Kehitysapukeskustelua vaivaa ammattitauti

Tutkijan mielestä valtavirtamedia ei keskustele riittävästi kehitysavun tarpeellisuudesta. Järjestöjen taas on vaikea saada mediaa kiinnostumaan kehitysyhteistyöstä: hitaasta muutoksesta ei saa jännää uutista.

Teksti: Tiina-Emilia Kaunisto

KehitysyhteistyöKehitysyhteistyön laatuMediaEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Kehitysapu on taakka. Se suuntautuu vain kaukomaihin, eikä sellainen kosketa tavallisia suomalaisia. Suomen on vielä maksettava lystistä, vaikka täälläkin riittää rahaa kaipaavia kohteita. Näin tiivistyy julkisuudessa käytävä kehitysmaakeskustelu, totesi aihetta tutkinut Jenni Karjalainen.

Karjalainen tutki pro gradussaan kehityskysymyksiä käsitteleviä kantaa ottavia sanomalehtikirjoituksia. Karjalaisen tutkima aineisto koostui kehityskysymyksiä käsittelevistä kirjoituksista, jotka julkaistiin viidessä suomalaisessa sanomalehdessä vuonna 2005.

Aineistoa tarkastellessa kävi selville, että kehitysaiheet näyttäytyvät valtavirtajulkisuudessa hyvin erilaisina kuin kehityspolitiikan asiantuntijakeskusteluissa. Globaalin turvallisuuden takaaminen tai inhimillisen kehityksen merkitys ovat selkeitä kehitysapuperusteluja asiantuntijoille, mutta niitä ei mainittu juurikaan julkisissa kannanotoissa.

"Kehityspoliittinen keskustelu epäonnistuu perustelemaan olemassaolonsa ja tarkoituksensa lukijalle, joka ei tyydy näkemykseen kehityspolitiikasta jonkinlaisena itseisarvona, vaan vaatii sille konkreettisempia perusteluja", Karjalainen soimaa.

Mielipidekirjoituksissa asioita pyörittelevät useimmiten asiantuntijat, jotka olettavat, että lukijat tuntevat aiemmin käydyt keskustelut. Karjalainen perääkin, että kirjoittajat voisivat avata perustelunsa paremmin sekä selittää ne yleistajuisesti laajemmalle lukijakunnalle.

Kehitysapu kunnia-asiaksi?

Jenni Karjalainen havaitsi, että pääkaupunkiseudun lehdet Hufvudstadsbladet ja Hel­singin Sanomat esittelivät kehityskysymyksiä huomattavasti enemmän kuin muut suomalaiset lehdet. Helsingin Sanomissa yli puolet keskustelusta käytiin mielipidesivulla, kun taas HBL käsitteli kehityskysymyksiä useammin pääkirjoituksissaan.

"Suomenruotsalaiset asemoivat itsensä enemmän pohjoismaiseen kehityspoliittiseen keskusteluun, joka on erilaista kuin Suomessa. Ruotsissa kehitysapu on kunnia-asia ja itsestäänselvyys. Avun romahduttaminen laman aikana olisi tuskin mennyt ilman keskustelua läpi, kuten tapahtui Suomessa viime vuosikymmenellä", Karjalainen selittää.

Hufvudstadsbladetin päätoimittaja Max Arhippainen on huomannut, että lehti keskittyy kehitysaiheisiin suhteellisesti muita lehtiä enemmän ulkomaansivuillaan, poliittisessa seurannassaan ja pääkirjoituksissaan. Lehdellä on useita toimittajia, jotka ovat kiinnostuneita kehityskysymyksistä, mutta toisaalta myös rajalliset mahdollisuudet uutisoida kehitysaiheista.

"Joudumme joskus muistuttamaan toimittajiamme siitä, että Eurooppakin on olemassa. Tasapainoisessa ulkomaanseurannassa ei voi keskittyä pelkästään yhteen aihealueeseen", Arhippainen lisää.

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen on puolestaan havainnut, että HBL:lla ja HS:lla on pääkirjoituksissaan näkemyseroja 0,7-tavoitteesta. HS ei vaadi kehitysavun ripeää nostamista 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta, vaan painottaa johdonmukaisuutta valtion menojen lisäämisessä.

"Helsingin Sanomat kannattaa kehitysapurahojen nostamista, mutta avun suuntaamista siten, että se on valvottua ja menee tarkoitettuun kohteeseen", Virkkunen toteaa.
 

Aktiivit löytävät kyllä tietonsa

Ulkoasiainministeriö ja kansalaisjärjestöt tekevät hartiavoimin työtä, jotta kehityspolitiikka tulisi paremmin tunnetuksi myös suurelle yleisölle. Työ on Karjalaisen mukaan kuitenkin osaksi epäonnistunut.

"Jos kehityspolitiikasta halutaan laajempaa keskustelua, sille on löydyttävä paikka valtamediassa", hän ehdottaa.

Karjalainen pohtii, että kehityspolitiikasta kiinnostuneet kansalaiset löytävät kyllä tietonsa internetistä, mutta haastavin ryhmä ovat ne, joita kehitysasiat eivät kiinnosta lainkaan. Julistekampanjoiden ja verkkosivustojen sijaan tehokkaampi tapa tavoittaa kansalaiset kehitysapuvaatimuksen taakse voisikin olla juuri laaja keskustelu valtavirtamediassa.

Unifemin toiminnanjohtaja Leena Schmidt tietää, että valtamedia poimii parhaiten uutisiinsa ulkomaiset vierailijat ja järjestön henkilöuutiset. Voisi sanoa, että Unifemin aiheet menevät mediassa läpi satunnaisesti.

"Paikallismedioihin saamme mukavasti näkyvyyttä tilaisuuksien, tapahtumien ja vierailujen yhteydessä", hän jatkaa.

Amnestyn Suomen osaston viestintäpäällikkö Noora Jokinen toteaa, että Amnestyn on suhteellisen helppo saada omia raporttejaan mediassa läpi. Suurena järjestönä Amnesty tekee paljon tutkimustyötä. Eroja tulee kuitenkin siinä, mistä maista media on sillä hetkellä kiinnostunut.

"Mediaa kiinnostavat eniten maat, joissa on konflikteja ja jotka ovat jo valmiiksi uutisissa", Jokinen sanoo.

Amnesty pyrkiikin vaikuttamaan toisilla kampanjoillaan suoraan viranomaistahoihin tai kampanjoi muutoin kuin valta­mediassa. Tällä hetkellä median suosikkeja ovat Jokisen mukaan Kiina, Turkki, Irak ja Sudan. "Meksiko ja Guatemala, joissa Amnesty tekee paljon työtä, eivät kiinnosta mediaa tällä hetkellä lainkaan."

Myös Unicefin tiedotuspäällikkö Kirsti Dalman on havainnut, että katastrofi­alueille keskittyvistä aiheista on helppo saada tiedotteita läpi. Media hyväksyy myös helpommin aiheet, jotka käsittelevät lasten oikeuksia. Unicefin perustyöstä, eli pitkäkestoisesta kehitysyhteistyöstä, on mediaa vaikea saada kiinnostumaan.

Kauppaa, talouskasvua, rahaa...

Kehityskysymyksiin kantaa ottavat kirjoitukset pohtivat ylivoimaisesti eniten kauppaa. Näin huomioi Jenni Karjalainen, joka tutki kehitysaiheita käsitteleviä sanomalehtikirjoituksia. Muita suosittuja aiheita olivat esimerkiksi talouskasvu ja kehitysyhteistyön määrärahat.

”Kauppaa käsittelevät kirjoitukset saattavat yhtä hyvin julistaa liberaalin markkinatalouden ylivertaisuutta kuin kritisoida sitä”, Karjalainen lisää.

Suurelta osin kirjoitukset lähestyivät kehityspolitiikkaa markkinataloutta suosivasta näkökulmasta, mutta kirjoittajat eivät kuitenkaan aina tuoneet näkemystään julki. Virallisesti kehityspolitiikkaa ohjaavat ihanteet demokratiasta ja vuorovaikutuksesta, mutta kirjoitukset ottivat näitä harvoin esille.

Karjalainen tulkitsee, että kirjoituksissa kehityspolitiikan tavoitteiksi nähtiin kehitysyhteistyön ongelmien ratkominen, tehdyistä päätöksistä kiinnipitäminen, auttamisen ja velvollisuuden täyttäminen sekä globaalin turvallisuuden parantaminen. Näistä ehdottomasti vähiten käsiteltiin kehitysavun vaikutusta globaaliin turvallisuuteen.

Köyhyyden poistamista ja heikompien auttamista on helppo pitää oikeudenmukaisena ihanteena. Tavoitetta vastaan on kuitenkin helppo hyökätä siten, että asettaa muita ihanteita kehitysavun tarpeellisuuden edelle.

Keskustelussa voisi toisinaan myös kertoa, mitä hyötyä suomalaiset saavat kehitysavun nostamisesta, sillä pelkkä velvollisuuteen ja hyvään tahtoon vetoaminen eivät riitä. Perustelut, jotka nojaavat vain epämääräisiin tavoitteisiin ja tehtyihin päätöksiin, epäonnistuvat oikeuttamaan kehitysavun nostamisen.

Karjalainen harmitteleekin, että hyöty- ja turvallisuusnäkökulma jäivät kantaa ottavissa kirjoituksissa liian vähän käytetyiksi perusteluiksi.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 06-07/2007

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!