Vuoristo-opas nousi köyhyydestä

Teksti: Hilkka Kotkamaa

KöyhyysTyöYmpäristöAasiaEtelä-AasiaNepal

Teimme juuri sen, mistä meitä oli varoitettu. Tapasimme, katmandulaisessa ravintolassa nuoren miehen, joka tarjoutui vuoristo-oppaaksemme. Hän sanoi nimekseen Amrit Bikramshah. Sovimme hinnan ja päätimme lähteä retkelle heti seuraavalla viikolla. Matkalla Amrit kertoi meille tarinansa.

Amrit aloitti koulun 7-vuotiaana. Kouluun oli kahden tunnin kävelymatka, yhteensä neljä tuntia päivässä, koska alueen ainoa koulu sijaitsi naapurikylässä. Hän pelkäsi matkoja kovasti, koska kavereita ei ollut ja matka oli tehtävä aamulla pimeän aikaan.
"Ennen kouluun lähtöä tein äitini apuna navettatöitä. Talon tulisijojen ja karbiinilamppujen sytyttäminen ja puhveleiden hoito kuuluivat aamutoimiini."

Koulunkäynti oli Amritille mieluisaa, mutta kun perheen rahat loppuivat, hänen oli jätettävä koulu ja ryhdyttävä tekemään töitä. Hän otti ainoan tarjolla olevan työn, ja niin hänestä tuli kantaja, porter. Työ jyrkässä vuoristossa painavaa taakkaa kantaen oli hyvin raskasta hentorakenteiselle 14-vuotiaalle pojalle.

"Joskus me kantajat olimme niin väsyneitä, että itkimme. Palkka oli pieni, noin sata Nepalin rupiaa, vajaa kymmenen markkaa päivältä."

Amrit oli käyttötavaran kantaja, mutta eräät hänen ystävänsä kantoivat vuoristossa vaeltavien turistien tavaroita. Joskus turistit kutsuivat jopa syömään, mutta yleensä he eivät huomanneet antaa edes pientä juomarahaa.

Amrit osasi jo hieman englantia ja oppi lisää. Hän päätti toteuttaa mielessään hautuneen unelman. Hän ei jäisi kantajaksi, vaan hänestä tulisi vuoristo-opas. Hänelle tarjoutui tilaisuus lähteä Pokharan kaupunkiin, jossa oli kansainvälisen lähetysseuran koulu. Siellä Amrit joutui hylkäämään paitsi äidinkielensä myös kodistaan saamansa hindu-uskonnon. Koulun opetuskieli oli englanti, ja laitoksen tarkoitus oli käännyttää oppilaat kristityiksi. Se ei Amritia pelottanut, koska hän tarvitsi englannin kieltä. Kerran hänestä vielä tulisi oikea vuoristo-opas.

"Tiesin, että oppaan piti tuntea reitit, matkailupalvelut ja turistien oikukkaat vaatimukset. Oppaan oli osattava vastata kysymyksiin Nepalin kasvistosta ja eläimistöstä, historiasta, kulttuurista, uskonnosta, elämänmuodosta ja Himalajan geologiasta. Minun oli kyettävä tekemään matkojen kustannusarviot ja reittisuunnitelmat."

Amritista tuli varsin suorittu vuoristo-opas. Hänellä on runsaasti ystäviä ympäri maailmaa, myös Suomessa. Heihin hän on tutustunut ravintoloissa ja vaellusretkillä - ja heidän kanssaan hän käy vilkasta sähköpostikirjeenvaihtoa.

Amrit ansaitsee nipin napin ruokansa ja pikkuisen asuntonsa vuokran. Mutta hänellä on unelma. "Haluan perustaa oman vuoristovaelluksiin, viidakkoretkiin ja koskenlaskuun erikoistuneen toimiston. Se olisi yritys, jossa myös kantajat olisivat ihmisiä, eivät kuormamuuleja. Heitä kohdeltaisiin hyvin, he saisivat kunnon palkkaa ja heille annettaisiin koulutusta yrityksen kustannuksella.

Ja vielä Amrit haluaisi käydä jossain länsimaassa, ei ole väliä, olisiko se Suomi, Yhdysvallat tai Espanja. Myöhemmin hän haluaisi naimisiin länsimaisen tytön kanssa, joka rakastaisi Nepalia yhtä paljon kuin hänkin.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Hilkka Kotkamaa