Somalialainen vastaisku pikaruokakulttuurille

Mulki Elmi Mölsä (toim.)
Somalialainen keittokirja – Buugga cuntokaris Soomaaliyeed
Rauhankirjat 2001

Joidenkin tieteilijöiden mukaan ihmisen alkukoti sijaitsee itäisessä Afrikassa. Vaikka somalialaiset ovat melko uusia asukkaita Suomessa niin Afrikan sarvea he ovat asuttaneet jo ennen faaraoita. Afrikan sarvessa on myös kokkailtu kauan ennen suomalaisia mitä herkullisimpia ruokia, joiden reseptit elävät vielä tänäkin päivänä.

Somalian kieltä alettiin kirjoittaa latinalaisin aakkosin vasta vuonna 1972. Tätä ennen tietoa välitettiin sukupolvelta toiselle suullisesti. Tästä johtuen myös ruoanlaittotaito on kulkenut suullisissa kertomuksissa — tosin ruoan valmistusajoista ei ole ollut tarkkoja ohjeita. On tehty niin kuin on parhaalta tuntunut.

Vuonna 2001 ilmestynyttä Mulki Elmi Mölsän somalialaista keittokirjaa voi huoletta kutsua suureksi kulttuuriteoksi. Tätä ennen on tehty vain yksi somalialainen reseptikirja länsimaiselle yleisölle, rouva Asha Mohammed Guledin ”A Cookery of Somalistyle” vuonna 1978.

Menneen ajan taltiointia

Erityisen kiinnostavaksi Mölsän teoksen tekee se, että hän haluaa säilyttää somalien ruokaperinteen tuleville somalialaisille sukupolville — kirjan tekstit ovatkin sekä somaliksi että suomeksi.

”Nähtyäni viimeiset 10 vuotta somalialaisnuorten varttuvan Suomessa, olen huolissani Somalian ruokaperinteen katoamisesta uudessa pikaruokakulttuurissa”, kertoo Mölsä kirjan alussa. Niinpä kirjan reseptit ovat tarkoituksella ajalta ennen 1960-lukua, jolloin Somaliassa oli tapana tehdä itse kaikki ruoka-ainekset.

Somalialaisen keittokirjan kuvitus koostuu Mulki Elmi Mölsän suomalaisen miehen 1980-luvulla ottamista kuvista, ajasta ennen suuria maastamuuttoja. Sisällissota on tuhonnut monet kuvien paikoista.

Kirjoittaja toivookin kuvien kertovan nuorille Somalian entisestä kadonneesta elämäntavasta. Kirjoittaja ilmoittaa myös kaipaavansa somalialaista tunnelmaa, kuten rauhallista ruokailuhetkeä ja päivätorkkuja länsimaisen 20 minuutin työmaaruokailun sijaan.

Kun kirjan ruokaohjeita selailee niin huomaa, että eiväthän somalialaiset ruoat poikkea juurikaan suomalaisista. Ohjeita kun on lihapullista, spagetista, popcornista, uunikalasta ja pannukakusta! Toki ruoat on tehty somalialaiseen tyyliin. Tässä kuitenkin perinteisempi somalialaisherkku:

Papupallerot

½ kg punaisia kuivattuja papuja
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
2 kpl vihreitä chilipippureita
öljyä paistamiseen

Liota pavut yön yli ja kiehauta. Poista vesi ja jauha pavut kahvimyllyssä. Turvota papujauho ½ tuntia vedessä, jonka jälkeen kaada vesi pois. Lisää kaikki ainekset ja jauha lihamyllyssä. Tee massasta halkaisijaltaan noin 4 sentin kokoisia palloja. Paista pallot uppoöljyssä. Syödään sellaisenaan.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!