Itä-Timor: Viisi tuntia auringon paahteessa tulevaisuuden vuoksi

Teksti: Irja Maristo

PitkätDemokratiaHallintoVaalitIhmisoikeudetAasiaKaakkois-AasiaItä-Timor

Itä-Timorissa pidettiin elokuun lopulla ensimmäiset todella vapaat vaalit sitten vuoden 1975, jolloin Indonesia miehitti alueen. Nyt itätimorilaiset valitsivat 88 henkeä käsittävän kansankokouksen, jonka tehtävänä on kirjoittaa uudelle valtiolle perustuslaki. Kuinka demokratiaan siirtyminen onnistuu pitkän siirtomaavallan ja Indonesian miehityksen jälkeen?


Lentokoneen lähestyessä Diliä etelästä alla levittäytyvän maiseman silmiinpistävin seikka ovat uuden uutukaiset, auringonvalossa hohtavat peltikatot. Kuluneiden kahdeksan kuukauden aikana jälleenrakennus on ottanut aimo harppauksen eteenpäin, vaikka vuoden 1999 väkivaltaisuuksissa eniten tuhoa kärsineillä alueilla, kuten Suaissa ja Ainarossa, yhä näkeekin talonraunioiden viereen kyhättyjä väliaikaissuojia. Myös päätiet ovat pääosin hyvässä kunnossa. Paikoitellen edellinen sadekausi on kuitenkin ehtinyt huuhtoa olemattomiin jo kertaalleen korjatun tien, ja syrjäisemmillä teillä ainoat järkevät tavat liikkua paikasta toiseen ovat edelleen hevonen tai omat jalat. Ja näitä useimmat itätimorilaiset käyttävätkin.

Irja Maristo

Tiet ovat itätimorilaisille tärkeitä, sillä ne yhdistävät hajallaan olevia kyliä toisiinsa ja ovat sisämaassa ainoa väylä jota pitkin omat tuotteet voidaan saada laajemmille markkinoille. Teiden huonon kunnon takia maan sisäinen kauppa kangerteleekin edelleen. Paikallistasolla teiden merkitys on hyvin tiedossa: "Varsinkin kylien kohdalla näkee usein vapaapäivinä vapaaehtoisia tienkunnostusporukoita. Siellä on liikkeellä koko kylä, polvenkorkuisista vanhoihin vaareihin, naiset mukaan lukien", kertoo George Wells, Timor Aidin suoja-projektin koordinaattori. "Ja sama pätee jälleenrakennukseen", jatkaa George. "Me toimitamme ihmisille vain tarvikkeet, työn he tekevät itse. Minusta on aina yhtä ällistyttävää, että kun tulen jokaviikkoisella kierroksellani takaisin jollekin alueelle, niin siellä on taas kymmenen uutta taloa pystyssä!"

Suoja-projektin talonrakennuspakettiin kuuluu tiiliä, sementtiä ja puutavaraa, sekä tarvittavia työvälineitä, jotka lainataan kyläkohtaisesti. Kukin perhe saa sitten rakentaa tarvikkeistaan juuri sellaisen talon kuin haluaa. Rakennustaiteellinen kirjo vaihteleekin kaikkein yksinkertaisimmasta neliöpohjakaavasta portugalilaismalliseen kaariovilla ja verannalla varustettuun pieneen taloon, tai jopa suorastaan kaksikerroksiseen funkistyyliin, riippuen rakentajan mielikuvituksesta ja rakennustaidoista.

Vuoristoalueilla monet perheet ovat valinneet mieluummin perinteisen talon, joka rakennetaan puusta, ruohosta ja bambusta. Perinteiset talot ovat kauniita ja käytännöllisiä; ne sulautuvat hyvin ympäröivään maisemaan ja paksun ruohokaton alla ilma pysyy mukavan viileänä kuumimmallakin ilmalla.

Itä-Timorin eri alueilla on erilaisia tapoja rakentaa perinteisiä taloja, ja myös materiaalit vaihtelevat sen mukaan, minkälaiset ilmasto-olot alueella on ja minkälaisia rakennustarvikkeita on saatavilla ympäröivässä luonnossa. Timor Aid ja muut avustusjärjestöt ovat auttaneet myös perinteisten talojen rakentamisessa tarjoamalla kyläläisten käyttöön ajoneuvoja, joilla rakennustarvikkeet on voitu noutaa metsästä kylään.
 

Vapaiden vaalien riemu



Sekä perustuslakia säätävän kansalliskokouksen vaaleihin liittyvät, toista kuukautta kestäneet vaalikampanjat, että itse vaalit sujuivat rauhallisesti Itä-Timorilla. Näin siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen tähden, että vaalien pelättiin aiheuttavan väkivaltaisuuksia.

Vielä vuoden 2000 lopulla itätimorilaiset kokivat vaalit, puolueet ja ylipäätään kaikenlaisen poliittisen toiminnan epäilyttävänä ja suorastaan pelottavana. Vuoden 1999 kansanäänestystä seurannut tuho ja väkivalta ovat tietenkin vielä tuoreessa muistissa, mutta myös vuoden 1975 tapahtumat elävät ihmisten mielissä: tuolloin maassa järjestettiin portugalilaisen siirtomaavallan lopettamiseen liittyvät paikallisvaalit, joita seurasi muutaman viikon mittainen sisällissota. Pian sisällissodan jälkeen naapurivaltio Indonesia miehitti Itä-Timorin.

Indonesian miehitysvallan aikana vapaa mielipiteen ilmaisu ja kokoontumisvapaus, puhumattakaan muista ihmisoikeuksista, olivat Itä-Timorilla käytännössä olemattomia. Indonesian hallinnon aikaiset vaalit olivat puolestaan rituaaleja, joilla vahvistettiin presidentti Suharton diktatuuria ja hallitsevan GOLKAR-puolueen valtaa. Ensimmäiset demokraattiset vaalit järjestettiin Indonesiassakin vasta vuonna 1999.

Toisin kuin vuoden 1999 kansanäänestyksen edellä, vaalikampanjointiin ja siihen liittyneisiin kokouksiin, marsseihin ja kampanja-ajeluihin osallistuttiin runsaasti. Marssit ja ajelut vetivät erityisesti nuorisoa, tarjosivathan ne tilaisuuden viettää aikaa ystävien ja tuttujen seurassa. Ja mitä pitemmälle kampanjoissa edistyttiin, sitä vapautuneemmin ja iloisemmin varsinkin nuorempi äänestäjäkunta ilmaisi poliittisia mielipiteitään.

Vaalipäivä oli yleinen vapaapäivä. Monet äänestäjät joutuivat lähtemään kotoaan jo anivarhain aamulla ehtiäkseen kävellen useidenkin kilometrien päässä sijaitseville äänestyspaikoille. Itse äänestysprosessiin liittyneiden vaikeuksien vuoksi jonot äänestyspaikoilla venyivät pitkiksi, ja äänestäjät joutuivat odottelemaan vuoroaan jopa viisikin tuntia paahtavassa auringonpaisteessa. Tunnelma äänestyspaikoilla oli kuitenkin leppoisa ja mieliala korkealla; kuumuudesta huolimatta jaksettiin laskea leikkiä ja vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa. Ihmiset vuorottelivat jonossa, pistäytyen silloin tällöin varjoisille seinustoille tai hakemaan mukillisen vettä äänestyspaikan eteen leiriytyneiltä kaupustelijoilta. Vuoden 1999 kansanäänestykseen liittyneestä pelon ilmapiiristä ei näkynyt jälkeäkään.

Kaiken kaikkiaan itätimorilaiset osoittivat tänä syksynä kykenevänsä maltillisuuteen ja suvaitsevaisuuteen, myös politiikan ollessa kyseessä. Ja epäilemättä onnistuneet, rauhallisesti sujuneet vaalit olivat omiaan lieventämään itätimorilaisten poliittista toimintaa kohtaan tuntemaa pelkoa ja toisaalta vahvistamaan ulkomaailman uskoa Itä-Timorin rauhanomaiseen kehitykseen. Kuten YK:n pääsihteerin erityislähettiläs Sergio Viera de Mello ilmaisi asian vaalien jälkitunnelmissa: "Itätimorilaiset eivät ehkä tiedä mitä demokratia on, mutta he tietävät erittäin hyvin, mitä se ei ole!"

Itätimorilaiset ja itsenäisyys



Itätimorilaiset kansalaisjärjestöt ovat kuluvana vuonna ottaneet yhä enenevässä määrin vastuuta monista yhteiskunnan kehittämiseen liittyvistä tehtävistä. Vaaleihin valmistautuminen kiihdytti selvästi tätä prosessia. Viimeisin, joskaan ei vähäisin, haaste järjestökentälle oli vaaleihin liittyvän poliittisen kasvatuksen suunnittelu ja toteutus, ja vaalitarkkailu niin kampanja-aikana, vaalipäivänä kuin vaalien jälkeenkin.

Kansalaisjärjestöt ja YK:n Itä-Timorilla toimiva ihmisoikeusosasto pysäyttivät viime syksynä UNTAETin (YK:n siirtymähallinto Itä-Timorilla) kaavaileman poliittisen kansanvalistusohjelman, koska sitä pidettiin Itä-Timorille sopimattomana. Kolmen kuukauden viiveen ja pitkien, UNTAETin ja itätimorilaisten järjestöjen välillä käytyjen neuvotteluiden jälkeen kansanvalistusohjelma toteutettiin lopulta yhteistyönä: UNTAET tarjosi osan rahoituksesta, sekä materiaali- ja suunnitteluapua, mutta itse valistusohjelman käytännön toteutus jäi pääosin itätimorilaisten järjestöjen harteille.

Käytettävissä olleiden niukkojen henkilöresurssien ja tiukan aikataulun puitteissa nämä suoriutuivatkin tehtävästä mallikkaasti, mutta ongelmiakin toki ilmeni: "Olen tottunut pitämään tällaista koulutusta noin parinkymmenen hengen ryhmille, mutta kun astuin täällä Dilissä sisään saliin aloittaakseni ensimmäisen kurssini, olin aivan järkyttynyt - salissa oli reilusti yli sata osanottajaa!", kertoo Hadi Ciptono indonesialaisesta Solidamor-järjestöstä.

Eri järjestöjen kansalaiskasvatuskursseilla pyrittiin kouluttamaan yhteisöjen avainhenkilöitä, jotta nämä voisivat levittää edelleen kursseilla oppimiaan asioita." Suurin osa osallistujista oli kuitenkin opiskelijoita. He ovat aktiivisia ja kiinnostuneita ajankohtaisista asioista, mutta toisaalta heillä ei ole omissa yhteisöissään juurikaan sananvaltaa, eikä heitä kuunnella samaan tapaan kuin vanhempia henkilöitä. Sikäli koulutus ei siis suurista osallistujamääristä huolimatta onnistunut tavoittamaan kuin murto-osan itätimorilaisista", huokaa Hadi Ciptono. "Mutta", hän lisää, "poliittinen kasvatus on joka tapauksessa pitkä prosessi, joten ei tähän mennessä tehty työ mene hukkaan. Se kantaa hedelmää myöhemmin, toivottavasti jo seuraavissa vaaleissa. Ja toivoisin, että pitkällä tähtäimellä kansalaiskasvatus tulisi osaksi koulujen opetussuunnitelmaa."

Samaa mieltä Hadi Ciptonon kanssa on koulutus- ja sosiaalikysymyksistä vastaavan isä Filomenon avustajana työskentelevä Ana Noronha: "Poliittinen osallistuminen on jokaisen oikeus, mutta jotta voisi osallistua, pitää tietää, miten asioita hoidetaan ja pitää olla tietoinen omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Kansalaiskasvatus pitäisi saada kaikkien ulottuville, ja helpoimmin se käy, kun se on sisällytetty koulujen opetussuunnitelmaan, kaikilla tasoilla."

Huolimatta poliittisen kansanvalistuksen puutteista itätimorilaiset valitsivat itselleen 88 edustajaa kansankokoukseen. Vaikka suurin osa paikoista menikin Itä-Timorin suurimmalle puolueelle FRETILINille, vaikuttaa siltä, että erityisesti nuorempien edustajien keskuudessa tullaan tekemään yhteistyötä yli puoluerajojen.
Nuorempi polvi on kunnostautunut erilaisissa itsenäisyyttä ajaneissa järjestöissä, ja sitä yhdistävät muun muassa huoli ympäristöstä ja sosiaalisista kysymyksistä, halu säilyttää ja nostaa kunniaan itätimorilainen kulttuuri, ja ajatus omanlaisesta demokraattisesta hallinnosta. Edustajiksi valitut 23 naista tulevat myös varmasti tekemään yhteistyötä puoluerajoista piittaamatta saadakseen itätimorilaisten naisten asemaa kohennettua lainsäädännön kautta.

Vaalitarkkailusta huolehtineet itätimorilaisjärjestöt puolestaan ryhtyivät heti vaalien jälkeen suunnittelemaan tarkkailun järjestämistä perustuslakia säätävän kansankokouksen työskentelylle. Näin halutaan varmistaa, että itätimorilaiset tulevat mahdollisimman laajalti kuulluiksi perustuslakia laadittaessa.

Itä-Timor, köyhä nyt ja ikuisesti?



Eräät lainsäätäjien ja tulevan hallituksen suurimmista ongelmista liittyvät talouteen. Itä-Timor on maatalousvaltainen alue, ja todennäköisesti tulee sellaisena pysymäänkin. Toistaiseksi melko vaatimatonta, pääasiassa kansainvälisten YK- ja avustusjärjestöjen työntekijöiden tarpeisiin vastaavaa yritysmaailmaa hallitsevat australialaiset ja kiinalaiset yrittäjät. Lainsäädännön ja valvonnan puutteellisuus ovat tarjonneet tilaisuuksia myös erilaiselle yrityskeinottelulle. Seuraavien kuukausien aikana tulee ratkeamaan, mikä on Itä-Timorin öljykysymyksen lopullinen ratkaisu.

Irja Maristo

Kotimaista pienyrittäjyyttä on pyritty kannustamaan toistaiseksi pienimuotoisella mikrorahoituksella, jossa yksityisille ihmisille myönnetään edullista lainaa oman yrityksen perustamista varten. Mikrorahoituksen vaikutukset ovat toistaiseksi rajoittuneet kuitenkin pääasiassa pääkaupunki Diliin. Kaupungeissa rahoitustarve onkin polttavin, sillä maaseudulla onnistunut satokausi ja kotieläinten lisääntyminen ovat helpottaneet ihmisten elämää huomattavasti.

YK:n poistuminen Itä-Timorilta tulee vaikuttamaan talouteen, muttei suinkaan ainoastaan negatiivisesti: YK-henkilöstön korkeat palkat ovat ruokkineet hintojen nousua ja elättäneet nimenomaan ulkomaalaisia yrittäjiä. Taloudessa lieneekin odotettavissa notkahduksen jälkeen elpyminen, toivottavasti terveemmälle, kotimaiselle pohjalle.

Turismi on varmasti eräs luonnonkauniin Itä-Timorin talouden avainelinkeinoja tulevaisuudessa. Miten paljon turismi tulee hyödyttämään paikallista väestöä, riippuu kuitenkin siitä, miten esimerkiksi maanomistajuuteen ja ulkomaisten yritysten toimintaan liittyvät kysymykset ratkaistaan lainsäädännössä: tulevatko toistaiseksi koskemattomat rannikot täyttymään australialaisista ja japanilaisista megaluokan hotelleista, joissa itätimorilaiset ovat vain palvelusväkenä, vai onnistutaanko maassa kehittämään pienimuotoista, luontoa säästävää ja paikallista väestöä suoraan hyödyttävää turismia?

Keväällä 2001 allekirjoitettiin Itä-Timorin ja Australian välillä Timorin meren öljyä koskeva sopimus. Käytännössä sopimus vahvisti Australian ja Indonesian sopiman merirajan ja antoi Australialle oikeuden pumpata öljyä Itä-Timorin alueelta sovittua korvausta vastaan. Sopimusta on kuitenkin arvosteltu siitä, etteivät sen allekirjoittaneet itätimorilaiset johtajat ole demokraattisesti valittuja, eikä heillä näin ollen ollut oikeutta käydä neuvotteluja Australian kanssa koko Itä-Timorin kansaa koskettavassa asiassa. Nähtäväksi jää, minkä kannan öljykysymykseen ottavat perustuslakia säätävä kansankokous sekä Itä-Timorin tuleva hallitus.

Väkivaltainen historia - taakka vai lahja?



Itä-Timorilla menneisyys on vielä lähellä; 4.-7.9. syttyivät iltaisin kynttilät kaduilla kaikkialla maassa, ihmisten muistellessa vuoden 1999 väkivaltaisuuksissa kuolleita läheisiään. Niin poliittisten johtajien juhlapuheissa kuin tavallisten ihmisten mielipiteissä heijastuukin nyt tärkeimpänä rauhan tahto, halu elää tavallista elämää, sekä toisaalta myötätunto muiden kärsimystä kohtaan: syyskuun puolivälin venepakolaisepisodin aikana Itä-Timor tarjoutui ottamaan meren armoilla olleet maahan. Samoin itätimorilaiset ilmaisivat välittömästi vilpittömän surunsa Yhdysvaltojen tapahtumien johdosta.

Kansalliskokoukseen valittu 27-vuotias lakimies Eusebio Guterres haaveilee, joskin pilke silmäkulmassa: "Haluaisin lähteä Australiaan ja elää aboriginaalien parissa. Heillä on asiat vielä huonommin kuin meillä: heillä ei ole mitään, ei edes toivoa. Mutta uskon, että voisimme omilla kokemuksillamme auttaa heitä; me opimme paljon Indonesian miehityksen aikana. Ja sitten on tietysti Länsi-Papua…" Eusebio naurahtaa: kyllä, hän haluaisi, että maailmassa asiat olisivat oikeudenmukaisemmin. Ei riitä, että Itä-Timorilla asiat ovat nyt paremmin, vaan niin pitäisi olla kaikkialla. Kenties pienellä Itä-Timorilla on tulevaisuudessa jotakin annettavaa kansainväliselle yhteisölle.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!