Annika Forsander oppi evakkomummoltaan, että kotinsa pakosta jättäneelle jää koko elämän kestävä vierauden tunne. (Kuvaaja: Raisa Karjalainen) Helsingin Kauppatorin rannassa nainen katsoo kohti horisonttia. Hän on Annika Forsander,41, Helsingin kaupungin uunituore maahanmuuttoasioiden johtaja.
Henkilöstökeskuksen uudella maahanmuutto-osastolla
Forsander vastaa työperäisen maahanmuuton strategisesta suunnittelusta, valvoo kaupungin kokonaisetua maahanmuuttoasioissa ja seuraa kaupungin maahanmuuttopolitiikan toteutumista.
Työmaata siis riittää. Forsander on kuitenkin tehnyt kotiläksynsä niin hyvin, ettei vaikuta säikähtäneeltä. Olemuksensa ja elämänkokemuksensa lisäksi Forsander vakuuttaa ansioluettelollaan. Tulee olo, että tätä naista on syytä kuunnella.
”Jos jotain olen elämässä oppinut, niin ainakin sen, ettei kukaan yksin pysty millekään isolle asialle mitään. Minulla ei ole turhia luuloja itsestäni. Luotan siihen, että ihmiset tekevät asioita yhdessä ja selviävät niistä.”
Mitä Forsander tuumaa siitä, että kaupungin ensimmäiseksi maahanmuuttoasioiden johtajaksi on valittu valtaväestön edustaja?
”Olisi huolestuttavaa, jos virkaan oltaisiin valittu joku vain siksi, että hän on maahanmuuttaja. On vaarallista ajatella, että maahanmuuttaja-asiat kuuluisivat vain maahanmuuttajille”, hän sanoo.
Forsander iloitsee, että uuden viran hakuprosessi oli niin avoin. Hakijoilla oli samat mahdollisuudet taustasta riippumatta. ”Syrjinnän ehkäisemiseksi ja katkeroitumisen välttämiseksi kaikkien päätösten pitäisi olla mahdollisimman läpinäkyviä”, hän sanoo.
Entä mistä kielii se, että Helsingin kaupunkiin perustetaan virka maahanmuuttoasioiden johtajalle juuri nyt?
”Kaupungilla on tarvetta katsoa maahanmuuttoasioita niin, että toimenpiteet kattaisivat maahanmuuttajan koko elinkaaren. Haluan vahvistaa sitä tendenssiä, ettei maahanmuuttajia nähtäisi sosiaalitoimistojen asiakkaina vaan pohdittaisiin sitä, mitä annettavaa tänne muuttavilla ihmisillä on”, Forsander sanoo.
”Jokainen helsinkiläinen haluaa olla tarpeellinen. Hyödyksi oleminen ei kuitenkaan tarkoita pelkästään taloudellista panosta. Myös perheistään huolehtivilla naisilla ja miehillä on arvoa.”
Kulttuurisidonnaiset työllistämiskäytännöt
Työmarkkinatutkijana uraa tehnyt valtiotieteen tohtori pitää työperäisen maahanmuuton suunnittelussa keskeisenä maahanmuuttomaan ja lähtömaan suhdetta. ”Pyrin siihen, että tekisimme yhteistyötä lähtömaan kanssa niin, että lähtömaa, vastaanottajamaa sekä maahanmuuttaja itse hyötyisivät tilanteesta.”
Forsander muistuttaa, että työmarkkinat ovat osa suomalaista kulttuuria. ”Emme ole normivapaita, vaan koko olemassa oleva järjestelmämme on kulttuuristen ihanteidemme mukainen. Esimerkiksi monilla entisen Neuvostoliiton naisilla on teknisen alan koulutus, mutta Suomessa he päätyvät lähihoitajiksi.”
Helsingin kaupungin hallintoon maahanmuuttajia tulisi Forsanderin mielestä rekrytoida enemmän. Nyt kaupungin 38 000 työntekijästä maahanmuuttajia on muutama prosentti. Toisaalta esimerkiksi yksityistetyssä Helsingin Bussiliikenne Oy:ssä työskentelee 400 maahanmuuttajaa, joita ei lasketa kaupungin työntekijöiksi. Muutenkin kaupungin palveluksessa on paljon maahanmuuttajia esimerkiksi keikkatyöläisinä sairaaloissa.
”Meillä on mahdollisuus välttää vanhojen maahanmuuttomaiden virheet. Ei pidä ajatella maahanmuuttajia siirtotyövoimana – että sitten kun työt on tehty, maahanmuuttaja heitetään ulos. Jokainen tänne muuttava ihminen on potentiaalinen suomalainen”, Forsander tähdentää.
”Myös lyhyen aikaa Suomessa viipyville pitäisi kohdentaa palveluita. Hekin antavat panoksensa kansantalouteemme. Uskon, että tällainen lyhytkestoisempi maassa olo ja rajat ylittävä työssäkäynti tulee kasvamaan enemmän kuin pysyvä maahanmuutto”, hän lisää.
Työelämään harjan varren kautta
Eduskuntavaaleissa lähes kaikki maahanmuuttajaehdokkaat olivat sitä mieltä, ettei Suomeen tarvita lisää ulkomaalaisia työntekijöitä. ”On varsin inhimillistä, että maassa olevat maahanmuuttajat ajattelevat uusien tulokkaiden olevan heidän kilpailijoitaan. Monille aloille, joille rekrytoidaan ulkomailta työvoimaa, ei kuitenkaan saada ammattitaitoista työvoimaa Suomesta.”
Suuri osa maahanmuuttajista aloittaa Suomessa työelämänsä niin sanotusti harjan varresta. Sisääntuloammateissa siivoojina, ikkunan pesijöinä, etnisten ravintoloiden työntekijöinä. Väliaikaisena elämänvaiheena se ei ole Forsanderista ongelma.
”En itke sitä, jos ensimmäisen polven maahanmuuttaja siivoaa tänne tullessaan, vaan sitä, jos hän joutuu vasten tahtoaan siivoamaan koko elämänsä”, Forsander sanoo.
”Jos taas tulijalla on vaikkapa 20 vuotta sitten tehty sairaanhoitajatutkinto lähtömaasta eikä suomen kielen taitoa, on aika selvää, ettei hän voi suoraan työllistyä omalle alalleen. Pitää edelleen satsata työllistämiseen ja koulutukseen. Vain niin voidaan ehkäistä etninen lohkoutuminen.”
Forsander huomauttaa, että arviolta puolet työpaikoista täytetään tuttavaverkostojen kautta. Tämä asettaa maahanmuuttajat ja muut verkostojen ulkopuolelta tulevat lähtökohtaisesti eriarvoiseen asemaan rekrytoinnissa.
Tällainen rakenteellinen, usein tiedostamaton syrjintä on tärkeää tiedostaa. Tulee pitää huolta siitä, että rekrytointi ja uralla eteneminen tapahtuvat mahdollisimman avoimesti ja läpinäkyvästi. Näin maahanmuuttajat huomioidaan tasavertaisemmin.
Piilorasismia ja äijäilyä
Forsander korostaa, että maahanmuuttajien seuraavalle sukupolvelle tulee taata samat lähtökohdat kuin valtaväestöön kuuluville.
”Jos mikään muu kuin ihonväri tai nimi ei erota toisen sukupolven maahanmuuttajia kantaväestöstä, eriarvoiseen asemaan joutuminen synnyttää vihaa – ja syystä”, hän sanoo ja viittaa esimerkiksi Lontoon pommi-iskuihin. ”Vaikka en hyväksy tekoja, voin aavistella, mitä tekijöiden päässä on liikkunut. He ovat vihaisia niidenkin puolesta, jotka ovat liian heikkoja taistelemaan oikeuksistaan.”
Ja kyllä, hän on huolissaan myös turvallisuudesta. ”Pahin painajaiseni on se, että täällä tapahtuu jotain todella dramaattista. Onneksi media on kuitenkin muuttunut vastuullisemmaksi. Muukalaisvihaa ei enää lietsota.”
Suomalaisen asenneilmaston tilastollisiin selvityksiin Forsander suhtautuu varauksella.
forsander1.jpg
”Jokaisella ihmisellä on oikeus määritellä oma identiteettinsä ja ryhmä, johon samaistua”, pohtii Annika Forsander. (Kuvaaja: Raisa Karjalainen)
”Mielipidekyselyt kertovat enemmänkin siitä, ketkä tietävät kuinka on soveliasta ilmaista asioita. Hyvin koulutetut ja hyvätuloiset ihmiset ilmaisevat suvaitsevampia mielipiteitä, koska hallitsevat poliittisesti korrektin puhetavan. Tosiasiassa toiminnan seuraukset voivat olla hyvinkin syrjiviä. Näin syrjintä pesiytyy vaivihkaa rakenteisiin, piilorasismiksi. Asenteet mitataan myös teoissa.”
Forsanderin mielestä nuoret käyttävät äijädiskurssia. ”Abdi voi äijäillä ihan samaan tapaan kuin Anterokin. Rasistinen puhe on osa asennekasaumaa, sovinistista kielenkäyttöä, johon kuuluu myös huorittelua ja homottelua.”
Elämä opettaa
Pohjanmaalla lapsuutensa viettänyt Forsander on paljolti karjalaisen evakkomummonsa kasvattama. Vaikka mummo oli maan sisäinen pakolainen, Forsander oppi, että kotinsa ja kotiseutunsa pakosta jättäneelle jää koko elämän kestävä vierauden tunne. Lapsuutta leimasi tiivis yhteisöllisyys, äidin ja mummon ainainen trauman purku.
”Kun aloitin SPR:n pakolaistyössä vuonna 1986, tajusin jo pakolaisuuteen liittyvät psykososiaaliset mekanismit.”
Forsanderin isä on suomenruotsalainen, mutta hän mieltää itse kuuluneensa aina valtaväestöön.
”Toisaalta olen myös aina kokenut vierautta, mutta kukapa meistä kokisi olevansa täysin sopeutunut yhteiskuntaan? Yritän etäännyttää asioita. Myös kulttuuriantropologian opinnot ovat opettaneet katsomaan asioita vieraan silmin.”
Kokkolassa syntynyt Forsander asui lapsuudessaan ympäri Suomea. Isän työ vei perhettä moneen suuntaan.
Lapsuudenkokemustensa ja monipuolisen työuransa ohella Forsanderin lähtökohtiin uudessa virassa vaikuttavat hänen kolme vuotta sitten Thaimaassa kokemansa tsunami ja siinä koetut menetykset.
Katastrofin läpikäyneenä Forsander uskoo oppineensa esimerkiksi siitä, kuinka traumatisoituneen ihmisen psyyke toimii. ”Muistin logiikka katoaa. Siksi tuntuu kohtuuttomalta vaatia, että turvapaikanhakijan tarinan pitäisi olla johdonmukainen. Minua epäilyttäisi enemmän se, jos traumatisoitunut ihminen pystyy loogisesti purkamaan kokemansa.”
Forsander on vakuuttunut, ettei olisi voinut saada osakseen parempaa kohtelua. ”Thaimaalaiset kalastajat raahasivat tällaisen kookkaan turistin metsästä tiettömien teiden takaa – vaikka olivat juuri menettäneet läheisiään ja omaisuutensa”, hän muistelee.
Itsestään Forsander oppi ainakin sen, että kykenee äärimmäisessä stressitilanteessakin toimimaan rationaalisesti. Tsunamin jälkihoito taas kasvatti uskoa suomalaiseen yhteiskuntaan ja yhteisöllisyyteen.
”Ja ajattele: minä en ollut köyhä, vain kipeä. Mutta silti olin äärimmäisessä avuntarpeessa”, hän sanoo.
Hymistely ei riitä
Yhtenä missionaan maahanmuuttoasioissa Forsanderilla on päästä juhlapuhdein tasolta lähemmäksi arkikokemusta.
”Hymistely ei auta, tai ainakaan se ei riitä, vaan herättää epäuskoa ja saa maahanmuuttoasiat näyttämään eliitin touhulta”, hän sanoo.
Hän korostaa myös sitä, etteivät kaikki maahanmuuttajia koskevat kysymykset ole kulttuurisia kysymyksiä.
”En pidä monikulttuurisuus-sanan yliviljelystä. Jokaisella ihmisellä on oikeus määritellä oma identiteettinsä ja ryhmä, johon samaistua. Ihmiset kohtaavat, eivät kulttuurit.”
Kuinka Forsansder näkee Helsingin nykyisen kaupunkikuvan?
Pitäisikö kaupunkisuunnittelussa panostaa siihen, etteivät maahanmuuttajat gettoutuisi samoille alueille?
”Karjalaisetkin hakeutuivat usein kimppaan. On ihan luonnollista, että maassa asumisen alkuvaiheessa haetaan tukea omasta väestä. Ongelmia tulee vasta sitten, jos samoille seuduille kasaantuu huono-osaisuutta ja vaihtoehtoa maahanmuuttajagetolle ei ole.”
Maahantulovaihe on pitkä prosessi, jopa vuosikymmen. Suomessa maahanmuuttajista on niin lyhyt kokemus, että johtopäätöksiä yhteiskunnallisesta asemasta on vaikea tehdä. Ruotsin esimerkki osoittaa, että maahanmuuttajat muuttavat usein vapaaehtoisesti pois lähiöistä medelsvenssonien alueille, jahka heidän taloudellinen tilanteensa on kohentunut.
Jotain suuntaa antaa sekin tieto, että Forsanderin tutkimista 1989-1993 Suomeen tulleista 35 000 ulkomaalaisesta kolmasosa asuu nyt omistusasunnossa. Tästä 35 000 joukosta viidesosa on pakolaisia.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 04/2007