Lämmin ruoka piristää päivää

Kiinalaiset rakennusmiehet saavat suurimman osan palkastaan kerran vuodessa. Usein rakennuttajat häipyvät ja jättävät palkat maksamatta.

Kansainvälisen laivaterminaalin rakennustyömaalla kiinalaisessa Shanghain satamassa on tuulisena kevätpäivänä meluisaa. Esteiden takaa voi nähdä korkeita nostokurkia. Ulkopuolisilta on kuitenkin alueelle pääsy kielletty. Portilla on vastassa joukko miehiä pysäyttämässä tunkeilijat.

lounas.jpg Bo Jun (vas.) viettää tunnin mittaisen lounastauon shanghailaisessa katukeittössä. (Kuvaaja: Maija Mäntykoski)

Lounaalle lähtevät rakennustyömiehet eivät pistä pahakseen, että lähdemme heidän mukaansa tauolle. Bo Jun syö työkavereineen päivittäin paikallisen perheen pyörittämässä katukeittiössä työmaan lähistöllä. Tarjolla on muun muassa riisiä, keitettyjä vihanneksia ja erilaisia lihapatoja.

”Minulle on tärkeintä, että annokset ovat suuria ja ruoka halpaa”, Bo Jun sanoo. Hän pitää lounasruokaa myös herkullisena.

Rakennustyömaalla työskentelevän insi

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!