Sitä saa mitä tilaa

Köyhät naiset tekevät Mosambikissa minimipalkalla pitkiä päiviä. Työntekijöiden paremmat olot olisivat myös kauppiaiden etu.

Teksti: Esa Salminen

NäkökulmatTyöTalousKauppaNaisetAfrikkaEteläinen AfrikkaMosambik

Nuori, väsyneen näköinen nainen ei nosta katsettaan lattiasta.

"No, mitä?" hän mutisee, hädin tuskin kuuluvasti. Istumme mosambikilaisessa katukahvilassa, nälän ja nestehukan piinaamina.

"Haluaisimme ruokalistan", kollega pyytää.

Nainen pysyy vaiti ja kävelee pois, eikä palaa.

Nyrpeyden ymmärtää. Köyhät naiset tekevät läkähdyttävän pitkää päivää ja saavat minimipalkkaa, reilut 35 euroa kuussa. Sen ostovoima on toki suurempi kuin Suomessa, muttei niin suuri, että työntekijät voisivat päivän päätteeksi jäädä samaiseen kahvilaan istumaan iltaa.

Monta pitkää hetkeä myöhemmin saamme toisen tarjoilijattaren huomion kiinnittymään. Kollegani on tällä välin hakenut listan tiskin takaa. Nainen ottaa tilauksemme ja kantaa melko pikaisesti pöytään kahvia, vettä ja kollegalleni voisarven. Tarjoilija hymyilee väsyneesti.

Ammattiyhdistysliike on Mosambikissa olemassa, mutta liitot ovat heikkoja. Moni ei luota liittoihin, sillä niiden katsotaan olevan osa poliittista järjestelmää, ja sitä kautta valtakoneistoa. Pieni omistava luokka päättää käytännössä mitä maksetaan, ja kenelle. Sen kasvot ovat yleensä viiksekkäät ja pulleat, ja sukujuuret Etelä-Aasiassa.

Viimekertaisissa neuvotteluissa saatiin sentään aikaan kansallinen minimipalkan korotus. Ikävä vain, että se jäi pienemmäksi kuin vuotuinen inflaatio. Mutta täytyy muistaa, että suurin osa mosambikilaisista joutuu tulemaan toimeen ilman ensimmäistäkään palkkapussia.

Kollega irvistää, tipauttaa eltaantuneen eineen lautaselle ja viittoo tarjoilijan takaisin. "Olen pahoillani, mutta joudun palauttamaan tämän", hän sanoo. "Pyysin tavallisen kroissantin enkä suklaalla päällystettyä. Ja tämä on selvästi eilinen."

"Voin tuoda jotain muuta tilalle", nainen sanoo pahoitellen. "Mutta voitteko sanoa, että halusitte palauttaa tämän siksi, että se oli vanha? Jos sanotte, että minä toin väärän pullan, omistaja vähentää sen hinnan palkastani."

Luonnollisesti suostumme, sillä emme menetä siinä mitään.

Mutta niin kauan kuin asiakaspalvelijat käyttäytyvät kuin piiskatut, nälkiintyneet koirat, joita asiakkaat joutuvat suojelemaan, on vaikeaa kuvitella Mosambikin huiman turismipotentiaalin puhkeavan kunnolla kukkaan.

Paremmat olot olisivat lopulta kaikkien etu, myös kauppiaiden.

Kirjoittaja toimii Kepan kehityspoliittisena tiedottajana Mosambikissa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 06-07/2007

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!