Media ei kerro vihan syitä

Teksti: Jukka Aronen

IhmisoikeudetKirjallisuusMediaAmerikkaPohjois-AmerikkaYhdysvallat

Syyskuun 2001 järkyttävän terrori-iskujen sarjan jälkeen tavallisten yhdysvaltalaisten oli vaikeata ymmärtää, että joku voi kokea niin syvää vihaa heidän maataan kohtaan. John Pilgerin mukaan vihaa selittää muun muassa suurvallan harjoittama voimapolitiikka, johon tavallista kansaa perehdytetään tiedotusvälineissä enää 10 sekunnin paloissa kerrallaan - tai ei ollenkaan.

Yhdysvaltoihin kohdistuneiden terrori-iskujen syitä on haettu muun muassa ääri-islamilaisten sielunelämästä ja terroristien koraanitulkinnoista. Toisenlaisen näkökulman tarjoaa Britanniassa asuva journalisti ja filmintekijä John Pilger. Keväällä 2001 ruotsalaisen Monismanien-palkinnon saanut Pilger pohtii teoksessaan Hidden Agendas muun muassa länsimaiden ulkopolitiikan salaisia tavoitteita.

Kirjan yksi selkeistä viesteistä on, että Yhdysvaltain sotilaallinen ja taloudellinen valta on kenties suurempaa kuin koskaan aikaisemmin. Siitä huolimatta tiedotusvälineistä on tullut yhä kritiikittömämpiä suurvaltaa ja sen johtamaa maailmanjärjestystä kohtaan.

Viha Yhdysvaltoja kohtaan selittyy sen valta-asemalla. Yhdysvalloista on tullut viimeistään 1990-luvulla maailman ainoa todellinen sotilaallinen suurvalta. Sen valta-asema eli hegemonia on niin kiistaton, että pahimmillaan YK:stakin on tullut Yhdysvaltojen ajamien sotilaallisten hankkeiden kumileimasin.

Yhdysvallat on ajanut etujaan ympäri maailman myös salaisten operaatioiden avulla. Se on usein liittoutunut omia lyhytaikaisia etujaan ajatellen. Yhdysvaltojen rahallista ja moraalista tukea ovat saaneet niin diktaattorit, terroristit kuin demokraatitkin.
 

Ketkä harjoittavat terrorismia?

Pilger kysyy, miksi Yhdysvaltoja ja muita länsimaita ei koskaan kutsuta terroristeiksi, vaikka ne ovat hävittäneet, valloittaneet, käännyttäneet ja orjuuttaneet enemmän kuin niin kutsutut terroristit konsanaan. Suurvallan voimankäyttöä kutsutaan usein "pakottavaksi diplomatiaksi". Sen tekemiä hyökkäyksiä "humanitäärisiksi interventioiksi". Ulkopolitiittisessa kielenkäytössä länsimaiset arvot näyttäytyvät positiivisina ja jopa viattomina, terrorismin vastakohtina.

Sotilaat vs. terroristit

Ulkopoliittisessa retoriikassa käytetään herkästi myös yleistyksiä. Yksi stereotypioista on ollut "äärimuslimi" (muslim fanatic). Näiden turbaanipäiden on katsottu olevan lähes kaiken terrorismin takana. Oikeassa elämässä muslimit ovat kuitenkin olleet vastuussa vain häviävän pienestä määrästä terrorismin aiheuttamista kuolemista. Muslimit ovat Pilgerin mukaan olleet itse valtioterrorismin kohteena esimerkiksi Palestiinassa, Irakissa, Bosniassa, Tshetsheniassa ja Somaliassa.

Pilger kritisoi voimakkaasti sitä, että länsimaiden hegemonian ylläpitoa perustellaan muun muassa kehitysmaista ja idästä tulevilla uhkilla, kuten aidsilla, pakolaisilla, huumeilla, saasteilla ja kemiallisilla ja biologisilla aseilla. Hän pitää näitä uhkakuvia lähes perusteettomina.

Olisi hauska tietää, mitä hän ajattelee esimerkiksi biologisten aseiden tai salkussa kannettavien ydinaseiden muodostamasta vaarasta New Yorkin ja Washingtonin iskujen jälkeen.

Uudet sodat, uudet viholliset

Pilger keskittyy kirjassaan osoittamaan lukuisten esimerkkitapausten kautta, kuinka länsimaat ovat kohdelleet muuta maailmaa kaltoin jo kauan. Imperialismi-termi on kuollut, mutta sen sisältö elää voimakkaasti vielä tänäkin päivänä.

Yhdysvaltain taloudellisen ja sotilaallisen imperiumin ylläpito on naamioitu erilaisiksi puolustustaisteluiksi. Kylmän sodan aikana yhdysvaltalaisia puolustettiin kommunismilta. Pilger pitää idän ja lännen silloista vastakkainasettelua teennäisenä, koska itäblokilla ja lännellä oli omat vaikutuspiirinsä, joita vastapuoli kunnioitti.

Todellisuudessa oli kyse pohjoisen ja etelän, rikkaiden ja köyhien välisestä konfliktista. Selkeästi tämä näkyi muun muassa Keski-Amerikassa 1980-luvulla, jossa kommunismin vastaisen taistelun nimissä Yhdysvallat tuki ja rahoitti järjestelmällistä väkivaltaa harjoittaneita hallituksia, armeijoita ja vastavallankumouksellisia joukkoja.

Kymmeniätuhansia ihmisiä menehtyi sodankäynnin ja terrorismin seurauksena. Taustalla oli suurvallan tarve säilyttää taloudellinen ja sotilaallinen asemansa alueella.
Kylmän sodan päätyttyä ja reaalikommunismin kaaduttua sotilaskoneiston piti keksiä uusia vihollisia. Hollywoodin elokuvissa antisankarit muuttuivat kommunisteista huumeparoneiksi ja arabiterroristeiksi. James Bond jahtasikin yhtäkkiä Kolumbian kokakartellia ja Arnold Schwarzenegger mätti True Lies -elokuvassa kuoliaaksi 80 muslimiterroristia.

Sota huumeita ja terrorismia vastaan sai Pilgerin silmissä jopa orwellilaisia piirteitä, kun presidentin vaimo Nancy Reagan käski "sanoa EI huumeille" samalla, kun CIA rahoitti toimintaansa huumekaupan avulla. Vuonna 1997 arvostettu ranskalainen sanomalehti Le Monde Diplomatique kirjoitti, että CIA kanavoi huumerahaa Boliviasta Keski-Amerikkaan 1980-luvulla. Vuonna 2001 Yhdysvaltojen silmätikkuna on huumeita - ja öljyä - tuottava Kolumbia.

Demonit liittolaisina

Tuorein sota terrorismia ja rosvovaltioita vastaan alkoi Latinalaisen Amerikan osalta siitä, kun Yhdysvallat miehitti Panaman vuonna 1989. Isä-Bushin tuttu kenraali Manuel Noriega oli ollut CIA:n palkkalistoilla. Hän oli saanut tuhansien muiden latinalaisamerikkalaisten upseerien lailla sotilaskoulutuksensa yhdysvaltalaisessa Amerikoiden koulussa (School of the Americas), jossa oppiaineina ovat muun muassa kommunismin vastustus ja kuulustelutekniikat.

Kun presidentti Noriega ryhtyi tekemään itsenäisesti päätöksiä ja haki etäisyyttä entisiin isäntiinsä, Yhdysvallat leimasi hänet huumekauppiaaksi ja lapsipornon kerääjäksi. Bush vanhempi miehitti Panaman ja pidätti maan presidentin. Samalla sai surmansa vähintään 2 000 ihmistä.

Georgian osavaltiossa sijaitsevasta Amerikoiden koulusta on valmistunut iso liuta ihmisoikeusrikkojia. Nimekkäimpiä ovat kenties olleet argentiinalainen kenraali Leopoldo Fortunato Galtieri, jonka hallinnon aikana "katosi" 30 000 kansalaista, ja salvadorilainen Roberto d'Aubuisson, joka johti El Salvadorin pahamaineisia kuolemanpartioita 1980-luvulla. UNHCR:n mukaan kuolemanpartiot tappoivat yli 20 000 ihmistä pelkästään yhden kiivaan 15 kuukauden jakson aikana.

Saddam Hussein on ollut demoneista parhain, ja hänkin oli aikoinaan George Bush vanhemman tuttu. Kun Irakia tarvittiin kamppailussa Iranin ultrademoneita, mullaheita, vastaan 1980-luvulla, länsi piti huolen siitä, että Saddamin aseet eivät loppuneet. Vuosikymmenen aikana lännen sponsoroimassa sodassa sai surmansa noin miljoona ihmistä. Kun Saddam lopulta sanoutui irti länsiliittolaisistaan vuonna 1990 ja miehitti Kuwaitin, entiset yhteistyökumppanit kutsuivat häntä "uudeksi Adolf Hitleriksi".

Tammikuussa 1991 Yhdysvallat puolusti öljyintressejään ja hyökkäsi liittolaisineen Irakiin surmaten samalla ainakin 200 000 irakilaista. Seuraavana vuonna yhdysvaltalaiset joukot rantautuivat - joidenkin mielestä samasta syystä - Somaliaan. Operaatio Toivon palautus (Restore hope) surmasi 6 000 ihmistä.

Jopa Kambodzhan kansanmurhaaja Pol Pot on ollut länsimaiden liittolainen. Itse asiassa ilman lännen tukea hän ei olisi koskaan noussut valtaan ja tehnyt hirmutekojaan, Pilger selittää.

Ennen punakhmeerien ja Pol Potin valtaannousua yhdysvaltalaiset pommikoneet tappoivat Kambodzhassa arviolta 750 000 ihmistä vuosina 1969-1973. Tarkoituksena oli estää Pohjois-Vietnamia käyttämästä naapurimaata sotilaallisiin tarkoituksiin. Pelkästään yhden kuuden kuukauden jakson aikana B-52-koneet tiputtivat viiden Hiroshiman pommin verran räjähteitä Kambodzhaan.

Salassa pidetyn operaation seurauksena Pol Pot pystyi kaappaamaan vallan ja aloittamaan Killing Fields -elokuvassakin kuvatun kansanmurhan, jonka aikana menehtyi ainakin miljoona henkeä. Pilger kertoo, kuinka vielä Pol Potin hirmutekojen jälkeenkin länsiliittolaiset tukivat häntä.

Mediatyhjiö

Esimerkeistä on helppo päätellä, ettei Yhdysvallat ole ollut puhdas pulmunen. On myös loogista, että se on hankkinut teoillaan vihollisia eri puolilla maailmaa. Irakin saarron aikana kuolleet 400 000 lasta, Yhdysvaltain sotilaallinen läsnäolo Saudi-Arabiassa tai lännen tuki korruptoituneelle saudieliitille saattavat olla merkittäviä motiiveja häikäilemättömän Osama bin Ladenin vihalle.

Ei ole missään nimessä moraalisesti oikein ajatella, että bin Ladenin viha oikeuttaisi veriseen kostoon yhdysvaltalaisia siviilejä vastaan. On kuitenkin hyvä tietää, miksi Yhdysvallat on saanut niin paljon vastustajia.

Vaikuttaisi siltä, että valtaosa yhdysvaltalaisista ei seuraa ulkopolitiikkaa eikä tiedä, mitä oma hallituksensa maailmalla tekee tai miksi maailmassa on niin paljon köyhyyttä ja kärsimystä. Pilgerin mukaan tiedotusvälineiden kaupallistuminen on lisännyt tietämättömyyttä. Yhdysvaltalaisen television keskimääräinen uutispätkä oli vuonna 1968 vielä 42 sekunnin mittainen. Nyt uutiset ahdetaan 10 sekunnin muottiin, sopiviksi paloiksi mainosten väliin.

Uutisten pinnallistuminen on johtanut siihen, että kehitysmaiden ihmiset esitetään Yhdysvaltain mediassa yleensä oman epäonnensa uhreina. Tiedotusvälineet eivät hae selitystä toisten huonolle asemalle ja köyhyydelle. Siksi vihakin näyttäytyy mielivaltaisena tekona, itseaiheutetun oman pahan olon purkamisena syyttömiin sivullisiin.

Linkki
Lisää tietoa Amerikoiden koulusta


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Jukka Aronen, taustalla MaKun logo.

Jukka Aronen

Kirjoittaja on globaalikysymyksiä yli 20 vuotta seurannut freelance-toimittaja, joka pyörittää Diippimedia-viestintäyritystä.