Kauneuden ammattilaiset

Kauneussalonkeja on Mosambikin pääkaupungissa Maputossa lähes joka toisessa kadunkulmassa. Ne ovat jokapäiväisen elämän ja sosiaalisen kanssakäymisen keskuksia.

Kauneussalonki Maputossa (Kuva: Niina Pitkänen)Kauneussalonki Lian avataan lauantaisin yhdeksältä. Kun aamun ensimmäinen asiakas ilmaantuu kymmentä yli, on Laila juuri avaamassa ovien riippulukkoja. Ennen muihin töihin ryhtymistä on lakaistava edelliseltä illalta jääneet tekohiustupot, karamelli- ja voileipäpaperit ja pullonkorkit lattialta. Lauantain lisäksi perjantai on niitä päiviä, jolloin salongin tytöt ovat kiireisiä ja asiakkaita riittää pitkälle iltaan. Merkeistä päätellen kauneussalongin työntekijät ovat vielä asiakkaiden poistuttua jääneet istumaan iltaa.

Päivän ensimmäinen asiakas Dona Angelina haluaa poistattaa edellisen lauantain kampauksen. Peruskampaus muodostuu eri tavoin pitkin päätä letitettävistä palmikoista, joita tuuhennetaan tekohiuksilla ja kootaan erilaisiksi muodostelmiksi. Tätä tekniikkaa kutsutaan Mosambikissa nimellä ’mirabas’, ja se on kaikkein yleisin tapa laittautua – se ei vie mahdottoman paljon aikaa eikä ole myöskään kovin kallis. Pesun ja kampauksen hinnaksi tulee muutama euro.

Kun tekohiukset on irrotettu, Dona Angelinan hiukset pestään ja rullataan suurille papiljoteille. Rouva jää istumaan hiustenkuivaajan alle, kun seuraava, manikyyriä odottava asiakas otetaan käsittelyyn. Papiljottien tarkoitus ei suinkaan ole kihartaa hiuksia, vaan oikaista niitä ja helpottaa käsittelyä. Monet naiset tulevatkin vain pesettämään ja muotoiluttamaan kampauksensa salongissa.

”Meillä on jopa pieni joukko luottoasiakkaita”, toteaa Laila. He vierailevat salongissa ahkeraan, kaksi jopa kolmekin kertaa viikossa, ja maksavat sitten tilinsä jokaisen kuun lopussa.

Kauneusvarikko autotallissa

Salão-kyltit ovat yleinen näky maputolaisessa kaupunkikuvassa. Vaikka joka toisessa kadunkulmassa on kauneudenhoitopalveluja tarjoava pienyritys, tuntuvat tarjonta ja kysyntä kohtaavan. Kauneussalongit ovat Maputossa kahviloiden ja olutkioskien lisäksi jokapäiväisen elämän ja sosiaalisen kanssakäymisen keskuksia.

Kauneushoitoloiden suojissa naiset pääsevät rentoutumaan, vaihtamaan kuulumisia ja kuulemaan uusimmat juorut. Vaatimattomissa kulmasalongeissa ei siis hoideta vain kauneutta vaan myös sielua ja mieltä.

Kauneussalonki Lian ei ole tässäkään suhteessa poikkeus. Autotalliin rakennetun liikkeen vesi haetaan pihalla olevasta hanasta ja shampoovesi viskataan samaa tietä nurmikolle. Lianin puitteet saattavat olla koruttomat, mutta asiakaskunta uskollista, ja joukkoon kuuluu myös paikallisia julkkiksia. ”Ihmiset tunnistavat hyvän työn ja tulevat salonkiin sen perässä” huikkaa juuri töihin kiirehtinyt Tatua. Hänen erikoisalaansa ovat letit, joista salonki on suorastaan kuuluisa.

Kampaamon muut työntekijät, Celma ja Edna, ilmaantuvat vähitellen paikalle. Kaikilla kampaamon tytöillä on upeat kampaukset – korkkiruuvikiharoita, pikkulettejä ja pienistä leteistä ja kiharapilvestä muodostuva luomus. Niinä aikoina, kun asiakkaita ei ole, hoidetaan työtovereiden kauneutta. Tämän salongin omistaja maksaa työntekijöille palkan kuun lopussa, kertoo Tatua, ja hänestä järjestelmä on provisiopalkkaa parempi.

Lianin työntekijöiden kuukausiansio vaihtelee 50 ja 70 euron välillä. Palkka määräytyy jokaisen taitojen sekä tehtävien mukaan.

”Meidän työnantajamme osaa hoitaa salongin asioita”, kehaisee salongissa sen perustamisvuodesta 2003 lähtien työskennellyt Tatua. ”Omistaja tallettaa tulot pankkiin, ja niin hänellä on kuun lopussa rahaa maksaa palkat ja ostaa tarvittavat hiustenhoitotuotteet”, jatkaa Celma.

Korttelin yhteinen olohuone

Puoleen päivään mennessä kampaamo on täynnä. Television lastenohjelma on vaihtunut musiikkivideoiksi, ja puheenaiheina ovat fiktiiviset ja arkielämän saippuasarjat. Salongissa riittää sutinaa, ja television kanssa asiakkaiden huomiosta kilpailee paikalliselle hittikanavalle käännetty radio.

Jutunjuurta näillä naisilla riittää – tv-kasvojen lisäksi keskustelussa vilahtelevat vakioasiakkaiden lapset, aviomiehet ja miesystävät. Yksi asiakas letityttää hiuksiaan diskoiltaa ajatellen, toinen haluaa manikyyrin syntymäpäiviä ja kolmas kampauksen häitä varten.

Sivumennen mainitaan, että kyseessä ovat 15-vuotiaan, raskaana olevan serkkutytön häät. Nutturakampauksen laiton lomassa saa koko salonki kuulla yksityiskohtaisen selonteon tapahtumista.

”Kyllä jäävät tytön koulut nyt kesken”, viereinen rouva päivittelee pedikyyrinsä valmistuessa. Rouvan säihkyvän punaiset kynnet saavat muilta asiakkailta hyväksyvän arvion.

Kauneus on aina hyvä keskustelunaihe. ”Nyt ovat muotia brasilialaiset, aidosta hiuksesta tehdyt pidennykset”, tietää Tatua. Hän neuvoo asiakkaita ammattitaidon tuomalla itseluottamuksella kertoen viimeisimmät tyylivinkit ja ohjeistaen sopivan kampauksen valinnassa.

Celma tyrmää syntymäpäiville matkalla olevan rouvan valitseman kynsilakkasävyn ja ehdottaa tilalle iloisempaa vaihtoehtoa. Salongin tytöt eivät pelkää olla eri mieltä asiakkaan kanssa. He tietävät mikä kenellekin parhaiten sopii.

”Totta kai, sehän on suorastaan ammattivelvollisuus”, toteavat tytöt kuin yhdestä suusta.

Hiustenkuivauskupujen takaa näkyvästä hyväntahtoisesta nyökkäilystä päätellen tyttöjen tyylitajuun luotetaan.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!