Surffia, santaa, seikkailuja… ja sontaa

Matkailuteollisuuden tavoittelemat pikaiset voitot ovat huolestuttaneet Thaimaassa.

Kuva: Lauttasataman rakennustyömaa Thaimaassa. (Kuvaaja: Timo Kuronen

Lauttasatamaa rakennetaan taustalla näkyvälle Koh Changin saarelle suuntautuvaa liikennettä varten.

Thaimaan trooppiset merenrannat saivat olla paikallisten kalastajayhteisöjen ja pienen Bangkokin eliitin yksinoikeus aina 1960-luvulle asti. Sitten tulivat Vietnamin sota ja amerikkalaiset sotilaat. Reilu sata kilometriä Bangkokista kaakkoon sijaitseva Pattaya muuttui muutamassa vuodessa pienestä kalastajakylästä sotilaitten lomakeskukseksi ja hiekkarannalla sijaitsevien majatalojen ja hotellien taajamaksi.

Lomailevat sotilaat muuttivat ulkomaalaisten käsityksen Thaimaan-matkailusta. Eksoottisen kulttuurin ja historian ohi nousivat maallisemmat ilot, joita englanninkielisessä kirjallisuudessa kutsutaan neljän s:n vetovoimaksi: ”sun, sea, sand, sex” (aurinko, meri, hiekka, seksi). Thaimaasta tuli eksoottinen ja eroottinen lomakohde. Matkailuviranomaiset eivät eroottisuutta kuitenkaan mainostaneet – neljännen s:n selityksenä on ollut ”smiles” (hymyt).

Pattayasta muodostui 1990-luvun alkuun mennessä koko Kaakkois-Aasian suosituin rantalomakohde. Samalla siitä tuli kouluesimerkki matkailun tuomasta muutoksesta paikalliseen luonnonympäristöön, elinkeinoihin ja kulttuuriin. Vaatimattomien ympäristönormien, rakennuslakien kierron ja korruption vuoksi rajoittamaton hotellien ja liikerakennusten tulva johti pahaan jätevesiongelmaan.

Vuonna 1992 Pattayan rannan merivedestä mitattu kolibakteerien määrä ylitti jopa 900-kertaisesti suositellun uimaveden laaturajan. Rannan tilaa kuvaamaan painettu T-paita “Selvisin hengissä uinnistani Pattayalla” oli hitti ympäristöaktivistien ja lomailijoiden keskuudessa. Meriveden laatu on sittemmin parantunut, kun kaupungin jätevedenpuhdistamo on otettu käyttöön.

 

Lomasaarten nousu ja tuho

Kymmeneen miljoonaan vuosittaiseen ulkomaiseen kävijään kasvanut matkailusektori on tuonut Thaimaahan paljon rahaa ja työpaikkoja, mutta jättänyt myös jälkensä. Pattayan jälkeen massaturismi siirtyi etelään Phuketin ja Samuin saarille, joille pääsy helpottui lentokenttien valmistuttua. Ulkopuolisten sijoittajien tulo johti maakeinotteluun, hintojen nousuun ja paikallisten matkailuyrittäjien syrjäytymiseen keskeisimmiltä rannoilta syrjemmäksi. Bambumajat vaihtuivat betonihotelleiksi.

Eksoottisempia rantakokemuksia ja edullisempaa majoitusta hakevat matkailijat ovat siirtyneet entistä syrjäisemmille ja pienemmille Andamanmeren tai Thaimaanlahden saarille. Sijoittajat ovat tulleet pian perässä. Thaimaan matkailuviranomaiset ovat lisänneet vettä myllyyn muun muassa ”Unseen Thailand” -kampanjalla, jossa kehotetaan vierailemaan vielä turmeltumattomissa kohteissa.

Ympäristöinsinöörin ja sukellusohjaajan Ponchai Leelanuparpin mukaan hänen suosikkikohteensa, Phi Phin saarten Maya Beach, on turmeltunut sen jälkeen, kun sitä markkinoitiin Leonardo DiCaprion tähdittämässä The Beach -elokuvassa.

”Viranomaisten tapa markkinoida matkailua on kuin kultaisten hanhien tappaminen yksi toisensa jälkeen. Kun vierailee millä tahansa kovasti markkinoidulla rannalla, huomaa, että se muuttuu koko ajan vähemmän houkuttelevaksi”, Ponchai sanoo.

Thaimaan ympäristöviranomaisten alkuvuodesta 2004 tekemä selvitys paljasti, että yksikään maan 14 suosituimmasta rannasta ei yllä ylimpään viiden tähden luokkaan, kun mittareina käytetään veden laatua, roskaantumista, rannan eroosiota, korallien kuntoa ja maankäytön ongelmia. Suurin osa rannoista jäi kolmeen tähteen.

Erityisesti roskaantuminen on herättänyt sekä turistien, median että viranomaisten huomion. Turistien lasketaan tuottavan kiintojätettä noin puolitoista kiloa henkeä kohden päivässä. Tämän arvion mukaan ulkomaalaiset jättäisivät vuoden aikana jälkeensä roskaa ainakin 100 miljoonaa kiloa. Muovipullot ja muu muovijäte ovat näkyvin ongelma. Useilla saarilla muovit jäävät mökkikylien taakse metsään, sillä jätteiden laivaaminen mannermaalle on kallista, eivätkä paikalliset ihmiset ja ympäristöväki halua jätteenpolttolaitoksia saarille.

Akuutein ympäristöongelma useilla saarilla on makean veden puute, sillä ulkomaisten turistien lomasesonki ajoittuu Thaimaassa kuivaan kauteen. Veden järjestäminen matkailijoille on johtanut pohjaveden ylipumppaukseen, patojen rakentamiseen ja pullotetun juomaveden laivaamiseen mannermaalta. Juomaveden hinnan nousu käy eniten köyhän paikallisväestön kukkarolle. Vesikriisiä ovat pahentaneet golfkentät, joita pidetään ikivihreinä eniten rahaa tuovien matkailijoiden tähden.

Jäteveden puhdistaminen ei useimmiten täytä suomalaisia standardeja. Useissa lomakeskuksissa wc-jäte viedään pois tankkiautoilla, mutta pesuvedet päätyvät ojien kautta mereen. Phi Phin saarille vuonna 1997 valmistunut jätevedenpuhdistamo on seisonut käyttämättä sähkönsaantiongelmien vuoksi.

Kuva: Veneitä Rayongin maakunnassa. (Kuvaaja: Timo Kuronen)

Uusi ja vanha kohtaavat Rayongin maakunnassa.

 

 

Yläluokan ekoparatiisi

Useat Thaimaan lomasaarista ovat periaatteessa luonnonsuojelualueita. Niistä vastaava Thaimaan metsävirasto kerää matkailijoilta pääsymaksun saarille, mutta ei juuri puutu laittomaan rakentamiseen. Lamavuosina metsävirasto alkoi itsekin tehostaa kansallispuistojen markkinointia ja rakentaa lisää bungaloweja ”ekoturisteille”.

Loppuvuodesta 2001 Thaimaan pääministeri Thaksin Shinawatra vieraili maan toiseksi suurimmalla saarella Ko Changilla lähellä Kambodzhan rajaa. Hän ihastui kansallispuistosaaren kauneuteen ja suunnitteli siitä ja lähisaarista uudenlaista turismin lippulaivaa luksuslomakeskuksineen, golfkenttineen ja meriakvaarioineen.

Ko Changin kehityshankkeen johtoon valittu ympäristöministeriön kansliapäällikkö julisti, että saaresta tehdään Phuketin kaltainen turismin kultamuna. Saarelle olisivat tervetulleita vain laatumatkailijat, eivät reppuselkäturistit. Kritiikin kohteeksi jouduttuaan kansliapäällikkö valisti, että Phuketin massaturismin virheet tietenkin vältetään.

Ennen pääministerin vierailua saarella oli vain kourallinen majoitusliikkeitä, ja suurin osa matkailijoista oli rauhaa ja luontoa etsiviä seikkailijoita. Ehkä tahtomattaan Thaksin kuitenkin avasi Pandoran lippaan: kaikki kynnelle kykenevät sijoittajat halusivat oman viipaleensa paikallisessa omistuksessa olevista rannoista. Monet neljästätuhannesta paikallista asukkaasta valitsivat rahan.

Helmikuussa 2004 Ko Changilla oli jo 106 lomakylää ja yli 3000 huonetta. Muualta tullutta palvelusväkeä, kauppiaita ja onnenonkijoita saarella on jo noin 30 000. Monet heistä asuvat hökkelikylissä piilossa turisteilta. Autolautat kuljettavat turisteja saarelle kolmesta Tratin maakunnan satamasta.

Hallituksen suunnitelma saaren hallitusta kehittämisestä jäi pahasti jalkoihin. Teitä on rakennettu, mutta muun muassa jätehuolto mättää. Viime lokakuussa yhden viikonlopun roskasaldo, 30 tonnia, jäi keräämättä, kun saaren metsäiseen vuorenrinteeseen pari vuotta sitten avattu kaatopaikka oli täyttynyt ääriään myöten.

Yksi paljasjalkaisista yrittäjistä, muutaman bambumökin majoitusliikettä saaren rauhallisemmalla itärannikolla pitävä Somsak Salakpetch kauhistelee rakennusbuumia. Alkajaisiksi hän haluaisi, että turistit veisivät jätteensä takaisin mantereelle.

Somsak miettii myös, miten käy suojellun metsän. ”On ihmeellistä, että metsäviranomaiset säntäävät heti paikalle, jos joku kyläläisistä käynnistää moottorisahan, mutta he ole tehneet mitään, kun sijoittajat kaatavat metsää uusien lomakeskusten tieltä. Myös sademetsän poikki raivattu tie houkuttelee varmaan puunkaatajia.”

Monet saaren kalastajista ovat alkaneet kuljettaa veneillään turisteja koralliesiintymille ja lähisaarille. Useat eivät kuitenkaan haluaisi luopua elämäntavastaan.

”Olemme pyytäneet viranomaisilta tukea liettyneen venekanavan ruoppaamiseksi. Apua ei ole kuulunut, mutta kyläämme on vedetty tie ja nyt ulkopuoliset käyvät päivittäin kyselemässä, möisimmekö maata heille”, sanoo Somsakin naapuri Lampoon Kongbamnu.

Ko Changia mainostetaan ekoturismikohteena. Ekoturismin rajoja venytetään kuitenkin melkoisesti, kun jopa Thaimaan metsäviraston johdossa kannatetaan golfkenttiä kansallispuistoihin. Viraston mukaan ekoturismiehto täyttyisi, sillä kentillä pelatessa voisi samalla seurata villiä luontoa.

Ponchai Leelanuparpin mielestä Thaimaan turismin perusongelma on kuluttamisen ideologiassa. ”Me seuraamme pikaelämäntyyliä joka asiassa. Myös matkailuteollisuutemme näyttää perustuvan keinotekoisuuteen ja pikaisten voittojen tavoitteluun.”

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!