Kuvallisia välähdyksiä arabimaailmasta

Lähi-idän valokuvia keräävä säätiö laajentaa näkökulmaa arabien yhteiskuntiin.

Teksti: Riitta Oittinen

PitkätKulttuuriTaideAasiaLähi-itäAfrikkaPohjois-Afrikka

Vuonna 1997 perustettu Fondation arabe pour l'Image kerää, entisöi, analysoi ja panee näytteille Lähi-idän, Pohjois-Afrikan ja Levantin alueen visuaalista perintöä - kohteiden tai kuvaajien uskonnosta tai etnisyydestä riippumatta. Tuoreessa kokoelmassa on jo viitisenkymmentä tuhatta kuvaa alueen amatööri- ja ammattikuvaajilta, vanhimmat 1860-luvulta.

Toiminta alkoi muutaman valokuvaajan havahtuessa penkomaan vanhoja perhekokoelmiaan. Vähitellen kerääjien verkosto ja kokoelmat ovat laajentuneet, eivätkä vähiten Euroopan unionilta saadun rahoituksen vuoksi.

Tällä hetkellä Beirutissa sijaitsevaa arkistoa organisoi kymmenen valokuvaajaa, videontekijää ja tutkijaa joista osa asuu Pariisissa, New Yorkissa tai Kairossa. Heistä lähes jokainen on opiskellut sekä idässä että lännessä. Säätiö määrittelee toimintansa ensimmäiseksi yritykseksi muuttaa arabiyhteiskuntia vinoutuneesti tarkastelevia näkökulmia. Tosin toivoa voisi, että valokuvat eivät vain auttaisi ymmärtämään "toista", vaan lisäisivät itseymmärrystä.


Studio Shehrazaden rantasarjassa esiintyy sadoittain lihaksiaan esitteleviä rantaleijonia

Perustajajäsen Fouad Elkouryn mukaan ennen ensimmäistä maailmansotaa länsimaissa tunnettuja olivat lähinnä kuvat raunioista ja monumenteista, katukuvat sekä Jerusalemin, Aleksandrian ja Kairon "eksoottiset" maisemat. 1970-luvulta alkaen joukkotiedotusvälineet ovat esittäneet voittopuolisesti kielteisiä stereotypioita. Eksotismin ja viholliskuvien väliin jäävän noin viidenkymmenen vuoden aikana kuvatuista aihepiireistä Elkoury sanoo lähes kaiken muun jääneen lännessä huomiotta. Kuitenkin tänä aikana arabimaissa ammattikuvaajien lisäksi valtava määrä amatöörejä tähtäsi Kodak-laatikkokameroillaan laajaan aihepiiriin.

Yhtäältä kuvaamista sinänsä pidettiin modernina. Tätä ilmentävät varhaiset taiteelliset ja tekniset kokeilut. Perinne ja nykyaika kohtaavat esimerkiksi trikkikuvassa, jossa lentävällä matolla matkataan kaupungin yllä. Toisaalta kuvaamalla ikuistettiin arabiyhteiskuntien muutosta, kansallisvaltioiden ja nykyaikaisten instituutioiden syntyä ja yhteiskunnan teknistymistä. Arkiston järjestämä kulkuneuvoihin keskittynyt näyttely näytti innostuksen vauhtiin ja nopeisiin menopeleihin, olivatpa ne aitoja tai studiohin rakennettuja pahvimalleja. Näyttelyn kuraatori Akram Zaatari tulkitseekin otosten kulkuneuvoista toimineen vertauskuvina yhteiskunnan muutokselle.
 

Aarteita ja arkea



Tähänastisten näytteiden perusteella esille on kaivettu visuaalista maailmaa, jonka jäsentämisen lähtökohdat poikkeavat läntisestä. Ne myös rikkovat totuttuja ajattelutapoja. Tosin osa kuvista paljastaa myös tiettyjen lajityyppien kansainvälisyyden. Vaikkapa rintakuvat 1920-luvun vangeista, luokkakuvat, puolisoista otetut ateljeekuvat tai sisarusten kuvauttaminen pituusjärjestyksessä eivät poikkea läntisistä.

Sen sijaan pr-kuvat cowboy-asuisesta kairolaisesta näyttelijätär Mirvat Aminista (1973) ja Pariisissa asuvasta huiviin sonnustautuneesta laulajatar Dalidasta (1986) sekoittavat mielenkiintoisesti kulttuurivaikutteita ja haastavat käsityksiä länsimaalaistumisesta. Näin tekee myös 1920-luvun anonyymi otos, jossa uhmakkaan näköiset syyrialaiset naiset poseeraavat charleston-mekoissa ja polkkatukissaan.


Libanonilainen studio Soussi toimi yli viisikymmentä vuotta (1934-1986). Omistaja Anis el Soussin opetti kuvaamaan naapuri, jonka vaimolla oli kamera. Tässä aukeama studion omaan käyttöön tehdystä kasvokuvaindeksistä.

Valokuvia on metsästetty yksityishenkilöiltä ja instituutioiden kokoelmista. Kirpputoreilta on pelastettu kokonaisia kokoelmia, kuten kiertävän egyptiläisen sairaanhoitajan koko uran aikana otetut työpaikkaryhmäkuvat. Tämänhetkinen hanke kartoittaa siirtolaisten joko lähtö- tai kohdemaassa ottamia kuvia. Lisäksi muistiin on kirjattu vielä elossa olevien vanhojen kuvaajien työtapoja.

Mies, kokoparta ja pyöreät lasit



Kotisivujen, videoiden ja julkaisujen ohella arkisto on koonnut neljä kansainvälistä näyttelyä. Niistä viimeisin, Brysselin monikulttuurisilla festivaaleilla avattu Mapping Sitting esitteli studio- ja passikuvia, institutionalisoituja ryhmäkuvia ja katukuvaajien näppäämiä tilannekuvia. Kantavana ajatuksena ei ollut keskittyä yksittäisiin kuvaajiin, vaan etsiä kuvaamisen logiikkaa, sitä miten kuvaamisen lajityypit niputtavat ihmisiä ja paikkoja.



Moni lomailija lähti kotiin libanonilaisen studio Shehrazaden kuvan kanssa, jossa leikittiin perspektiivillä (1954). Studion kuvaajan mukaan noin yhdeksän kymmenestä kuvatusta osti heistä otetun kuvan, lopuilla ei ollut rahaa.


Kun yksittäisen kuvan sijasta esille asetetaan suuri joukko samankaltaisia yksittäisiä kuvia, paljastaa toistuvuus sekä yhtäläisyyksiä että eroja. Esimerkiksi kiertävien kuvaajien ottamien, satojen lihaksiaan esittelevien, nyrkkeilevien tai vedessä polskuttelevien miesten kuvien joukossa on vain yksi uimapuvussa istuva nainen. Lukuisat otokset polkupyöräilevistä kaveruksista koostuvat pelkästään miehistä. Sen sijaan Tripolin torilla 1950-luvulla näpätyt tilannekuvat näyttävät tasapuolisesti naisia, miehiä, lapsia ja vanhuksia. Mies- ja naisparit kävelevät käsikynkkää, joku kohentaa housujaan, toinen kiirehtii torin toiselle laidalle kahvitarjottimen kanssa, kolmas etenee ruokakäärö kainalossaan. Kuvien keskushenkilöiden ohella henkiin heräävät torilla oleskelleet sivuhahmot.

Näyttelyn kiehtovinta osuutta edusti Armeniasta lähtöisin ollut, Tripolissa toiminut Anouchia kuvaamo (1935-1970), jonka toiminnasta ei jälkeenjääneiden kokoelmien lisäksi tiedetä valitettavasti juuri mitään. Se luokitteli kuvattavansa "miehiin, naisiin ja pariskuntiin." Tämän jälkeen tuhannet miesten kuvat oli jaettu alaluokkiin kasvokarvoituksen (viikset tai kokoparta), silmälasien tyypin (pyöreät, neliskulmaiset tai aurinkolasit), univormun (päähine tai ilman) tai paidan kuvioinnin perusteella. Naisilla lajittelun kriteereinä olivat muun muassa pään peittäminen (nunnan kaapu, muslimin päähuivi tai muut huivit) kaulakoru (risti, arabikalligrafia, muu symbolikoru tai helmet), kampaus (pitkä ja lyhyt tukka tai kampaustyyli) leningin miehusta (vaaleusaste tai kuviointi). Kansallisuudella, iällä tai uskonnolla ei luokittelun kannalta ollut merkitystä sinänsä.

Lisätietoa:
www.fai.org.lb (Kuva-arkisto)
www.mindthegap.com.lb (Kirjakustantamo)

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!