Brasialaiset muusikot ponnistavat irti kliseistä?

Lukijapalautetta Muti Kailon brasilialaista musiikkia käsitelleeseen artikkeliin (Kumppani 4/2001).

Teksti: Toni Eerola

LyhyetKulttuuriMusiikkiAmerikkaLatinalainen AmerikkaEtelä-AmerikkaBrasiliaEurooppaLänsi-EurooppaRanska

Muti Kailo kirjoitti Brasilian nykymusiikista Kumppaniin (4/2001). Siinä ranskalais-brasilialaisen Tupi-Nagô-yhtyeen keulahahmo Silvano Michelino tuo esiin joitakin valitettavia asenteita, jotka ovat tyypilllisiä ylhäiselle keski - ja yläluokalle Riossa ja São Paulossa. Keski -ja yläluokille, kansan alemmista luokista, mustista tai koillis-Brasiliasta lähtöisin olevat rytmit, kuten lambada ja pagode/sambalanço, edustavat roskamusiikkia.

Asiasta voi tietenkin olla montaa mieltä, mutta lambada ei suinkaan ole "teennäistä ja rytmiltään köyhää", kuten Michelino totesi. Lambada on kansan parissa 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa syntynyttä tanssimusiikkia. Se on monivivahteista fuusiomusiikkia, jossa sekoitetaan koillis- ja pohjois-brasilialaisia sekä karibialaisia rytmejä.

Syntyessään lambada saavutti suosiota ensin vain Amazonian ja koillis-Brasilian köyhien parissa, leviten ylempien luokkien tietoisuuteen. Kun Kaoma-yhtye sai suosiota Euroopassa ja Yhdysvalloissa 1980-luvun lopulla, levisi se myös etelämmäksi ja ylä-ja keskiluokan diskoihin. Uusia lambada-yhtyeitä syntyi muun muassa Bahian karnevaaleille. Myös perinteisen MPB:n (Música Popular Brasileira) Elba Ramalho, Fafá de Belém ja Sidney Magal sekä rock-bändi Paralamas do Sucesso levyttivät lambadaa. Lambada oli potku, jonka avulla koillis-Brasiliasta ja varsinkin Salvadorista kehittyi uusi musiikin keskus ja jota vahvisti axé-music 1990-luvun alussa. Recifen Mangue Beat on jatkoa lambadan aloittamalle koillis-brasilialaiselle "aallolle".

Pagoden lyöminen roskamusiikiksi on myös melkoista radikalismia. Pagode on rauhallisempaa sambaa kuin karnevaaleilla soitettu. Se syntyi Rion slummien mustien parissa ja ensimmäinen pagode-levytys on jo 1970-luvulta. Pagodesta kehittyi melodisempi sambalanço-versio 1990-luvun alussa. Sen esittäjät ovat yleensä nuorten mustien miesten muodostamia yhtyeitä.

Sambalançoon mahtuu monta yrittäjää, kuten bahialainen É o Tchan, jonka yhtenä suosion syynä ovat vähissä vaatteissa hyvinmuodostuneita takamuksia pyörittävät naiset. llmeisesti Michelino tarkoittaa tätä suuntausta, jota brasilialainen rokkari Lobão kutsuu täydellä syyllä "Bunda-musiciksi", eli peffamusaksi. Tyyli heijastaa brasilialaista kulttuuria, jossa naisen takamuksella on suuri eroottinen merkitys. É o Tchan vie tämän äärimmäisyyksiin.

Fernanda Abreu on kova nimi etnolistoilla ja Brasiliassakin. Hän aloitti uransa jo 1980-luvun alussa suositun Blitz-rockyhtyeen laulajana. Hänellä ei henkilökohtaisesti pitäisi olla mitään valittamista Brasilian levymarkkinoista. Hänen hittinsä "São Paulo - SP " soi Globo TV:n hömppäsaippuaoopperan tunnuskappaleena. Se on yleensä varma tae suosiosta.

Usein brasilialaiset artistit eivät saa suosiota kotimaassaan, joten sitä on haettava muualta. Suosio ulkomailla on varma portti arvostukseen Brasiliassa. Brasilialainen musiikki on aina ollut ranskalaisten suosiossa ja Brasiliassa ranskalaista kulttuuria arvostetaan suuresti. Monet brasilialaiset muusikot vaikuttavatkin tai keikkailevat Pariisissa. Jos ei pärjää Brasiliassa, vauhtia voi hakea Pariisista - se on "chic", jos siihen on varaa.

"Ulkomailla brasilialaiset muusikot lokeroidaan maailmanmuusiikki-osastoon - leimasta, josta he eivät itse aina pidä", kertoi Daniela Mercury, Axé-musicin suurin tähti äskettäisessä TV-haastattelussa. Leima on ollut kuitenkin hyvin tuottoisa kaikille. Toivotaan että kiinnostava Tupi-Nagô pärjää Euroopassa ja saa jalansijan Brasiliassakin. Ehkä näin Michelino pehmentää elitistisiä mielipiteitään, joita valitettavasti monet yläluokan edustajat jakavat hänen kanssaan täälläkin. Mitähän Michelino ajattelee maaseudun Sertanejo-musiikista? Se on varsinkin köyhempien suuressa suosiossa, mutta ylä- ja keskiluokka ovat pitkään ylenkatsoneet sitä.

Ehkä onkin helpompi ponnistaa irti kliseistä kuin omista ennakkoluuloistaan - jopa Pariisissa.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!