Kotimaana kirjallisuus

Somalialainen kirjailija Nuruddin Farah joutui jättämään kotimaansa yli kolmekymmentä vuotta sitten, mutta hän ei pidä itseään pakolaisena.

Teksti: Taina Tervonen

PitkätIhmisoikeudetMuuttoliike ja pakolaisuusKulttuuriKirjallisuusAfrikkaEteläinen AfrikkaEtelä-AfrikkaItä-AfrikkaSomaliaAmerikkaLatinalainen AmerikkaKeski-AmerikkaNicaraguaEurooppaLänsi-EurooppaBritannia

Kun Nuruddin Farah oli yhdeksänvuotias, hän perusti luku- ja kirjoitustaidottomille tarkoitetun kirjuripalvelun: pakkilaatikko torin reunalle, paperia ja kyniä, ja oma yritys oli valmis. Eräänä päivänä paikalle saapui harvinaisen kiukkuinen asiakas, joka halusi sanella kotoa lähteneelle vaimolleen uhkauskirjeen: "Jos et ole kolmen kuukauden kuluttua palannut, tulen ja raahaan sinut hiuksista kotiin."

"Minusta se oli väärin", Farah, 61, muistelee. Niinpä hän kirjoitti: "Jos et ole kolmen kuukauden kuluttua palannut, voit pitää itseäsi eronneena."

Muutaman kuukauden kuluttua vielä kiukkuisempi aviomies saapui Nuruddinin isän puheille tuomioistuimen päätöstä heiluttaen: vaimo oli esittänyt kirjeen tuomarille, joka oli lausunut avioeron. Nainen oli mennyt saman tien uusiin naimisiin uuden rakastettunsa kanssa.

"Silloin ymmärsin, millainen voima kirjoitetulla sanalla on", Farah toteaa. Hänestä ei tullut kirjailija sattumalta.

Kirjallisuuden maa

Sattumaa oli lähinnä se, millä kielellä somalia, arabiaa, englantia ja amharaa puhuva Farah kirjailijan uransa aloitti: "Löysin vanhan, englannin aakkosilla toimivan kirjoituskoneen. Valinta oli tehty."

Englannin kieli avasi myöhemmin eurooppalaisten kustantamojen ovet ja teki Farahista yhden tunnetuimmista afrikkalaisista kirjailijoista. Hänen teoksensa kertovat siitä Somaliasta, jota uutiset eivät koskaan näytä: voimakkaana elävästä kulttuurista, vahvoista yksilöistä, jotka kulkevat omaa tietään vaikeuksista huolimatta.

"Ei yhteiskunnasta tai ihmisryhmästä voi kirjoittaa yhtenä kokonaisuutena. Tarinan on välityttävä yksilön silmien kautta."

Farah ei yritäkään väittää, että hänen romaaneissaan olisi koko totuus Somaliasta. Hän puhuu mieluummin kirjallisuuden maasta, omasta erityisestä Somaliastaan, joka sai alkunsa Roomassa vuonna 1975. Nuori kirjailija oli palaamassa kotimaahansa, kun veljen puhelinsoitto muutti suunnitelmat: "Älä tule. Sinun on unohdettava Somalia, tätä maata ei ole enää olemassa sinulle."

"Sinä samana hetkenä toinen maa alkoi elää sisälläni", Farah muistelee. Maanpakolaisuus synnytti romaanien maan, kirjoittamisesta tuli elintärkeä henkireikä. "Somalia piti pitkään minusta huolta. Nyt on minun aikani pitää siitä huolta."

Naisten silmin

Farah ei voinut palata Somaliaan 21 vuoteen. Luulisi, että maanpakolaisuus olisi kullannut muistot. Kirjailija ei kuitenkaan ihannoi kotimaataan - eikä Afrikkaa yleensäkään.

"Afrikkalainen yhteiskunta, varsinkin somalialainen yhteiskunta, on hyvin autoritäärinen. Sen yhteisöllisyyttä hehkutetaan usein ihan turhaan. Todellisuudessa yhteisöllisyys tarkoittaa myös tiukkaa sosiaalista kontrollia, jossa yksilön on vaikea löytää paikkansa", toteaa Farah ja lisää: "Autoritäärisyyden voi ymmärtää vain tarkastelemalla yhteiskuntaa sen uhrien silmin: naisten ja lasten silmin, tai niiden silmin, jotka vastustavat diktatuuria."

Siksikö Farahin päähenkilöt ovat niin usein naisia? Hän kirjoittaa näiden mielenliikkeistä niin elävästi, että somalinimiä tuntematon englantilainen kustantaja luuli ensimmäisen käsikirjoituksen olevan naisen käsialaa.

Farah hymyilee ja kertoo sitten äidistään, somalirunoilijasta. Toisin kuin useissa afrikkalaisissa kulttuureissa, joissa suullinen kirjallisuus kulkee eteenpäin vailla tietoa alkuperäisestä taiteilijasta, somalinkielinen suullinen runous pitää mielessään tekijän nimen. Farahin äiti oli yksi heistä.

"Hän oli hyvin vahva nainen. Niin on myös vaimoni. Ja tyttäreni", kirjailija naurahtaa.

Ja niin ovat myös kirjailijan henkilöhahmot: esikoisteoksen From A Crooked Rib nuori Ebla, joka pakenee pakkoavioliittoa, Elämisen lahjan kolmen lapsen yksinhuoltaja Duniya ja Perhesalaisuuksien arvoituksellinen Sholoongo, joka pyytää lapsuuden ystäväänsä siittämään hänelle lapsen.

"Kirjailija ei ole koskaan pakolainen"

Maanpakolaisuus on silti jättänyt jälkensä. Farah myöntää, että hänen romaaninsa olisivat erilaisia, jos hän olisi voinut aikanaan palata Somaliaan. Hän vierailee entisessä kotimaassaan joka toinen tai kolmas vuosi, muttei edes haaveile lopullisesta paluusta.

"Somalia on maanpäällinen helvetti. Kirjoittaminen siellä olisi mahdotonta."

Farah on asunut Englannissa ja Nigeriassa ja oleskelee tätä nykyä Etelä-Afrikassa. Hän kuitenkin pitää kiinni somalialaisesta passistaan ja kieltäytyy määrittelemästä itseään pakolaiseksi. Kirjassaan Yesterday, tomorrow (2000) hän kertoo keskusteluistaan somalipakolaisten kanssa Ruotsissa, Sveitsissä, Italiassa, Englannissa, Tansaniassa, Yhdysvalloissa...

"Pakolainen on ihminen vailla tulevaisuutta, ihminen, joka on kadottanut kykynsä ilmaista itseään ja joka pakenee maasta toiseen", Farah kirjoittaa.

Hän lisää hymy suupielessä: "Kirjailija ei ole koskaan pakolainen. Hänen kotimaansa on kirjallisuus."


Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2007


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!