Himbat näyttävät kyläänsä rahasta

Turismi muuttaa alkuperäiskansan elämää Pohjois-Namibiassa.

Matkailun on monissa kehitysmaissa toivottu parantavan maan talouskasvua ja tarjoavan työpaikkoja. Monilla alueilla matkailun pelisäännöt ovat kuitenkin vasta kehittymässä, ja monesti toimitaan vain matkailijan ehdoin.

Elisabeth on opuwolainen käsityöläinen, joka kiertelee kylällä myyden käsitöitä koristaan ja hankkii näin elantoa itselleen ja perheelleen. Elisabeth valmistaa yhdessä vanhempiensa kanssa himba-koruja, päätukia ja nukkeja. Sesonkiaikana matkailusta saatu tulo on perheelle erittäin tärkeää.

Kuva: Mari Bisi
Kuva: Mari Bisi

Matkailijalle Elisabethin kohtaaminen ja tuotteiden ostaminen suoraan käsityöläiseltä on mukava kokemus. Käsityökorissa on sekä perinteisiä himbojen tuotteita että kierrätysmateriaaleista valmistettuja koruja. Elisabethin asiakkaina on sekä matkailijoita että alueella vierailevia namibialaisia, joille käsitöitä menee jonkin verran myös sesongin ulkopuolella. Turistikauden loputtua käsitöiden myynti on kuitenkin hiljaista, ja uusia keinoja tulojen hankintaan tarvitaan.
 

Hererot ja himbat

Pieni Opuwon kylä Pohjois-Namibiassa täyttyy matkailijoista kesä-, heinä- ja elokuussa. Italialaiset, englantilaiset ja saksalaiset matkailijat saapuvat ihastelemaan Pohjois-Namibian luontokohteita sekä tapaamaan alueella asuvia alkuperäiskansojen edustajia hereroja ja himboja. Hererot ja himbat kuuluvat saamaan kansaan, mutta heidän tapansa ja kulttuurinsa ovat eriytyneet.

Himba-kansa käyttää vielä osittain perinteisiä vuohen nahasta tehtyjä vaatteita ja värjää ihonsa vuohen rasvan ja okran seoksella punaiseksi. Upeat hiuslaitteet ja korut yllään rinnat paljaina kävelevien himba-naisten katseleminen on huikea kokemus matkailijalle. Osa himboista viettää vielä paimentolaiselämää.

Hilja Tolu johtaa opuwolaista herero-naisten käsityöläisryhmää, joka toimii Kunene Crafts -keskuksen yhteydessä. Herero-naiset pukeutuvat värikkäisiin monikerroksisiin pukuihin ja upeisiin kangaspäähineisiin. He elättävät itsensä ompelemalla vaatteita ja valmistamalla käsityötuotteita matkailijoille.

”Meitä on nyt seitsemän naista ryhmässä. Täällä työskenteleminen on useimmille pääelinkeino. Jotkut tekevät töitä vielä omassa puutarhassaan työpäivän jälkeen. Saamme noin 300-500 Namibian dollaria (noin 30-50 euroa) henkilöä kohden kuussa. Se ei ole paljon. Ryhmään olisi lisää tulijoita, mutta tulot eivät riittäisi uusille tulokkaille.”

Käsitöiden valmistaminen ja myyminen matkailijoille tuo perheeseen paljon kaivattua käteistä rahaa. Namibiassa lasten kouluttaminen jää usein naisten vastuulle. Käsitöiden myynnistä saatu tulo auttaa lasten kouluttamisessa ja vahvistaa perheen taloutta.

Taiteilijoita vai matkamuiston valmistajia?

”Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei taiteen ja elämän välillä ole eroa. Perinteiselle kylätaiteelle, kuten koreille ja oman ympäristön materiaaleista tehdylle kuitutaiteelle, on oikein hyvät markkinat”, kertoo Joseph Madisia, yksi Namibian tunnustetuimmista taiteilijoista.

Alkuperäiskansojen edustajat tekevät käsitöitä, jotka ovat sidoksissa heidän arkipäiväänsä ja perinteeseen. Ambolaiset korintekijät tunnistavat korin kuvioista, mille perheelle malli kuuluu tai kuka sen on valmistanut. Pääkapunkiin muuttaneet virkamiehetkin erottavat yhä arkipäivään kuuluneet esineet ja niiden merkitykset.

Namibian kansallisgalleria käyttää kylien käsityöläisistä nimitystä rural artist, maalaistaiteilija. Matkailijoille kaupattavia käsitöitä esitellään myös kansallismuseossa ja keräilijöiden gallerioissa. Namibiassa suosittuja tuotteita ovat himbojen perinteiset korut, niskatuet ja pienet nuket.

Osa myytävistä tuotteista saattaa olla hyvin vanhoja suvussa sukupolvelta toiselle kulkeneita esineitä. Koska toimeentulomahdollisuudet ovat rajatut, himbat myyvät matkailijoille myös näitä vanhoja historiallisestikin arvokkaita esineitä. Rahan tarve on suuri raja-seudulla, jossa työllistymismahdollisuudet ovat olemattomat. Matkailija saattaa saada suvussa kulkeneen esineen muutamalla kympillä – joskus edes tajuamatta esineen arvoa. Suurin osa esineistä on kuitenkin uusia ja matkailijoita varten valmistettuja.

Matkailija kohtaa paikallisen kulttuurin ja alkuperäiskansat paikallisten käsitöiden ja ruokien kautta. Useimmiten välittäjät myyvät alkuperäiskansojen käsitöitä suurimmissa matkakohteissa hotellien matkamuistomyymälöissä ja katumarkkinoilla. Kun välikäsien määrä kasvaa, tuotteen hinta nousee ja alkuperäisasukkaan saama korvaus pienenee. Joskus matkailijan on vaikea saada tietoa tuotteen merkityksestä tai siihen liittyvästä symboliikasta.

Caprivin käsityökeskuksen johtaja Morris on perillä kaupankäynnin perusongelmista: ”Käsityöläisillä ei ole autoja. He kävelevät pitkiä matkoja kerätäkseen materiaaleja korien punomista varten, ja kuitenkin tuotteet myydään halvalla matkailijoille. Kuljetamme tavarat myyntiin linja-autolla, ja meillä on yhteistyötä myös panimoiden kuljetuksien kanssa.”

Käsitöiden myynnistä saatava tulo on merkittävää etenkin Opuwon ja Caprivin kaltaisilla syrjäisillä alueilla. Namibiassa on arvioitu käsityömarkkinoiden arvon nousevan yli 1,5 miljoonan euron. Suosituimmissa matkailukohteissa käsityömarkkinoiden arvo on vielä suurempi. Käsityöt ovat merkittävässä asemassa erityisesti naisjohtoisten talouksien tulonlähteenä

Tuliaisia himboille

Pääkaupungista Windhoekista Opuwoon saapuvat matkailijat tulevat usein maasto- tai linja-autolla. Monet jatkavat Opuwosta matkaansa Epupan putouksille Namibian ja Angolan rajalle. Kylässä matkailijat majoittautuvat paikalliseen hotelliin tai muutamaan paikkakunnalta löytyvään vierasmajaan. Opuwossa on opasyhdistyksen organisoima pieni matkailupiste, josta voi varata opastetun kierroksen himbojen ja hererojen luo. Kylässä on myös himbojen perinnekylä, joka esittelee himba-kulttuuria ja jossa voi kuunnella himbojen laulu- ja tanssiesityksiä.

Opuwossa on aukaistu myös matkailijakahvila, jossa myydään paikallisia käsitöitä. Hanke on Suomi-Namibia-seuran organisoima, ja se on edennyt hyvin. Kahvilatyöntekijöitä on koulutettu, ja ruokalistatkin ovat valmiit.

Matkailija haluaa kokea himbat heidän aidossa ympäristössään. Matkailijaryhmä maksaa oppaalle, joka vie heidät lähiseudun himba-kyliin. Opas voi olla joko yhdistyksen kautta tai vapailta markkinoilta palkattu. Oppaalle matkailijoilta saatu tulo on merkittävä – ja joskus jopa ainoa – tulonlähde.

Oppaat pyytävät matkailijoita viemään himboille tuliaisiksi kahvia, sokeria, tupakkaa ja lääkkeitä. Kuvien ottaminen maksaa muutaman euron.

Matkailijat menevät kyliin keskelle himbojen arkipäivää. He saattavat keskeyttää niin häät kuin hautajaisetkin, ja valmistautumattomuus täysin erilaiseen kulttuuriin jättää varmasti sekä hyviä että huonoja muistoja kokemuksesta puolin ja toisin. Matkailijat saattavat viedä himboille tuliaisena myös vanhoja lääkkeitään, kaikkea antibiooteista malaria-lääkkeisiin.

Tätä kohtaamisen kaoottisuutta on yritetty saada kuriin perinnekylän avulla, mutta toistaiseksi se ei ole toiminut tarpeeksi hyvin. Järjestäytyneet opas- ja ohjelmapalvelut ovat yksi keino varmistaa, että alkuperäiskansojen edustajat saavat tarjoamistaan matkailupalveluista reilun korvauksen. Perinnekylä tarjoaa ohjelmapalveluille tasa-arvoisemmat puitteet matkailijan ja alkuperäiskansojen edustajan kohtaamiselle. Matkailijat eivät saavu paikallisten asukkaiden kotiin ”tirkistelemään”, vaan paikallisen yhteisön edustaja on mukana suunnittelemassa kohtaamisen ehtoja.

Monet pakettimatkailijat kiertävät Namibian tärkeimmät luontomatkailukohteet kahdessa viikossa. Matkailijat noudetaan lentokentältä, ja he kiertävät safari-busseilla paikalliset kylät ja luonnonpuistot. Koska Namibia on pinta-alaltaan noin 2,5 kertaa Suomen kokoinen, suuri osa ajasta vietetään linja-autossa. Matkailijan kokemus Namibiasta koostuu usein korkeatasoisista luontohotelleista, upeasta luonnosta ja satunnaisista vierailuista himba-kyliin tai muihin paikallisiin kohteisiin.

Alkuperäiskansoilla ei ole varaa matkailuun

Muutaman tunnin vierailu himba-kylään ilman paikallisen kulttuurin ja tapojen ymmärtämistä saattaa antaa vääristyneen kuvan paikallisesta kulttuurista. Matkailijan ja paikallisen asukkaan kohtaaminen tapahtuu matkan järjestäjän aikataulun ehdoin eikä rakentavaa vuorovaikutusta synny.

Matkailija edustaa alkuperäiskansalle muutakin kuin mahdollista käsityötuotteen tai ohjelmapalvelun ostajaa. Toiselta mantereelta Namibian peräkylille saapuva matkailija välittää myös omia kokemuksiaan ja näkemyksiään paikalliselle yhteisölle, jos yhteinen kommunikointitapa löytyy.

Erilaiset tavat ja kulttuuri välittyvät matkailijoiden mukana, sillä alkuperäiskansat eivät elä pysähtyneessä tilassa, vaan heidän yhteisönsä muuttuu muun yhteiskunnan mukana. Opuwossakin on paljon himba-lapsia, jotka eivät halua seurata vanhempiensa perinteitä.

Taloudellisia voimasuhteita matkailu ei kuitenkaan ole vielä muuttanut. Turismista saaduilla rahoilla ei Pohjois-Namibiasta vielä matkata pitkälle, korkeintaan pääkaupunkiin Windhoekiin.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!