Circus Hargeisa – selviytyjien sirkus

Hargeisan sirkus on menestystarina rappiovaltiossa. Joka vuosi arviolta 300 000 katsojaa kerääntyy katsomaan sirkuksen esiintyjien akrobatiaa heidän kiertäessään eri puolilla Somalimaata.

Kuva: Circus Hargeisa (Kuvaaja: Kari Eloranta

Somalimaa on Somalian pohjoinen osa, jossa järjestys on vähitellen alkanut hahmottua vihan raunioilla. Samaan aikaan, kun etelän Mogadishussa sotaherrojen reviirikahinat takaavat anarkian jatkumisen, pohjoisessa kohotetaan omaa kansallisylpeyttä ja tavoitellaan tunnustetun valtion asemaa.

Näytökset ovat pieni osa kansakunnan eheytymisprosessia. Niiden aikana kohtaavat vanhat ja nuoret, toisiltaan kadoksissa olleet perheenjäsenet ja toisiaan karttaneet klaanikiivailijatkin – he kaikki tulevat ihailemaan taiturimaista akrobatiaa. Sodan pirstoma yhteisö kokoontuu löytääkseen uuden alun ituja.

Viikottaisten sirkusnäytösten väliajat ovat oivallinen tilaisuus valistaa väkeä tärkeistä aiheista, kuten hivistä, khat-riippuvuudesta, maamiinoista, uusista koulutusmahdollisuuksista tai vaikkapa kännyköiden kuuluvuusalueista. Esitykset vetävät kansaa stadioneille ja pelikentille tavalla, johon tuskin mikään muu tapahtuma pystyy.

Sirkus parantaa myös toisella, henkilökohtaisemmalla tasolla. Monet akrobaattiryhmän pojista ovat sotaorpoja ja katulapsia. Ennen ryhmään liittymistään he ovat olleet tuuliajolla, vailla koulutusta ja tulevaisuudennäkymiä. Sirkus on vain osa kokonaisuutta: ennen iltapäivän akrobatiatreenejä pojat käyvät koulua tai ammattikoulua. Ulkopuolinen avustus takaa pojille ateriat ja perusterveydenhoidon.

Afrikassa on improvisoitava. Ihmisten sopeuttamiseen osaksi yhteiskuntaa konfliktin jälkeen on harvoin erillisiä varoja. Ei ole sosiaalitoimistoa, ei leegiota ammattiauttajia, jotka lykkivät yli rankan paikan. Tavallisten ihmisten on autettava toisiaan.

Sierra Leonessa entiset lapsisotilaat kuntouttavat itseään pelaamalla jalkapalloa ja järjestämällä turnauksia. He oppivat kurin, kärsivällisyyden ja johtajuuden merkityksen. Pojat saavat elämän langasta kiinni, kun heidät hyväksytään joukkueeseen, kun he tekevät yhdessä maalin.

Somalimaassa rakennetaan ihmispyramideja ja jonglöörataan kuudella keilalla. Kun sellainen alkaa onnistua, voi oma elämäkin pian alkaa pysyä kasassa.

 

Kuvat ovat Circus Hargeisan harjoituksista tammikuussa 2003.

Kuva: Circus Hargeisa (Kuvaaja: Kari Eloranta

 

Kuva: Circus Hargeisa (Kuvaaja: Kari Eloranta)

 

 

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!