Huonossa ympäristössä ei mikään kehity

Todellisen kumppanuuden rakentaminen ja paikallinen tieto ovat kehitysyhteistyön avainsanoja myös ympäristön kannalta.

Teksti: Teppo Eskelinen

KehitysyhteistyöYmpäristöEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Ympäristö ja köyhyys ovat yhteen kietoutuneita ongelmia. Köyhät kärsivät ympäristöongelmista aina eniten. Toisaalta äärimmäinen köyhyys uhkaa myös ympäristöä. Kehitysmaiden maaseudun köyhimmistä 60 prosenttia elää ekologisesti herkillä alueilla.

Saastunut luonnonympäristö ja luonnonvarojen puute takaavat köyhien pysymisen köyhinä. Kun perusraaka-aineita joudutaan hakemaan yhä kauempaa, joutuvat lapset usein lähtemään mukaan - koulun kustannuksella.
 

Pois infrastruktuurista



Ympäristökysymykset olivat pitkään taka-alalla suomalaisessa kehityspolitiikassa.
Lähtökohtana oli teollinen talouskehitys ja köyhyyden vähentäminen suurilla infrastruktuurihankkeilla. Suomalaisen kehitysyhteistyön historia on täynnä sahoja aarniometsissä ja kyseenalaisia patoprojekteja.

"Nykyisin hankkeet ovat ympäristöystävällisempiä jo siksi, että ne ovat luonteeltaan toisenlaisia", sanoo kehitysyhteistyöosaston ympäristötoimialan johtaja Matti Nummelin. Aineeton vienti, asiantuntija-apu ja kumppanuusprojektit ovat kehitysyhteistön nykypäivää. Nummelin kertoo, että nykyisin myös uskotaan "prosessiajatteluun" - ympäristökysymyksissä tämä tarkoittaa sitä, että ympäristötuhojen ennaltaehkäisemisellä on tärkeä rooli. Jälkien siivoaminen ei enää riitä.

Ympäristö on lyönyt itsensä läpi kaikkiin tavoitteisiin. Tosin virallisista evaluaatioistakin voi lukea, että "se, mitä paperilla sanotaan ja mitä käytännössä tehdään, voivat olla eri asioita". Selvää käsitystä kehitysyhteistyön tämänhetkisistä ympäristövaikutuksista ei välttämättä ole kenelläkään.

Kehitysyhteistyöstä puhuttaessa unohdutaan myös usein puhumaan vain kahdenvälisestä tuesta. Suomen luonnonsuojeluliiton kansainvälisten asioiden päällikkö Hanna Matinpuro muistuttaa, että monenkeskeisen tuen ja vientiluottojen piirissä tehdään usein kovin toisenlaista jälkeä.

"Kampanjoimme tälläkin hetkellä erästä vientiluottorahaa saanutta Brasiliassa toteutettavaa metsäprojektia vastaan. Tiedän myös, että useiden kehityspankkien, erityisesti Aasian kehityspankin, projektit ovat usein hyvin ongelmallisia. Suomi on ympäristön kannalta keskivertoa parempi toimija, mutta Suomen ääni on pieni eikä sitä usein edes aktiivisesti käytetä", Matinpuro sanoo.

Vaikea arviointi



Ympäristökysymysten tulisi nykyisin näkyä kehitysyhteistyössä kaikessa päätöksenteossa. Tämä pätee tietysti myös järjestöihin, joiden hanketukihakemuksia täyttäessään tulisi pystyä kertomaan myös hankkeen ympäristövaikutuksista.

Todellisuudessa järjestöillä on hyvin harvoin resursseja vaikutusten tarkkaan arviointiin. Järjestöjen hankkeet ovat usein hyvin tarkkaan rajattuja: yleensä toiminta on keskittynyt vain tietylle alalle tai tiettyyn maahan. Ympäristö ei välttämättä nouse keskeiseksi kriteeriksi hankkeesta päätettäessä.

"Varsinaisia ympäristövaikutusten arviointeja ei käytännössä pystytä tekemään. Niihin ei saa rahallista tukea ministeriöstä, eikä järjestöillä ole muutenkaan mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen", sanoo Kansainvälisen solidaarisuussäätiön kehitysyhteistyösihteeri Miia Nuikka. Nuikan mukaan suuria läpileikkaavia periaatteita, joiden tulisi näkyä kaikissa hankkeissa, on kovin paljon. Järjestöiltä on epärealistista vaatia yksittäisten hankkeiden kaikkien vaikutusten tuntemista.

Ongelma ei tosin välttämättä ratkeaisi lisäresursseillakaan. Vaikka hankkeiden vaikutuksia arvioitaisiinkin tarkemmin, laajemman kokonaiskuvan muodostaminen kehitysyhteistyön ympäristövaikutuksista esimerkiksi jonkun yhteistyömaan osalta olisi sittenkin vaikeaa.

Nummelinin mukaan virallisessa kehitysyhteistyössä ongelmana on ympäristövaikutusten arvioinnin (yva) hankekeskeskeisyys. "Maa- ja aluestrategioissa asia on lapsenkengissään", Nummelin sanoo.

Ympäristövaikutuksen arviointeihin perehtynyt kehitysmaatutkija Jussi Ylhäisi kuitenkin muistuttaa, että kaikista vaikeuksista huolimatta hankekohtainen arviointiprosessi on aina hyvä käydä läpi.

"Yvassa kuitenkin aina arvioidaan nollavaihtoehto, eli että mitään ei tehdä. Silloin on ainakin skenaario, mihin verrata. Ja jos ympäristövaikutusten arvioinnista ei muuta hyötyä olisikaan, ainakin se toimii filtterinä, niin että kaikkein hulluimmat hankkeet jäävät toteutumatta."

Toisia kiinnostaa, toisia ei



Ylhäisi on skeptinen ympäristön todellisen painoarvon suhteen.

"On aika paljon ihmisistä kiinni, miten tavoitteet toteutuvat. Toisia ympäristövaikutukset kiinnostavat, toisia eivät. Hyvä kysymys on myös, minkälaisiin asioihin verratessa niillä on ratkaiseva rooli. Usein ympäristö saa väistyä muiden tavoitteiden edestä", Ylhäisi sanoo.

Ylhäisi ottaa esimerkiksi suositun hankemallin, jossa yksi kyläläinen kerrallaan saa kylän kassasta lainaa vuohen ostamiseen. Kun velka on maksettu, joku toinen kyläläinen saa vastaavan vuohilainan. Järjestelmä kannustaa maksamaan lainansa, tukee kyläyhteisöä ja parantaa toimeentulomahdollisuuksia.

"Yllättäen saatetaan kuitenkin huomata, että sellainen vuohimäärä saa lähiympäristössä aikamoista jälkeä aikaiseksi. Mutta kun tällaisessa hankkeessa on kaikki muu kohdallaan - kylätaso, gender ja osallistavuus - niin ympäristöstä ei sitten jakseta niin välittää", Ylhäisi sanoo.

Ympäristökysymysten turhan heikko painoarvo saattaa tosin johtua siitäkin, että asioiden opettelu on pitkä prosessi. Ympäristökysymysten läpileikkaavuus toteutuu käytännössä hitaasti.

"Ainakin oman kokemukseni perusteella ministeriössä ja järjestöissä tarvittaisiin paljon ihan käytännön työtä, koulutusta ympäristökysymyksiin ja sellaista," Hanna Matinpuro sanoo.

Myös Solidaarisuussäätiössä koetaan työn olevan vasta alussa. "Monet yhteistyömaamme ovat vasta kokeneet sisällissodan, ja ympäristöajattelu rakentuu muun yhteiskunnan mukana. Tämä on pitkä prosessi", Nuikka sanoo.

Vaikka oppimisprosessi on monien mukaan vielä kesken, ympäristöpuolen katoamisesta kehityskeskustelun keskiöstä puhutaan jo. Jussi Ylhäisi toteaakin, että suomalaiseen keskusteluun mahtuu yksi iskusana kerrallaan, ja nyt puhutaan köyhyyden vähentämisestä. Ympäristö on jäämässä pois "muodista".

"On vaikea sanoa, onko kysymys jäänyt taka-alalle vaiko vain valtavirtaistunut", toppuutelee Nummelin. Hänkin tosin myöntää olevansa "osittain huolestunut" siitä, ettei yhdenkään uuden ympäristöalan hankkeen käynnistymistä ole tällä hetkellä näköpiirissä.

Sektori on kapea



Ympäristö ja kehitys ry. on pitkään pyrkinyt yhdistämään ympäristökysymyksiä kehityskeskusteluun. Samalla on etsitty toimintatavoiltaan sopivia yhteistyökumppaneita.

Järjestön pitkäaikainen aktiivi Outi Hakkarainen kertoo, että useimmat yhteistyöjärjestöt toimivat ympäristökysymyksissä pitäen niitä suuremman ongelmavyyhdin osina. Kun vaikka tyttöjen koulutusta pyritään kehittämään, törmätään usein ongelmaketjuun, joka johtaa lopulta myös ympäristöongelmiin ja hupeneviin luonnonvaroihin. Ympäristö on aina sidoksissa sosiaaliseen kehitykseen.

Hakkarainen ottaa esimerkiksi luonnonvarojen suhteen konflikteihin. Yhä useammat sodat käydään luonnonvarojen takia. Jos luonnonvaroja käytetään kestävämin ja oikeudenmukaisemmin, voidaan monet selkkaukset välttää.

Hakkaraisen mukaan kehitysyhteistyöhankkeiden ongelma on usein siinä, että ne "sektoroivat" ympäristön. On erikseen ympäristöalan hankkeita ja hankkeita, joissa ympäristö ei sitten olekaan niin tärkeä.

Nummelin kertoo omasta työnkuvastaan, että ympäristötoimialan ihmisten vastuu ulottuu vain ympäristösektorille. "Suurimmat sektorit, opetus ja koulutus, ovat sellaisia, että ei niissä ympäristö ole esillä. Esimerkiksi koulutuksessa olisi kuitenkin tärkeää vaikka se, että ympäristöasiat olisivat opetussuunnitelmissa mukana".

Samalla kun sektoroitumisesta ollaan huolissaan, kehitysyhteistyössä otetaan jo seuraavaa askelta. Suomi valmistautuu muiden mukana sektoriapuun, ennemmin tai myöhemmin luultavasti suoraan budjettitukeen. Ympäristökysymysten läpileikkaavuus voi jäädä tässä prosessissa entistä enemmän taka-alalle.

"Ympäristöstä tulee entistä selvemmin vain yksi sektori muiden joukossa", Nummelin sanoo. Suomi tukee sitä, mutta muiden sektoreiden osalta ympäristön huomioiminen tulee riippumaan yhteistyömaan viranomaisten valveutuneisuuudesta. Jos rakenteet ovat kunnossa, asioiden käsittely vain siirtyy toiseen paikkaan. Jos eivät, pahempi juttu.

Paikallishallintoa vahvistamaan



Kun vastuuta ja päätöksiä yritetään saada mahdollisimman paljon paikallisille tahoille, päättäjien ympäristötietoisuuden nostaminen on evaluaatioiden mukaan parasta kestävän kehityksen tukemista. Virallinen Suomi pyrkii useassa maassa myös vahvistamaan paikallista ympäristöhallintoa.

ussi Ylhäisi kertoo, että useissa maissa hankkeiden ympäristöarviointeja tekevät jo nyt maan omat viranomaiset, omilla kriteereillään. Tuloksia alkaa näkyä. Esimerkiksi Tansaniassa italialainen hanke, joka olisi muuttanut maan suurimman mangrovemetsän katkarapujen kasvatusaltaiksi, on kaatumassa paikallisen hallinnon tekemään ympäristövaikutusten arviointiin. Ylhäisin mukaan jo tämä yksittäistapaus on “niin tärkeä, että osoittaa kaiken yva-byrokratian olleen vaivan arvoista.”

Nummelinin mukaan ongelmana on kuitenkin se, että usean maan ympäristövirastot ovat varsin heikkoja, "juniorivirastoja". Niillä ei usein ole paljoa sananvaltaa maan päätöksenteossa. Niiden vahvistamisen tarkoitus olisi myös lisätä niiden painoarvoa suhteessa muihin ministeriöihin.

"Olemme esimerkiksi toivoneet, että sektorineuvotteluissa paikalliset ympäristöviranomaiset olisivat mukana. Tämä Suomen toive ei tosin aina ole toteutunut," Nummelin sanoo.

Myös Nuikka korostaa paikallisen asiantuntemuksen merkitystä. Vaikka asiantuntijoita ei aina ihan helposti löytäisikään, etsiminen tuottaa tulosta. Nuikka kehottaakin järjestöjä miettimään, mistä paras paikallinen tieto kulloinkin löytyy. Ympäristöalan osaaminen voi löytyä paikallisista yliopistoista, kunnista, järjestöistä, viime kädessä jopa naapurimaista.

Mutta ei kai paikallisuus vielä takaa mitään? Voisi kuvitella, että usein paikalliset, joilla ei ole varaa ympäristönsuojeluun, olisivat halukkaampia tarttumaan ympäristölle huonompaan vaihtoehtoon.

Hanna Matinpuro vastaa: "Näin voi joissain tapauksissa olla, mutta en näe kyllä muitakaan vaihtoehtoja kuin paikallisdemokratian. Jos ympäristöajattelua viedään väkisin, ei lopputulos ole ympäristönkään etu."

Kumppanuuden haaste


Hallinto on kuitenkin vielä eri asia kuin paikallinen tieto, jonka avulla juuri tietyn alueen olosuhteissa voi kestävästi elää. Ympäristö ja kehitys ry. pyrkii tukemaan perinteisiä kestäviä menetelmiä hankalissa luonnonolosuhteissa. Esimerkiksi Intiassa järjestö on tukenut autiomaassa asuvien ihmisten vedenkeruujärjestelmien elvyttämistä.

"Järjestelmä on uskomattoman tehokas. Autiomaassa on arvostettu vettä ja pidetty vedenkeruuta viisautena. Kuitenkin usein tällaisen vanhan osaamisen täyteen hyödyntämiseen tarvitaan tukea", Hakkarainen sanoo.

Tuotannollisen toiminnan tukeminen onnistuu kestävästi todennäköisimmin silloin, kun paikallinen tieto paikallisesta ympäristöstä määrää kehityksen suuntaa. Yhden kehityksen malliin uskoo tosissaan enää harva, mutta kuten kehitysyhteistyössä aina, aito kumppanuus on vaikea haaste.

Ympäristöasioissa kumppanuus ja paikallisen tiedon käyttö voi tarkoittaa niinkin itsestään selvältä kuulostavaa asiaa, kuin että ymmärretään paikallisten todella suojelevan ympäristöä.

Ylhäisi kertoo, että Afrikassa luonnontilaisina säilyneet metsäalueet ovat usein niitä, jotka on suojeltu alkuperäisin, yhteisöpohjaisin suojelumenetelmin. Eurooppalaisten perustamien suojelualueiden tila on huonompi. "Kuitenkaan eurooppalaiset eivät pitkään aikaan edes tajuneet, että paikallinen suojelun logiikka oli olemassa. He uskoivat afrikkalaisten käyttävän luontoa hyväkseen miten sattuu", Ylhäisi kertoo.

Käsitys "meidän" edistyksellisyydestämme ympäristöasioissa tulisikin ensimmäisenä asettaa uudelleenarvioitavaksi. Mitä sanottavaa ympäristönsuojelusta on meillä, jotka kulutamme luonnonvaroja kestämätöntä vauhtia?

Kumppanuuden ajatukseen kuuluu myös molemminpuolinen oppiminen. Koska ympäristö on yhteinen, ympäristöasioihin tämän kuvittelisi pätevän hyvin. Tasapuolisen kumppanuuden toteutumista arvioitaessa kannattaisi ehkä pohtia, miten valmiita olemme oppimaan etelän ihmisiltä ympäristölle vähemmän tuhoisia toimintamalleja.

"Niin voisi toivoa tapahtuvan. Rikkaus on kuitenkin huomattavasti suurempi ympäristöongelma kuin köyhyys", sanoo Hanna Matinpuro.

Ilmestynyt Kumppanissa 5/2003


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!