Kehitysyhteistyön uusi mantra

Tämän päivän Sambiassa kaikki vakuuttavat taistelevansa korruptiota vastaan.

kuva: Sini Kuvaja
Sambian uusi hallitus on ottanut korruption vastaisen taistelun poliittiseksi mantrakseen ensimmäisen valtavuotensa aikana. Retoriikka ei ole jäänyt vain presidentti Levy Mwanawasan johtaman hallituksen harteille, vaan lehdet ovat saaneet jo kuukausia kirkua entisten vallanpitäjien skandaaleista.

Ex-presidentti Fredrick Chiluban johtaman hallituksen väärinkäytökset pyörivät miljardeissa dollareissa. Lista korruptiosta epäillyistä poliitikoista on samalla myös luettelo Chiluban vaikutusvaltaisimmista ministereistä. Syytteen virka-aseman väärinkäytöksestä ovat saaneet edellisen hallituksen talous-, sisä- ja julkisten töiden ministerit.

Korruptio on viimeisen kymmenen vuoden aikana arkipäiväistynyt Sambiassa. Koulutuspaikka, passi, tai sakkojen välttäminen ovat kaikki helposti saavutettavissa pientä voitelurahaa maksamalla.

Sambia on vajoamassa maailman korruptoituneimpien maiden joukkoon. Transparency Internationalin mukaan Sambia on maailman 11. korruptoitunein valtio 102 maan joukosta.

Uusi hallitus on pitänyt osan lupauksestaan kasvattaa korruption vastaisen taistelun rahoitusta. Rahanpesun kitkemistä ja ihmisoikeuksia ajavat järjestöt ovat iloissaan huomanneet rahoituksensa kasvaneen. Chiluban hallinnolla ei ollut poliittista tahtoa poistaa korruptiota, ja korruption vastaiset komiteat istuivat viimeiset kymmenisen vuotta tekemättä mitään.
 

Puhtaita tekoja mädällä pohjalla?

Korruptio läpäisee koko maan enemmän tai vähemmän kattavasti. Edellistä hallitusta parjaava Mwanawasakaan ei saa puhtaita papereita, sillä marraskuun lehdissä kerrottiin monimutkaisesta vyyhdistä, jossa Chiluba ohjasi seuraajansa ja oppipoikansa Mwanawasan vaalikampanjaan huomattavan määrän valtion sähköyhtiön varoja.

Paljastukset liittyvät oikeusjuttuun, jolla yritetään kumota menneet vaalit epärehellisinä. Sambiassa odotellaan oikeuden päätöstä, vaikka politiikan seuraajat arvailevatkin jo, että Mwanawasa saattaa hajottaa parlamentin ja järjestää uudet vaalit. Todennäköisesti hänen suosionsa riittäisi uudelleenvalintaan.

Huonot palkat julkisella sektorilla sekä yleinen köyhyys houkuttavat korruptioon. Korruptiosta taas johtuvat kehityksen rattaiden hitaus, kova byrokratia ja joidenkin hyvien aloitteiden kaatuminen. On vaikeaa sanoa johtuuko korruptio köyhyydestä vai köyhyys korruptiosta. Nämä ovat kietoutuneet toisiinsa ja estävät toistensa katoamisen.

Transparencyn Sambian osaston puheenjohtaja tohtori Alfred Chanda arvioi korruption näkyvän erityisesti julkisen sektorin heikoissa resursseissa. Chandan mukaan ”korruptio heikentää sosiaalipalveluja sekä määrällisesti että laadullisesti. Esimerkiksi kaikkia suunniteltuja kouluja ei voida rakentaa yksinkertaisesti siksi, että osa rahoista on puhallettu”.

Korruptio hyvä tekosyy

Korruptiota ja kulttuurisia syitä käytetään tekosyynä rahan ohjailemisessa kehitysmaasuhteissa. IMF:n Sambian-toimiston johtaja Mark Ellyne sanoi, ettei IMF voi suostua kehitysmaiden velkojen mitätöimiseen, sillä korruptoituneessa tilanteessa ratkaisu ei olisi pysyvä, vaan vapautuvat rahat valuisivat hukkaan. ”Rohkaisemme kyllä yksittäisiä maita antamaan velkoja anteeksi, ja kaikkein köyhimpien maiden HIPC-ohjelman kautta myös annamme velkahelpotuksia tietyille maille”, hän jatkoi.

Koska korruptioretoriikka kuulostaa tekosyyltä, Ellyneltä kysyttiin eikö korruptio hänen mielestään vaivaisi kahdenvälisten velkojen anteeksiantoa. Ei kai korruption pelko voi olla syy IMF:n nuivuudelle velkakampanjan ideoita kohtaan, jos se rohkaisee rahoittajiaan eli yksittäisiä maita antamaan velkoja anteeksi?

”No, minusta on ihan kiva, jos joku haluaa antaa velkoja anteeksi poliittisista syistä, mutta ikävä kyllä me tarvitsemme taloudellisia syitä”, Ellyne linjasi Valuuttarahaston politiikkaa Sambiassa.

Kenelle torvet soivat?

Suomenkin tukemat kansalaisjärjestöt ovat olleet avainasemassa korruption kitkemisessä Sambiassa. Ennen viime vaaleja presidentti Chiluba halusi kumota perustuslain ja asettua ehdolle kolmannen kerran peräkkäin. Yleensä säyseät sambialaiset heräsivät korruptioon kyllästyneiden järjestöjen hätähuutoon ja lähtivät kaduille.

Hiljaisena protestina monet kantoivat vihreää nauhaa rinnassaan merkkinä siitä, ettei kolmatta kautta saisi sallia. Äänekkäämpää protestointia harrastettiin perjantaisin toimistojen sulkeutuessa: kaikki autot soittivat torvia, ja meteli oli korviahuumaava. ”Kun presidentti lopulta sanoi, ettei kolmatta kautta tulisi, palasi elämä takaisin tavallisiin tylsiin uomiinsa”, nauravat sambialaiset muistellessaan vallankumoustunnelmia.

Järjestöt korruptiota vastaan

Suomen Sambian-suurlähetystö tukee sambialaisten järjestöjen hyvää hallintoa ja ihmisoikeuksia edistäviä hankkeita. Kepan Sambian-toimistossa uskotaan, että myös suomalaiset järjestöt kiinnittävät nykyään enemmän huomiota varojen seurantaan ja hyvään hallinnointiin.

Hankkeilta vaaditaan kirjalliset sopimukset varojen käytöstä ja selkeät vuosisuunnitelmat. Suosiotaan kasvattavat vierailut puolin ja toisin parantavat luottamusta ja hankkeiden seurantaa.

Kun monta rahoittajatahoa toimii saman kumppanin kanssa, on tärkeää pitää yhteyttä rahoittajien kesken. Kaikille lahjoittajille toimitettavat yhteiset raportit vähentävät väärinkäytösten riskiä.

”Houkutukset korruptioon ovat suuret kun rahaa saa joskus helpostikin”, huomauttaa lastensuojelun parissa työskentelevä kanadalainen kehitysyhteistyöntekijä. Hän on seuraamassa sambialaisen kumppanin toimia ja on nähnyt pieniä ja isompia väärinkäytöksiä säännöllisesti.

”Vähän ihmetyttää miksi rahoittajat ovat antaneet järjestön ostaa viisi uutta autoa, jos henkilökunnasta vain kolme osaa ajaa. Tai miksi kattojärjestö ei kerro jäsenilleen yhteisestä apurahasta, vaan käyttää rahat keskustoimistossa tai jakaa kavereilleen”, pohtii turhautuneen oloinen nuori nainen.

Välistä vetämisen perinteet ovat syvässä, ja se pitää ottaa huomioon yhteistyön joka vaiheessa. ”Toimiva kehitysyhteistyö lähtee ihmisistä, joilla on rehellinen ja oikea asenne sekä puhdas kutsumus yleistä hyvää kohtaan. Toimivalla seurannalla ja paikalliset olot huomioonottavalla suunnittelulla voidaan välttää korruption syöpä”, hän uskoo.

Tai sitten voimme uskoa IMF:n Ellyneä, joka velkakokouksen päätteeksi tuhahti, ettei sambialaisten kulttuuriin sovi velkojen maksaminen, ja jos sopii, yritetään velat maksaa lahjoilla eli korruptiolla.

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 6/2002

 

 

Muita Kumppani-lehden artikkeleita

Korruptiotangoon tarvitaan kaksi
Korruption kiroukset
Korruption taltuttaminen ei onnistu ilman kansanliikettä
Puhallus nicaragualaiseen tapaan
Nicaragua pääsemässä tarkkailuluokalta
Korruptiota vastaan keskustelemalla
Korruption kouraisemat
Kolumni: Harmaa talous köyhien selvitymiskanavana
Kolumni: Lahjojen antamista

Kumppani 6/02 etusivu
Uusin Kumppanin numero

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!