Intiaanit: maskotteja turisteille, syrjittyjä valtaväestölle

Meksikon hallitus hyötyy intiaanien köyhdyttämisestä. Syrjitty 30 prosentin intiaaniväestö kelpaa kuitenkin houkuttelemaan turisteja.

Teksti: Tiina-Emilia Kaunisto

PitkätKöyhyysTasa-arvoAmerikkaLatinalainen AmerikkaKeski-Amerikka

Meksiko. Meksikolaisista 30 prosenttia kuuluu erilaisiin intiaaniryhmiin. Intiaanit ovat osa meksikolaista identiteettiä, jolla hallitus ja matkatoimistot houkuttelevat turisteja maahan. Turistit saapuvat myös vieraillakseen alkuperäisväestön rakentamilla muistomerkeillä ja vanhoilla raunioilla.

Opiskelija Diego Cruz Martínez asuu Oaxacan osavaltiossa, Meksikossa. Suomen sosiaalifoorumissa huhtikuussa vierailleen Cruz Martínezin mielestä Meksikon hallitus ei kuitenkaan välitä maan alkuperäisväestöstä. Hallitukselle sopii intiaaneja syrjivä rotujärjestelmä, joka oikeuttaa intiaanien köyhdyttämisen.

Oaxacan osavaltiossa puhutaan 16 kieltä ja 90 murretta, ja intiaanilasten on vaikea saada koulutusta äidinkielellään.

Syrjinnän vuoksi köyhät intiaanit saavat vain alipalkattuja töitä tai joutuvat lähtemään laittomaksi siirtolaisiksi Yhdysvaltoihin. Muuttaminen on kannattavaa, sillä samasta työstä saa Yhdysvalloissa kymmenkertaisen palkan.

"Siirtolaisten tekemät rahalähetykset ovat Meksikon toiseksi tärkein ulkomaisen valuutan lähde öljy


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!