Intia globalisaation ristivedossa

Kolmannes maailman nälkää näkevistä asuu Intiassa. Hyötyvätkö he globalisaatiosta, joka lupaa paljon Intialle?

Teksti: Teppo Eskelinen

PitkätKöyhyysTalousGlobalisaatioVäestöAasiaEtelä-AasiaIntia

Kuvia Intiasta (Kuva: Herkko Eskelinen) Vilkas Tehrin kaupunki upotettiin patoaltaan alle.

Globalisaatiosta puhuttaessa etsitään mielellään voittajia ja häviäjiä. Maailman rikkaimpien ihmisten tulot ja valta ovat kasvaneet viime vuosina ennätystahtia, kun taloutta on vapautettu valtion sääntelystä ympäri maailmaa. Myös suuryritysten vallan lisääntyminen näyttää selviöltä.

Paljon kiistellympää on se, miten globalisaatio vaikuttaa köyhimpiin. Erityisesti Intiassa köyhien asema paranee paperilla, mutta todellisuus on monimutkaisempi.

Globaalisti keskeinen maa

Maailmanpankin tilastojen mukaan satoja miljoonia intialaisia on noussut köyhyydestä taloudellisen globalisaation aikakaudella. Intia onkin ollut Kiinan ohella taloudellisen globalisaation kannattajien lempilapsi. Tilastoja kohtaan esitetystä kritiikistä huolimatta niihin viitataan ahkerasti.

Kysymys globalisaation vaikutuksesta Intian köyhien tilanteeseen on erittäin tärkeä. Kansainvälisistä köyhyyden vähentämistavoitteista puhuttaessa on ohittamaton fakta, että kolmannes maailman nälkäänäkevistä, 300 miljoonaa ihmistä, asuu Intiassa. Näin arvioi esimerkiksi FAO.

Mutta mitä globalisaatio tarkoittaa Intiassa, ja mitä se saa aikaan? Intiassa ryhdyttiin 1990-luvun alussa soveltamaan niin sanottua uutta talouspolitiikkaa. Tämä tarkoitti käytännössä yritysten toiminnan helpottamista ja markkinoiden vapauttamista.

Intian talous onkin kasvanut viime vuosina roimaa vauhtia, noin 5-8 prosenttia vuodessa. Tässä usein nähdään köyhyyden vähentämisen mahdollisuus. Kuitenkin monet tutkijat ja aktivistit muistuttavat, että talouden kasvu ei ole tarkoittanut ainoastaan talouden volyymin kasvua. Kyseessä on myös ilmiö, jossa talous tunkeutuu yhä uusille elämänalueille.

Yksityistämisen paine

Udaipur lounaisintialaisessa Rajasthanin osavaltiossa on Intian sydänmaata. Täällä abstraktin globalisaatiokäsitteen ilmentymät näyttävät varsin konkreettisilta. Maaseutuyhteisöt näkevät muutokset arjessaan. Udaipurin alueen aktivistit ovatkin huolissaan globalisaation vaikutuksista.

"Viime aikojen merkittävin muutos on metsien ja maiden muuttuminen kauppatavaraksi. Ennen ihmisiä ei häädetty mailtaan. Tämä käytäntö ei enää päde, kun kyse on kaivostoiminnasta tai turismista", sanoo Sanjay Chittora, alueen kaivostyöläisten ammattiyhdistysjohtaja.

Maat eivät olekaan Intiassa perinteisesti olleet vahvan omistusoikeuden piirissä. Usein kyläyhteisöt hallitsevat maita, mutta oikeuksia ei ole kirjattu mihinkään. Yritykset ovat näin saaneet helposti etuajo-oikeuden maankäytössä. Kuitenkin kyläyhteisöt tarvitsevat vapaassa käytössä olevia maita esimerkiksi laitumiksi. Maiden aitaaminen näkyy heti ravintotilanteessa.

1990-luvun alusta lähtien erilaiset luonnonresurssit ovat valuneet nopeasti yksityisiin käsiin. Resursseihin kohdistuu entistä suurempi taloudellinen paine; jotkut puhuvat jopa resurssien kaappaamisesta.

"Täällä Rajasthanin alueella tilanne on erityisen kärjistynyt osavaltion rikkaan maaperän takia. Marmoria, graniittia ja kuparia louhivat kaivosyhtiöt valtaavat yhä enemmän tilaa. Niiden haaliessa maata ihmisiltä viedään kirjaimellisesti maa jalkojen alta", Chittora sanoo.

Kaivostoiminta on hyvin saastuttavaa ja hyödyntää kaikkein heikoimmassa neuvotteluasemassa olevaa työvoimaa. Lisäksi jalostus on tuonut vain niukasti työpaikkoja Rajasthaniin.

Maaseutu ahtaalla

Oikeus maahan onkin nyky-Intiassa keskeinen kiistanaihe. Kun maasta on tullut kauppatavaraa, sitä yritetään saada kiihtyvällä tahdilla haltuun. Udaipurissa ilmiö on synnyttänyt noidankehän: teollisuuden leviäminen ajaa ihmisiä mailtaan, ja lisääntyvän teollisuuden saasteet luovat muillekin painetta maan myymiseen. Saasteiden myötä viljely kun muuttuu usein mahdottomaksi.

Kuvia Intiasta (Kuva: Herkko Eskelinen) Delhin kodittomat elävät kadulla.

"Monet maanviljelijät myyvät maansa, koska eivät näe mahdollisuutta jatkaa. Noilla rahoilla voi elää 5-6 vuotta, mutta sen jälkeen nämä ihmiset ovat täysin tyhjän päällä. Maaseudulla tikittää sosiaalinen aikapommih, valittelee Ganesh Purohit. Hän on Jagran Jan -järjestön perustaja ja työntekijä.

Myös monet tutkijat, kuten taloustieteilijä Jaya Mehta ja ruokapolitiikan tutkija Devinder Sharma, ovat varoitelleet maaseudun elinehtojen heikentyneen niin, että "räjähdys" voi olla lähellä.

"Tämän lisäksi kaupunkien ihmiset vielä syyttävät maaseutua resurssien tuhlauksesta. Tässä näkyy hyvin Intian voimistuvan keskiluokan mentaliteetti", Purohit sanoo.

Muitakin luonnonvaroja yksityistetään Intiassa kiihtyvällä vauhdilla. Pohjois-Intiassa on jopa yksityistetty yhtiöille pätkiä muutamista joista. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että paikalliset ihmiset eivät saa ottaa joesta vettä tai kalastaa siinä.

Uusi raha pysyy kaupungeissa

Talouden kasvu onkin useiden maaseudun asukkaiden mielestä pikemmin heikentänyt kuin parantanut heidän elinolosuhteitaan. Rikkaammissa maissa kasvava vauraus "tihkuu" jossakin määrin köyhemmille esimerkiksi uusien työpaikkojen ja tulonsiirtojen muodossa, mutta Intiassa uusi raha pysyy tiukasti kaupungeissa. Kuitenkin maaseudun kohtalo on koko maan kohtalonkysymys.

"Intiassa on 700 miljoonaa maaseudusta suoraan riippuvaista ihmistä. Ei voida lähteä siitä, että he mahtuisivat muuttamaan kaupunkeihin. Sen sijaan on katsottava, minkälaisiksi elämän edellytykset muodostuvat maaseudun asukkaille, intialaisten enemmistölle", Purohit sanoo. "Uskon, että ihmisten on kuitenkin viime kädessä parempi elää maaseudulla kuin kaupunkien slummeissa."

Udaipurin yliopiston professori Nand Chaturvedi on seurannut pitkään Intiassa tapahtuvia muutoksia. Chaturvedi jakaa omistajuussuhteet kolmeen luokkaan: hallituksen, yritysten ja yhteisöjen omistuksiin. Yhteisöillä on Intiassa suuri merkitys, mitä ei aina modernisoituneessa pohjoisessa tule ajatelleeksi.

"Tällä hetkellä hallituksen ja yhteisöjen valta vähenee. Tässä kolmijaossa yksityinen sektori on saamassa yliotteen", Chaturvedi sanoo. "Toisaalta hallituksen politiikka tukee tällaista muutosta. Yhteisöillä on tässä prosessissa vähiten sanottavaa, vaikka näissä olosuhteissa tarvittaisiin juuri voimakkaita paikallisyhteisöjä."

Tilastot ja todellisuus

Tilastot kertovat todellisuudesta aina jotakin, mutta yksinkertaistettuna. Udaipurissa syntyy vaikutelma, että Intian köyhyystilastojen osakseen saama kritiikki on aiheellista. Sama mieltä ovat useat tutkijat kaupungeissakin. Delhiläisen Jawaharlal Nehru -yliopiston taloustieteen professori Arun Kumarin mukaan maan todellisuudesta saa kunnollisen kuvan vasta kun huomaa, että köyhyyden luonne on muuttunut.

"Vielä 1980-luvulla valtio tuki köyhimmille tärkeitä palveluja, kuten liikkumista, vesihuoltoa, koulutusta ja terveydenhuoltoa huomattavasti enemmän kuin tänä päivänä", Kumar sanoo.

Kumarin mukaan ihmisten tulojen vertailu nykypäivänä ja 20 vuotta sitten jättääkin huomiotta tulojen tarpeen kasvun. Ihmiset ovat tänä päivänä riippuvaisempia rahataloudesta kuin ennen.

"Esimerkiksi joillakin Etelä-Intian alueilla köyhien terveydenhuoltomenot ovat lisääntyneet 750 prosenttia. Samoin on koulutusmenojen laita. Nykyisin useiden ihmisten täytyy myydä vähää omaisuuttaan lähettääkseen lapsensa kouluun", Kumar selittää.

Myös työllisyystilastoissa on Kumarin mukaan pahoja ongelmia. Näyttää melkein siltä, että Intian valtio tekee kaikkensa osoittaakseen, että parempaan suuntaan ollaan menossa.

"Virallisten tilastojen mukaan työttömyys on laskussa. Silti eniten työpaikkoja syntyy tällä hetkellä organisoimattomalle sektorille, jolla työllisyyden kriteerit ovat alhaisemmat. Toisin sanoen, epäsäännöllisemmät tulot riittävät siihen, että ihminen lasketaan työssäkäyväksi", Kumar sanoo.

Myös palkkamaanviljely ja maanvuokraus ovat kasvussa. Ihmisistä tulee siis palkkatyöläisiä omilla maillaan. Kun ennen viljeltiin maata omaan tarpeeseen, nyt viljellään yhä useammin palkkaa vastaan. Tämä tietysti nostaa tilastoissa tulotasoa, mutta tuskin ihmisten hyvinvointia.

Yksisuuntainen globalisaatio

Vaikka Intian uusi talouspolitiikka saa aikaan suuria muutoksia, Kumar korostaa, ettei globalisaatiota tule ymmärtää vasta 1990-luvulla alkaneena ilmiönä. Sillä on ollut jo monia vaiheita.

"Katson yksisuuntaisen globalisaation alkaneen kolonialismin aikakaudella. Nykyinen globalisaatio on tavallaan sen jatkumista intensiivisempänä", Kumar toteaa.

Kuvatessaan globalisaation pitkää historiaa Kumar näkeekin ilmiön ensi sijassa kulttuurisena. Hänen mukaansa Intian ongelmien takana on se, että intialaiset ovat lakanneet uskomasta itseensä. Vaikka julkisen ja yksityisen sektorin voimasuhteet ovatkin heitelleet, globalisaation suunta on koko ajan ollut yksipuolinen.

"Intialaiset ovat ruvenneet pitämään länsimaalaistumista edistyksenä. Vain lännessä ajatellaan olevan dynaamisia ihmisiä. Ja tämä liittyy suoraan köyhyyteen: minusta köyhyys tarkoittaa dynaamisuuden menettämistä. Jos köyhät jaksavat uskoa itseensä, he saavuttavat sentään jotain", Kumar sanoo.

Kumarin mukaan länsimaat ovat onnistuneet monopolisoimaan tiedon. Tämä pätee paitsi patenttikiistoihin, myös tieteelliseen tietoon laajemmin. Tällä hetkellä lähes kaikki ratkaisut Intian ongelmiin tulevat lännestä. Esimerkistä käyvät kaupunkivetoinen kasvu ja läntinen infrastruktuuri.

Sähköä ja ihmisiä

Tuhat kilometriä Udaipurista pohjoiseen sijaitsevassa Tehrissä nyky-Intian ristiriidat näkyvät harvinaisen selvästi. Suuret kaupungit, kuten parin sadan kilometrin päässä sijaitseva pääkaupunki Delhi, tarvitsevat sähköä kasvavan taloutensa tarpeisiin. Himalajalla sijaitseva Tehrin kaupunki on upotettu patoaltaan alle, ja samalla sadattuhannet ihmiset ovat joutuneet lähtemään kodeistaan.

Kuvia Intiasta (Kuva: Herkko Eskelinen) Intiassa köyhien asema paranee paperilla, mutta todellisuus on monimutkaisempi.

"Paikalliset asukkaat kokevat, että pato on tuonut heille vain kärsimyksiä. Tehrin kaupungin lisäksi 70 kylää on evakuoitu ainakin osittain", kertoo Suresh Nautiyal. Hän on paikallinen poliitikko ja aktivisti, joka on osallistunut padon vastaiseen kamppailuun hankkeen alusta alkaen.

Veden alle jäänyt Tehrin kaupunki oli vilkas markkina- ja kokoontumispaikka ja alueensa sosiaalisen elämän keskus. Veden peittämästä kaupungista on jäänyt näkyviin vain kaupungin korkeimmalla paikalla sijainnut kellotorni.

Ensimmäiset ihmiset siirrettiin pois Tehrin alueelta jo 1970-luvun loppupuolella. Sitkeimmät kieltäytyivät lähtemästä ennen kuin patoaltaan vesi alkoi nousta viime vuoden lopulla.

Jättipadon toteuttaneella yhtiöllä on vapaus valita maksukykyiset asiakkaat, eivätkä Tehrin alueen, Uttaranchalin, asukkaat kuulu tähän joukkoon. Paikalliset kuitenkin katsovat luonnonvarojen kuuluvan ensi sijassa heille.

"Ironista on, että korkeammalle paikalle rakennettu New Tehrin kaupunki, johon paljon Tehrin asukkaita siirrettiin, kärsii jatkuvasta vesipulasta. Pahimmillaan vettä on saanut kaupungissa vain kerran viikossa", Nautiyal sanoo.

Vanha valta elää

Intia on pitkien perinteiden maa, mutta kaikista perinteistä intialaiset eivät ole erityisen ylpeitä. Yhteiskunta on voimakkaan hierarkkinen - esimerkiksi kastijärjestelmä elää edelleen, vaikka se on virallisesti lakkautettu jo puoli vuosisataa sitten. Olisikin helppo ajatella, että kasvavalla taloudella olisi maata modernisoiva ja sikäli sorrettuja ryhmiä tukeva vaikutus.

Intiassa voimistuva rahatalous kuitenkin näyttää ainakin joissakin tapauksissa ennemmin vahvistavan kuin heikentävän vallitsevia valtarakenteita. Uusi raha näyttää päätyvän usein niille, joilla sitä on jo ennestään.

Kastijärjestelmäkin elää kasvavan talouden kanssa käsi kädessä. Ainakin kastiton parlamenttiedustaja Pradeep Tamta Uttaranchalista uskoo näin. Tamta on seurannut paikallisia prosesseja pitkään ja osallistunut paitsi Tehrin padon vastaiseen kamppailuun, myös vuoropuheluun kastien välillä.

"Kastittomat ovat pääosin jääneet sivuun uudesta taloudesta. Koska perustuslaki kieltää kastisyrjinnän, valtiovalta on perinteisesti ollut kastittomien paras turva", Pradeep Tamta sanoo.

Kastittomien epäluuloa uutta talouspolitiikkaa kohtaan lisää Tamtan mukaan se, että politiikan aloitti oikeistolainen, hinduperinnettä ja samalla kastijärjestelmää tukeva BJP-puolue.

Kastiton kanasnedustaja Pradeep Tamta. (Kuva: Herkko Eskelinen) Kastiton kansanedustaja Pradeep Tamta on osallistunut Tehrin padon vastaiseen kamppailuun.

"Laajemminkin yksityinen sektori syrjii kastittomia enemmän kuin valtio, ja uusi talous on merkinnyt nimenomaan yksityisen sektorin vahvistumista. Yksityisellä sektorilla valtaa pitävät ovat tyypillisesti ylemmän brahmiinikastin edustajia ja arvomaailmaltaan valtiokoneistoa konservatiivisempia."

Maksukyky vähissä

Vaikka köyhät ja syrjäytetyt ovat ahtaalla, eikö Intia kokonaisuutena kuitenkin menesty? Arun Kumarin mukaan täytyy olla tarkkana siitä, mitä Intialla tarkoitetaan. Esimerkiksi maan julkinen sektori on suurissa vaikeuksissa. Kun Euroopassa on ainakin jossakin mitassa totuttu siihen, että talouskasvu lisää julkisen talouden tuloja, Intiassa näin ei ole.

"Intiasta on tullut maa, josta voi kotiuttaa nopeita voittoja. Tämä ei voi olla hyväksi ainakaan pitkällä aikavälillä", Kumar sanoo. "Euroopassa on eri tilanne: siellä uusi teknologia johtaa suurempiin voittoihin ja maiden täytyy kilpailla osaamisella, ei pelkästään kyvyllä tarjota pikavoittoja investoijille."

Valtioiden kilpailu investoinneista johtaakin hankalaan tilanteeseen. Yritykset saattavat saada monenlaista erityiskohtelua vastalahjaksi investoinneista. Ne saavat usein erikoisaseman verokohtelussa ja etusijan rajallisten hyödykkeiden, kuten sähkön ja veden saannissa.

Yhtälö on vaikea: julkinen talous ei juuri saa verotuloja, jotta infrastruktuuria voitaisiin pitää yllä. Samaan aikaan yritykset vaativat juuri perusrakenteiden kehittämistä, mikä on julkiselle taloudelle kallista.

"Intiassa on paljon vähemmän pääomaa ja energiaa kuin lännessä. Läntiset infrastruktuuriratkaisut maksavat suurin piirtein saman verran Intiassa kuin Lontoossa, vaikka Intian maksukyky on vain noin prosentin verran Lontoon maksukyvystä", Kumar sanoo.

Ahneuden kulttuuri

Kumar on havainnut vastaavan ilmiön äärimuodon, täysin laittoman talouden, olevan myös kasvussa. Intian bruttokansantuotteesta on tällä hetkellä Kumarin mukaan 40 prosenttia laittoman talouden piirissä, kaiken verotuksen ulkopuolella. Tällainen pimeä talous on suuren volyymin toimintaa esimerkiksi teollisuudessa, ei vain rikollisilla toimialoilla. Se on eri asia kuin köyhien pyörittämä harmaa talous.

"Laittoman talouden jääminen pois virallisista tilastoista kaunistaa käsityksiä tuloeroista. Tämä johtuu siitä, että laiton talous hyödyttää lähinnä hyvin rikkaita ihmisiä", Kumar sanoo.

Uusi talouspolitiikka onkin synnyttänyt Intiaan voimakkaan taloudellisen eliitin. Erilaiset palkkakatot on poistettu. Kumar näkee nyky-Intiassa uudenlaisen ahneuden kulttuurin. Jos uusi eliitti haluaa kuluttaa kuten eurooppalaiset, maan varat menevät siihen.

"Intian bruttokansantuote on viideskymmenesosa Euroopan tasosta, mutta eliitti pyrkii elämään kuin eurooppalaiset. Jos kolmen prosentin eliitti haluaa eurooppalaisen elintason, he kuluttavat 150 prosenttia bruttokansantuotteesta", Kumar sanoo.

Toisin sanoen, loppujen 97 prosentin käyttöön jää -50 prosenttia bruttokansantuotteesta. Se ei lupaa Intian köyhille hyvää.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!