Kuva:xxx_mita_kuvassa_on (Kuvaaja: xxx_nimi_tähän

Jos tienne joskus vie Iraniin, älkää lähtekö ennen kuin olette matkustaneet Isfahaniin. Ja jos päädytte Isfahaniin, viettäkää ainakin yksi yö hotelli Abbasissa. Vaikka olen itse iranilainen, vierailin hotelli Abbasissa ensimmäistä kertaa vasta pari vuotta sitten ja olin vaikuttunut. Teheranista lähtiessäni veljeni sanoikin, että myy vaikka reppusi, mutta majoitu hotelli Abbasissa!

Kolmesataa vuotta sitten Isfahanin kaupunki oli loistonsa huipulla, niinkin merkittävästi, että alueella sitä kutsuttiin ”puoleksi maailmaksi”. Sen ajan maailman metropolis Isfahan todellakin oli. Pitkän aavikkomatkan jälkeen Silkkitien karavaanit ovat voineet luulla Isfahanin vihreitä puutarhoja kangastuksiksi, mutta kyseessä oli oikea keidas, jossa vihreiden puiden varjot, ravintolat ja leipomot, kylpylät, viileät katetut basaarit sekä itse Zayande Rood -joen raikas vesi tervehtivät matkustajia. Iltahämärän jälkeen kaupungin reunojen kukkuloilla ja minareeteilla sytytettiin lyhtyjä merkeiksi karavaaneille.

Loistokkaan Isfahanin ajoista on jäänyt useita muistoja: kaupunki on täynnä aikakauden siltoja, moskeijoita ja kouluja. Mielenkiintoisimmat rakennukset, jotka voisivat toimia mallina tämänkin ajan vihreille, ovat kyyhkystornit. Nämä kolmikerroksisen talon korkuiset pyöreät, ontot tornit houkuttelivat kyyhkysiä onteloihinsa. Kyyhkysten ulosteet, jotka ovat erinomaisia lannoitteita, putosivat tornin sisään, josta niitä siirrettiin lannoitteiksi viljelyyn.

Isfahanin helmiin kuuluu hotelli Abbasi, joka oli aikoinaan karavansarai eli karavaanien majoituspaikka. Safaviidin dynastian kuningas Sultan Husein omisti rakentamansa koulun, karavansarain ja basaarin äidilleen. Tätä kompleksia kutsutaan yhä Madar Shahin eli kuninkaan äidin yhdistelmäksi. Safavidin ajan karavansarai on tätä nykyä moderni hotelli.

Karavansarai koostui isosta pihasta, jonka ympärillä oli kaarevia huoneita parvekkeineen. Kamelit ja hevoset lepäsivät pihalla isäntiensä läheisyydessä. Vasta vuonna 1957 Iranin kansallinen vakuutusyhtiö muutti vanhan karavansarain hotelliksi. Hotelli Abbasin rakenne on pysynyt samana.

Kuva:Temppeli Iranista (Kuvaaja: xxx_nimi_tähän

Pihan ympärillä olevat kamarit on uusittu ja seinien maalaukset restauroitu. Näistä kamareista on tehty loistokkaita sviittejä, joista kahdeksan on Safavidin ajan tyylisiä ja loput Ghajarin aikakauden henkisiä. Pölyinen piha, jossa aikoinaan eläimet ja tavarat lojuivat, on nyt kaunis puutarha suihkulähteineen.

Itäisen siiven lisärakennus, joka myöhemmin rakennettiin, on kuin mikä tahansa moderni hotelli. Kannattaa siis varata jo etukäteen Safavidin sviitti, jos varmasti haluaa nähdä yöunet eksoottisessa vanhassa karavansarai-huoneessa.

Ei tarvinnut myydä reppua; pääsimme majoittumaan Abbasin safavid-huoneisiin. Iranissa ulkomaalaiset joutuvat maksamaan majoituksesta korkeamman hinnan kuin iranilaiset. Minut kuitenkin katsottiin paikalliseksi ja saimme edullisimmat hinnat. Iltaisin hotellin piha on täynnä kaikenmaalaisia vieraita.

Suihkulähteiden vieressä on tarjolla lämmin Ashe Reshte, iranilaista vehnänuudeli- ja kikhernekeittoa, sekä teetä. Toisella puolella pihaa on vilkas terassiravintola, josta saa kaikkea pitsasta persialaisiin herkkuihin.

Iltaisin pihalla istuessa voi nauttia viereisen koulun valaistusta turkoosikupolista, joka loistaa tähtitaivasta vasten kuin koru. Hotelli Abbasin sijainti on mitä mainioin: sieltä näkyy Jahanin tori, jonka ympärillä sijaitsevat monet historialliset rakennukset. Basaari ja Sieosepolin kuuluisa silta ovat miltei kävelymatkan päässä.

Viereiseen kouluun, joka nykyään on madrassa, islamilaisen teologian koulu, voi päästä vain tiettyinä viikonpäivinä. Sinne kannattaa varata aika, jos haluaa nähdä palan historiaa hengissä. Koulun oppilaat, jotka myös asuvat siellä, kävelevät pihalla pareittain keskustelemassa politiikasta ja filosofiasta. Monet osaavat myös englantia, joten hyvällä onnella voi matkustaa myös näiden vakaasti islamiin uskovien ajatusmaailmaan.

Hotellissa on paljon salaisuuksia ja piilopaikkoja, joita satunnainen vieras ei löydä itse, mutta ystävällisestä henkilökunnasta voi saada helposti itselleen oppaan menneisyyteen.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!