Elinkeinona liikakalastus

Teksti: Lotta Valtonen

PitkätTyöRuokaYmpäristöVesi ja jätehuoltoAfrikkaEteläinen AfrikkaMosambik

Aurinko laskee pienen Quissivan saaren taakse Quirimban saaristossa pohjois-Mosambikissa. Suolainen merituuli viipyy vanhan linnanraunion eteläpuolella kasvavissa kookospalmuissa. Toisella puolella hassunnäköiset baobab-puut ovat jo vuosisatojen ajan kurottaneet lehdettömät oksansa kohti tropiikin taivasta. Ilma on pehmeää ja illan makean maun voi melkein suussa. Raul ja hänen kollegansa lähestyvät saarta laulaen. On ollut hyvä päivä ja kalasaalis on loistava, hyvinkin laulun tai parin arvoinen.

Raul, kuten moni muukin saaren pienkalastajista, on saapunut Nacalan provinssista, noin 200 km etelämpää. Saaliit täällä ovat runsaampia. "Nacalassa on liian monta kalastajaa ja saalis on vähentynyt romahdusmaisesti. Tällä seudulla on vielä paljon kalaa koralliriuttojen ansiosta", Raul kertoo makuan kielellä. Hän kuitenkin myöntää että myös Quirimban saaristossa on saalis pienentynyt niiden viiden vuoden aikana, joina hän on alueella kalastanut.

Yksi syy tähän saattaa olla vuosittain lisääntyvä kalastajamäärä. "Meitä on joka vuosi muutama enemmän”, Raul vahvistaa. ”Kun kalastaja palaa kotiinsa ja näyttää komeaa saalistaan, niin seuraavana vuonna myös lanko haluaa mukaan."

Kuva: Kalastajia (Kuvaaja: Lotta Valtonen)

Kalastajat viipyvät Quisivan saarella noin seitsemän kuukautta vuodesta. Sadekaudella he palaavat koteihinsa.

 

Ristiriitoja paikallisten ja muuttokalastajien välillä



Liikakalastuksesta puhuttaessa ajatellaan yleensä laitonta, naapurimaista käsin harjoitettavaa kalastusta. Kuitenkin myös oman maan kansalaiset käyttävät vahingollisia menetelmiä.

Monet paikalliset kalastajat, jotka ovat syntyneet ja eläneet saarilla, näkevät Raulin kumppaneineen uhkana kalakannoille. Suurin osa muuttokalastajista kalastaa verkoilla kun taas paikalliset käyttävät siimaa. "Paikalliset tietävät missä kalastaa ja osaavat varoa koralliriuttoja. Siirtolaiset sen sijaan eivät välitä ja tuhoavat korallit, joissa kalat lisääntyvät. Me jäämme ilman saalista, koska kalat menettävät kotinsa," viereisen Mafunvon saaren asukki valittaa. "Siksi
emme päästä ulkolaisia asumaan saarellemme. Vain myrskyn sattuessa he saavat majoittua tänne yöksi tai kahdeksi," hän jatkaa.

Parempaa hallintoa ja valvontaa



Eteläisen Afrikan yhteisö SADC aloitti liikakalastuksen takia vuonna 2001 alueellisen valvontaohjelman (Monitoring, Control and Surveillance, MCS-ohjelma), jonka tavoitteena on parantaa meren luonnonvarojen hallintaa. "Yksi tavoitteistamme on lisätä kalastuksen valvontaa osallistamalla paikallisyhteisöt luonnonvarojen hallinnointiin," kertoo Fransisco Blaha, Mosambikin MCS-ohjelman asiantuntija.

Mutta haluavatko kalastajat tulla valvotuksi? "Kontrollia ei oikeastaan tarvita," väittää Raul. "Kun me palaamme kotiin, kaloilla on aikaa toipua. Ja me jätämme koralliriutat rauhaan emmekä käytä pienisilmuisia verkkoja, joten nuorimmat kalat eivät jää verkkoon," hän selittää.

Entä vähenevät saaliit? "Meillä ei ole valinnan varaa. Jos haluamme elää, meidän on kalastettava. Jos kalat loppuvat, me siirrymme toisaalle". Ovatkohan paikalliset kalastajat samaa mieltä?

Kuva: Kalaa kuivataan (Kuvaaja: Lotta Valtonen)

Suurin osa kalasta kuivataan auringossa myöhempää myyntiä varten.

 

Asennekasvatusta sekä kalastajille että viranomaisille



Kansallinen pienkalastusinstituutti tekee työtä parantaakseen kalastajayhteisöjen toimeentuloa ja lisätäkseen paikallisten kalastajien tietämystä muun muassa kalastuksen valvonnan tärkeydestä. "Meidän työmme on auttaa pienkalastajaa. Etsimme yhdessä parempia kalastus- ja säilöntämenetelmiä. Mutta jos kalastajat eivät ryhdy suojelemaan luonnonvarojaan, heille jäävät käteen hyvät uudet työkalut ja menetelmät muttei kalaa," pelkää Amade Garrett pienkalastusinstituutista. "Kalastajien on järjestäydyttävä ja aloitettava kalastuksen yhteishallinto," hän toteaa.

Aina ei ole helppoa sovittaa yhteen tämän päivän ja tulevaisuuden kalastajien tarpeita. "Jonkun pitäisi antaa meille vaihtoehtoja ettei meidän tarvitsisi kalastaa niin paljon," Raul miettii. "Voisimme työskennellä tehtaissa tai pyörittää omaa yritystä".

Myös viranomaiset tarvitsisivat asennekasvatusta. Yleinen oletus on että kaikki kalastusministeriössä eivät halua tarkempaa valvontaa. Yksi syy voi olla että löysempi valvonta mahdollistaa ylimääräisten kalastuslisenssien myöntämisen ja rahojen piilottamisen omaan taskuun valtion rahakirstun sijaan.

Biodiversiteetti vastaan kalastajat

 

 Kuva: Simpukoiden poimintaa. (Kuvaaja: Lotta Valtonen)
Kalastus on enimmäkseen miesten työtä. Naiset poimivat rannalta soppasimpukoita laskuveden aikaan.

Quirimban luonnonpuisto perustettiin kesäkuussa 2002. Quissivan saari on yksi yhdestätoista puistoon kuuluvasta Quirimban saariston saaresta Pohjois-Mosambikissa. Puiston sisälle on luotu rauhoitusalueita, joilla kalastus on kielletty.

Moni paikallinen viranomainen näkee puiston myönteisenä saarten tulevaisuudelle. "Kun puisto kehittyy, myös meidän saaremme kehittyy," vakuuttaa Quirimban saaren päällikkö. Hän selittää että he varmistavat etteivät kalastajat kalasta rauhoitusalueilla. Myös kalastajat ovat tyytyväisiä uuteen tilanteeseen. "Rauhoitusalueella on runsaasti kaloja ja myrskyn aikana kalat uivat kaikki tänne ja silloin me saamme valtavat saaliit," he hymyilevät.

Kaikki kalastajat eivät ole aivan yhtä iloisia. "Kukaan ei ole kertonut meille oikeastaan mitään rauhoitusalueista emmekä toistaiseksi ole nähneet minkäänlaisia merkkejä lisääntyneistä saaliista," Mafunvon saaren kalastajat valittavat.

On aikainen aamu ja auringon ensimmäiset säteet hyväilevät lämpimästi ihoa. Meri on tyyni ja turkoosi. Raul ja hänen kollegansa ovat jo ylhäällä verkkoja kokoamassa ja dhow-venettä valmistelemassa. He toivovat hyvää saalista.


 

Faktaa Mosambikin kalastuksesta:



*Mosambikilla on läntisen Intian valtameren kolmanneksi pisin rantaviiva, 2700 km. Lähes puolet 17 miljoonaisesta kansasta elää rannikon kunnissa.

*Kalastus on Mosambikille tärkeää niin ruoantuotannon, talouden kuin vientitulojenkin osalta.

*Pienkalastajien osuus maan kalansaaliista on noin 80 %. Pienkalastajia arvellaan olevan noin 60 000 ja lähes 100 000 henkeä on suoraan työllistettynä kalastussektorilla. Suurin osa pienkalastajista käyttää perinteisiä veneitä ja kanootteja ilman moottoria.

*Kalastus on tärkeä osa Mosambikin vientiä. Kalatuotteiden osuus viennin arvosta oli 10% vuonna 2002. Katkaravut ovat tärkein tuote.

*Liikakalastus, luvaton kalastus ja salakuljetus ovat ongelmia Mosambikille.


 

Euroopan Unioni kalaliemessä



Euroopan Unioni tukee eteläisen Afrikan yhteisön MCS-kalastusohjelmaa 14,5 miljoonalla eurolla vuosina 2001-2006. Ohjelman tavoitteena on parantaa meren luonnonvarojen hallintaa ja valvontaa alueella. Mosambik on yksi mukana olevista maista.

Lokakuussa 2002 EU allekirjoitti kalastussopimuksen Mosambikin kanssa. Sopimus antaa yhteensä 59 eurooppalaiselle laivalle luvan kalastaa tonnikalaa ja syvän meren katkarapuja Mosambikin vesillä seuraavien kolmen vuoden aikana. Vastineeksi EU maksaa Mosambikille 4 miljoonaa euroa vuosittain, eli alle 70 000 euroa per laiva. Tonnikalan pyynnille ei ole minkäänlaisia rajoituksia. Sopimuksen odotetaan astuvan voimaan 1 tammikuuta 2004.

"Toisella kädellä EU antaa rahaa kalastuksen valvonnan parantamiseksi ja toisella kädellä se varmistaa itselleen pääsyn rajoittamattomiin tonnikalasaaliisiin Mosambikin rannikolla. Miten tämä selitetään mosambikilaisille?", Fransisco Blaha MCS-ohjelmasta kysyy.

Euroopan komissio painottaa tiedotteessaan että rahallinen kompensaatio on tarkoitettu käytettäväksi Mosambikin kalastushallinnon vahvistamiseksi, valvonnan ja kontrollin lisäämiseksi, tieteelliseen tutkimukseen ja niin edespäin. Mutta miten EU voi olla varma että rahat käytetään tähän tarkoitukseen? Raportoidaanko näiden kohdennettujen toimien tuloksista? Evaluoidaanko tuloksia?

Komissio painottaa myös että katkarapusaaliita valvotaan tarkkaan jottei kalastukselle asetetut enimmäismäärät ylity. Onko tämä itsekontrolli riittävää?

EU tukee paikallisia yhteisöjä vaatimalla että puolet katkarapulaivojen miehistöistä on paikallisia kalastajia. Tämä on uutuus Unionin kalastussopimuksissa ja hyödyttää varmasti paikallista väestöä. Mutta miksei tätä vaatimusta ulotettu kaikkiin 59 alukseen?

Eurooppalaiset siirtyvät yhä pidemmälle omilta kalastusvesiltään korvatakseen Euroopan vähenevät kalakannat ja varmistaakseen kalastusoikeudet liian suurelle kalastuslaivueelleen. Viime vuonna WWF:n julkistama raportti näytti että suurimmat hyötyjät ovat Unionin eteläiset maat. Yli 59 prosenttia EU:n sopimuksista hyödytti espanjalaisia, 22 prosenttia ranskalaisia ja 8 prosenttia portugalilaisia.

Kokemukset monesta muusta Afrikan maasta ovat osoittaneet että eurooppalaiset laivat harjoittavat liikakalastusta tuhoten ympäristöä ja paikallisten kalastajien resursseja.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!