Yololi ei palannut Gambiaan

Yololi-ryhmä katosi hotellistaan heinäkuun lopussa, kesken kiertueen. Ilmeisesti aikomuksena on jäädä laittomasti Suomeen tai johonkin muuhun Schengen-maahan. Ryhmän jäsenten olinpaikasta ei ollut tietoa Kumppanin mennessä painoon.

”Olemme äärimmäisen pettyneitä, että näin kävi”, Cheza Ngoman varapuheenjohtaja Terhi Tillonen sanoi. Järjestön vapaaehtoiset olivat tehneet paljon työtä kiertueen järjestämiseksi.

”Toivottavasti yksittäinen tapaus ei vaikuta liiaksi kulttuurivaihdon jatkumiseen. Lisäksi on tietysti huoli näiden kymmenen gambialaisen hyvinvoinnista”, Tillonen huokasi. Tillonen sanoi voivansa ymmärtää halun jäädä Suomeen, koska tulevaisuus Gambiassa ei paljoa tarjoaisi, mutta hänen on vaikea uskoa, että laittomasti Suomessa asuminen tarjoaisi juuri sen enempää.

Hän painotti, että Cheza Ngoma olisi halukas jatkamaan kulttuurivaihtoa, mutta myöntää, että tulevia projekteja joudutaan harkitsemaan tarkkaan.

Ulkoministeriön viestintä- ja kulttuuriosaston apulaisosastopäällikkö Christian Sundgren kuitenkin vakuutti, että kulttuurisen kehitysyhteistyön tuki ei ole vaarassa yhden ikävän tapauksen vuoksi – päinvastoin, tuen kasvattamista suunnitellaan. Hän korosti, että viime aikoina on ollut lukuisia vastaavia projekteja, jotka ovat sujuneet ilman ongelmia.

”Tämä oli lähtökohdiltaan hyvä kulttuurivaihtohanke ja täytti kaikki tuen kriteerit. On hankalaa, että tällaista sitten tapahtuu”, Sundgren totesi. Hän arveli, että viisumipykälistä joudutaan pitämään aiempaa tiukemmin kiinni Länsi-Afrikan alueella, mistä Suomeen tuleville on aiheuttanut ongelmia se, että Suomella on suurlähetystö ainoastaan Nigeriassa. Samoin kumppaneita etsivien suomalaisjärjestöjen on hänen mielestään otettava Yololin tapaus huomioon.

 

Ilmestynyt Kumppanissa 4/2004

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!