-tuntisia työpäiviä näkemättä penniäkään luvatusta palkasta. Menjan passi oli työnantajan hallussa, ja hän sai poistua talosta ainoastaan hakeakseen perheen lapset koulusta.

Kotiorjia joka yhteiskuntaluokassa



Menjan tarina vastaa hyvin ranskalaisen orjuudenvastaisen CCEM-järjestön (Comité contre l'esclavage moderne) määritelmää "nykyajan orjasta". Seitsemän toimintavuoden aikana järjestön tietoon on tullut lähes 300 vastaavaa tapausta, joista suurin osa on Menjan kaltaisia "kotiorjia" eli epäinhimillisissä olosuhteissa palkatta raatavia nuoria naisia. CCEM:n arvioiden mukaan heitä on Ranskassa yhteensä tuhansia kaikissa yhteiskuntaluokissa: kansainvälisten virkamiesten luona, hienostokortteleissa ja kaupungin vuokrataloissa. Järjestön tietoon tulleista tapauksista viidesosassa työnantajana on diplomaatti.

Kaikkein haavoittuvimpia ovat alaikäiset uhrit, joita CCEM:n käsittelemistä tapauksista on noin 15 prosenttia. Heistä yli puolet on ollut pahoinpitelyn kohteena, joka neljäs on raiskattu ja kymmenesosaa on kidutettu.
Ranskaan "orjat" tulevat pääasiassa kahdelta suunnalta. Länsi-Afrikasta ja Madagaskarilta saapuvat alaikäiset tytöt päätyvät lähiöihin lapsenlikoiksi ja kotiapulaisiksi.

Filippiiniläisten, srilankalaisten ja indonesialaisten nuorten naisten työnantajat ovat Arabian niemimaalta tai Libanonista saapuvia varakkaita liikemiehiä tai diplomaatteja, jotka tuovat palvelusväen mukanaan. Toisin kuin afrikkalaistytöt, jotka työnantaja hakee useimmiten suoraan kotikylästä, kaakkoisaasialaiset naiset kulkevat kotimaidensa työvoimatoimistojen kautta.

Orjuus on moderni ilmiö



Kun CCEM perustettiin vuonna 1994, orjuudesta puhuminen hätkähdytti.

 

"Pelkkä orja-sana järkytti ihmisiä. Minulle sanottiin, ettei tällaista voi tapahtua Ranskassa - jos tapahtuisi, niin se kyllä tiedettäisiin", kertoo järjestön perustajajäsen ja tv-toimittaja Dominique Torrès, joka tuolloin oli työstänyt dokumenttia aiheesta jo pari vuotta.

"Orjuus on hyvin moderni ilmiö, joka liittyy globaalistuvaan maailmaan. Köyhyys ja toivo paremmasta elämästä ajavat ihmiset liikkeelle", toteaa Torrès. "Tottahan toki myös Madagaskarilta löytyy alaikäisiä piikoja, mutta heidän tilanteensa on sikäli onnekkaampi, että he ovat omassa maassaan. Ulkomailla tytöt ovat kielitaidottomina ja koteihin eristettyinä täysin työnantajiensa armoilla."

Avun hakeminen on uhreille äärimmäisen vaikeaa. Vain hyvin harvoin he ottavat itse yhteyttä CCEM-järjestöön, jonka olemassaolosta heillä ei ole tietoa. Menjalla oli onnea: hän uskoutui naapurin kotiapulaiselle Fatimalle, johon hän tutustui saattaessaan työnantajansa lapsia kouluun. Naapurin postilaatikkoon alkoi tipahdella kirjeitä, joissa Menja kertoi tilanteestaan ja halustaan paeta. Yhteys järjestöön syntyi Fatiman ja tämän työnantajan kautta. Lukuisten lehtijuttujen ja tv-reportaasien ansiosta asia oli heille tuttu.

Lainsäädäntö jälkijunassa



Menjan työnantajat joutuivat oikeuteen, mutta orjuuttamisesta heitä ei voida syyttää. Orjuus kiellettiin Ranskassa lailla vuonna 1848, ja nykyinen lainsäädäntö viittaa asiaan vain "suurten väestöryhmien suunnitelmallisen orjuuttamisen" yhteydessä. Yksittäisiä tapauksia ei tunnusteta.

Kun orjuustapauksia puidaan oikeudessa, perusteena on rikosoikeuden "heikossa asemassa olevan henkilön hyväksikäyttöä" ja "ihmisarvon vastaisia työ- ja elinolosuhteita" koskevat pykälät. Tuomio voi olla korkeintaan kahden vuoden vankeusrangaistus, ja toistaiseksi kaikki tuomiot yhtä lukuunottamatta ovat olleet ehdollisia vankeusrangaistuksia ja sakkoja.

"Näitä tapauksia on äärimmäisen vaikea todistaa, sillä kaikki tapahtuu kodin seinien sisäpuolella", kertoo CCEM:n juristi Céline Manceau. "Erityisen vaikeaa tämä on silloin, kun uhri on jo paennut työnantajansa luota."

Menjalla oli onnea myös tässä suhteessa: järjestö ehti salaa toimittaa hänelle kameran todisteiksi kelpaavien kuvien ottamista varten, ja hänen käsistään löytyi jatkuvan kuuraamisen aiheuttamia tulehtuneita haavoja. Mitä muuten painaisi huonosti ranskaa puhuvan nuoren naisen sana, kun vastassa on kaksi kunnon kansalaista, ranskalainen insinööri ja madagaskarilainen liikenainen, jotka kertovat ottaneensa Menjan au-pairiksi pelastaakseen tämän huonolta elämältä kotimaassaan?

Suurin osa tapauksista ei koskaan päädy oikeuteen todisteiden puuttumisen, asian vanhentumisen tai diplomaattityönantajan nauttiman syytesuojan vuoksi. Uhri ei välttämättä edes halua oikeudenkäyntiä. "Jo pelkkä ilmoitus poliisille on uhrille valtava askel. Se tarkoittaa oman yhteisön tuen menettämistä, joskus myös kostotoimien uhkaa kotimaahan jääneelle perheelle", kertoo Manceau.

"Lainsäädäntö ei toistaiseksi tarjoa minkäänlaista turvaa uhreille. Paetessaan työnantajan luota he ovat vailla asuntoa, oleskelulupaa ja sosiaaliturvaa. Tutkinta saattaa kestää vuosia. Tuona aikana uhrit ovat täysin oman onnensa nojassa."

Oikeutta uhreille



Ihmiskauppa on äärimmäisen tuottoisaa. Kirjassaan Esclaves Dominique Torrès puhuu "kertakäyttöorjista": kun palvelijan voi ostaa sadalla markalla, hänellä ei ole sen enempää rahallista arvoa kuin ihmisarvoakaan, eikä hänen hyvinvoinnistaan tarvitse kantaa huolta - uuden orjan ostaminen tulee halvemmaksi. "Jos lakikaan ei tällaista kauppaa tuomitse, mikä estää kaupankäyntiä jatkumasta?" kyselee Céline Manceau.
Lukuisten julkisuuteen tulleiden tapausten myötä viranomaiset ovat alkaneet tiedostaa ongelman.

Kansanedustaja Christine Lazerges johtaa 30 parlamentaarikon työryhmää, joka on kuullut asiantuntijalausuntoja orjuudesta viime huhtikuusta asti. "Loppuvuodesta julkaistavassa raportissamme tulemme ehdottamaan uutta lakitekstiä, joka tuomitsisi kaikenlaisen orjuuteen rinnastettavan hyväksikäytön, poistaisi diplomaattien syytesuojan ja parantaisi uhrien asemaa. Tarkoitus on seurata Italian ja Belgian esimerkkiä: niiden lainsäädäntö takaa uhreille mahdollisuuden majoitukseen, oleskelulupaan sekä lainopilliseen apuun, mikäli nämä tekevät ilmoituksen poliisille."

"Raportissamme tulemme myös ehdottamaan kansainvälisen poliisiyhteistyön vahvistamista", jatkaa Lazerges. Euroopassa asiaa on jo puitu: kesäkuussa Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous kehotti jäsenmaidensa hallituksia tekemään orjuudesta rikoksen ja tarjoamaan uhreille asianmukaista tukea. Menja ei näistä mahdollisista muutoksista valitettavasti hyödy. Paremman puutteessa syyttäjä vaati hänen työnantajilleen vuoden ehdollista vankeusrangaistusta sekä noin 18 000 markan sakkoja. Lopullinen tuomio selviää syyskuussa.

Kirjallisuutta:

Esclaves, Dominique Torrès, Phébus, 1996.
Esclaves en France, Sylvie O'Dy, Albin Michel, 2001.
Une esclave moderne, Henriette Akofa, Michel Lafon, 2000. Togolaisen Henrietten omakohtainen kertomus kotiorjuudesta.

Linkkejä:
www.amnesty.fi
www.amnesty.org

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!