Hikinen tie

Teksti: Toni Eerola

KehitysyhteistyöAmerikkaLatinalainen AmerikkaEtelä-AmerikkaBrasilia

Viime elokuussa murhattiin ympäristöaktiivi Ademir "Dema" Alfeu Federicci Altamirassa Brasilian Amazoniassa. Hän oli ilmiantanut useita poliitikkoja, maanomistajia ja metsäyhtiöitä maanomistusuudistuksiin liittyvissä epäselvyyksissä. Lähdin Santarémista aktivistien matkaan kohti Altamiraa osoittamaan mieltäni murhan johdosta. Pölyä niellen ja hikoillen kuulin 17-tuntisen bussimatkan aikana käyttämämme maantien surkean tarinan.

Nykyisen presidentti Fernando Henrique Cardoson hallitus haluaisi kunnostaa ja päällystää tien, jotta sitä pitkin kuljetettaisiin muun muassa ulkomaille kaupattavaa soijaa. Tien parantaminen on kuitenkin kaksiteräinen miekka: samalla kun liikenneyhteydet paranevat, alueelle tulee lisää kullankaivajia, köyhiä maanviljelijöitä, suurmaanomistajia ja puutavarayhtiöitä. Näiden kaikkien vaikutus sademetsälle voi olla tuhoisa.

"Kansalaisjärjestöjen muodostama liike ajaa niin sanottua vihreää tietä, jonka käyttö tapahtuisi kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Kaskeamista ja soijan laaja-alaista viljelyä tien alueella ei sallittaisi, ja ympäristö ja yhteiskunnalliset olot otettaisiin huomioon", kertoi mukana bussimatkalla ollut Maria Antoninha Santarémin maatyöläisten ammattiyhdistysliikkeestä.

Lähestulkoon kaikki Amazonasin alueen tiet kertovat sotilasdiktatuurin aikana vallinneesta kehitysajattelusta. Keskelle viidakkoa rakennettiin pitkiä ja suoria teitä, kuten surullisen kuuluisa Transamazônica. Teitä pitkin kuljetettiin lähinnä puutavaraa ja suurtilallisten tuotantoa. Korruptoituneet kuvernöörit kilpailivat siitä, kuka pystyi varastamaan eniten tien päällystämiseen ja kunnossapitoon tarkoitettuja varoja.

"Tien kunnostaminen on ollut ainainen vaaliteema, ja Amazonian hankkeilla on kehitetty lähinnä omia taskuja", kertoi Maria Antoninha. Sama tilanne on jatkunut jo 30 vuotta, kansalaisliikkeiden painostuksesta huolimatta.Iltapäivällä bussi kääntyi vihdoinkin Transamazônica-tielle, joka oli hieman paremmassa kunnossa. Maisemat vaihtuivat, mutta pöly pysyi. Sadekautena liejuista tietä kutsutaan Transamarguraksi eli läpitunkevaksi katkeruudeksi.

Hieman ennen kolmea aamulla saavuimme Altamiraan. Paikallisen kansalaisjärjestön toimiston tiloissa nukkui jo ennen meitä saapuneita aktivisteja, joten kaikki eivät sinne mahtuneet riippumattoaan levittämään. Osa delegaatiosta meni kirkkoon, ja toiset majataloihin nukkumaan. Oli muutama tunti aikaa pestä pölyt pois ja kerätä voimia aamun mielenosoitukseen.

Kirjoittaja on Brasiliassa asuva suomalainen geologi, virallinen kielenkääntäjä ja tulkki.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!