Maito, kahvi ja maailmankauppa

Kahvin hinta on tällä hetkellä alempana kuin yli sataan vuoteen. Tuottajamaissa 25 miljoonaa kahvinviljelijää elää ahdingossa.

Kuva: Cafe Kafka (Kuvaaja: Natalie Baer

Muun muassa Café Kafkassa Helsingissä lattensa saa halutessaan reilun kaupan versiona.

Kehitysmaiden velkaongelmaa on yritetty ratkaista rakennesopeutusohjelmien avulla – huonoin tuloksin. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on kannustanut kahvinviljelyyn, jotta velkoja voitaisiin maksaa takaisin vientituloilla. Tämä on kuitenkin johtanut kahvin ylitarjontaan, ja lopulta muun muassa Vietnamin tultua markkinoille ylitarjonta on romahduttanut hinnat.

Brittiläisen Oxfam-avustusjärjestön arvion mukaan samaan aikaan kun raakakahvin hinta maailmanmarkkinoilla on romahtanut reiluun dollariin kilolta, tuotantokustannukset ovat pysyneet keskimäärin 1,76 dollarin tienoilla. Kun trendikäs suomalainen tilaa nykyään kolmen ja puolen euron kahvinsa maitovaahdolla ja makusiirapilla, on viljelijän tilanne muuttunut niin, ettei hän saa enää edes omiaan takaisin.

Kun lähdetään tutkimaan ketjua kahvilasta kohti kahvin viljelijää, se osoittautuu pitkäksi. Maailmanmarkkinoita hallitsevat kuusi suurta paahtimoyritystä saavat parhaat voitot, sen jälkeen alihankkijat, tukut, tukkujen alihankkijat ja alihankkijoiden alihankkijat saavat vielä osansa. Suurin osa kahvilasta ostetun caffè latten hinnasta jää matkan varrelle. Viljelijälle jäävä osuus kahvista on vain 5–20 prosenttia, riippuen kahvin laadusta ja ketjun pituudesta.

Reilun kaupan järjestelmässä hyvänä puolena on se, että siinä viljelijäosuuskunnat tekevät suoraan sopimukset paahtimoiden kanssa, eikä tuotto häviä väliportaisiin.

Euroopassa maito läikkyy yli

Kepan Ruoka-aika-kampanjan tämän kevään Caffè Latte -teemassa kiinnitetään huomio kahvin lisäksi myös maidon maailmankaupan ongelmiin. Euroopan unioni tukee maidontuottajiaan kahdella eurolla päivässä jokaista lehmää kohti. Maidon ylituotanto on pysynyt ongelmana, vaikka tuotantoa yritetäänkin rajoittaa kiintiöillä.

Elintarvikkeiden ylituotannon tukeminen mahdollistaa niiden viennin ja myymisen alle tuotantokustannusten. Ruoan vieminen kehitysmaihin ei kuitenkaan ratkaise nälkäongelmaa, sillä maiden oma ruoantuotanto ja omavaraisuus ei pääse kehittymään.

Tulevaisuudessa ruoan puhtaus ja turvallisuus saattavat hyvinkin nousta tärkeiksi kulutuspäätöksiin vaikuttaviksi tekijöiksi. Ihmiset voivat tarkkailla ruoan alkuperää, ravintoarvoja ja terveellisyyttä aiempaa tarkemmin. Tällöin vaatimus kotimaisuudesta ja ekologisuudesta loisi painetta maatalouspolitiikan muutoksiin. Luomu, lähiruoka ja omavaraisuus tekisivät paluuta ruoantuotannossa. Samalla pienet tilat työllistäisivät kotimaassa.

Toinen vaihtoehto on, että EU:n markkinaehtoisella linjalla jatketaan niin, että maaseutu muuttaa muotoaan ja tilat muuttuvat entistäkin suuremmiksi tuotantolaitoksiksi. Nykyinen tukijärjestelmä kannustaa keskitettyyn tuotantoon ja suurempiin tilakokoihin. Keskittyminen suuriin yksiköihin mahdollistaa tehokkaamman tuotannon, mutta heikentää samalla pienem-pien markkina-asemaa.

Suomalaiset voivat omissa kunnissaan vaikuttaa päätöksentekoon ja vaatia esimerkiksi lähiruoan käyttämistä kouluruokailussa sen työllistävän ja alueellisen vaikutuksen perusteella tai reilun kaupan tuotteiden suosimista niiden eettisyyden perusteella. Britanniassa on olemassa kokonaisia reilun kaupan kuntia, ja monet kunnat ovat kokeilleet Suomessakin luomutuotteiden käyttöä kunnan ruokahuollossa.

Ilmestynyt Kumppanissa 2/2004

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!