Keralan kalastajat

Intialaisen Kochin satamassa pyydetään kalaa vielä perinteiseen tyyliin kookkailla, kiinalaisiksi verkoiksi kutsutuilla rakennelmilla. Kalaa on Kochin lahdella niin vähän, että ettei valtavaan verkkoon riitä joka päiväksi saalista.

kerala1.jpgIntialaisessa Kochin satamassa kalaa pyydetään vielä perinteisillä verkoilla. (Kuvaaja: Lina Tegman)

Kun aamu-usva väistyy Kochin satamassa, sumusta paljastuu joukko suuria puurakennelmia. Kuin valtavat muinaiseläimet ne kurkottavat pitkiä kaulojaan vedestä ja painuvat jälleen pinnan alle. Vipuvarret ja painot liikkuvat edestakaisin. Cheena vala, kiinalainen verkko, on erikoinen kalastus­väline.

Laiturilla on oltu täydessä työssä jo pitkään. Kuusi kalastajaa laskee jättimäistä verkkoa veteen nostaakseen sen muutaman minuutin kuluttua jälleen ylös. Verkkoon on tarttunut kala ja muutama rapu. Paljaat jalat kulkevat nopein askelin tukkeja pitkin: saalis on haettava talteen, ennen kuin lähistöllä päivystävät merilinnut iskevät. Miehet työskentelevät hiljaa. Kuuluu vain puiden narinaa ja aaltojen liplatusta.

Verkko on kiinnitetty kaareviin tiikki- ja bambupaaluihin, jotka ovat osa laituria muistuttavaa siltaa. Rakennelmaa ohjataan käsin kivipainoihin sidottujen köysien avulla. Ohjaus perustuu monimutkaiseen painojen ja vastapainojen järjestelmään, jonka avulla painavaa verkkoa voi melko vaivattomasti liikuttaa ylös ja alas. Yksinkertaistettuna periaate on sama kuin keinulaudalla.

Yhden verkon käsittelyyn tarvitaan vähintään neljä miestä. Puurakennelma on noin viisitoista metriä korkea ja pinta-alaa verkolla on arviolta 400 neliömetriä.
 

Markkinoilla kohdataan

Verkon takaa avautuvat kalamarkkinat. Siellä päivän kalasaalis kaupataan niin kaupungista tulleille suurostajille kuin yksittäisille ohikulkijoillekin. Markkinat ovat myös tapaamispaikka. Kalastajille myydään aamupalaa ja tupakkaa; ravintolakatoksessa valmistetaan ja tarjoillaan kalaa.

Kukaan ei varmasti tiedä, mistä kiinalainen verkko on peräisin. Nimen mukaisesti sitä veikkaillaan kiinalaiseksi keksinnöksi. Kiinalaisen löytöretkeilijän Zheng Hen uskotaan tuoneen verkon Intiaan 1400-luvun alussa.
kerala3.jpgKuusi miestä laskevat verkon laiturilta veteen. (Kuvaaja: Lina Tegman)

Keralan osavaltiossa sijaitsevaa Kochin satamakaupunkia on kutsuttu myös Arabianmeren kuningattareksi. Se on ollut kaupan keskus 1300-luvulta alkaen. Portugalilaiset valloittivat Kochin vuonna 1503, ja siitä tuli Intian ensimmäinen siirtomaavallan alaiseksi joutunut alue. Sittemmin kaupunkia hallitsivat vuorollaan myös hollantilaiset ja englantilaiset. Nykyään Kochi on Keralan kaupallinen keskus ja yksi Intian nopeimmin kasvavista metropoleista.

Vaikka kiinalaista verkkoa pidetään tärkeänä osana Kochin kulttuuriperintöä, sen tulevaisuus on epävarma. Suurten tiikkirakennelmien valmistaminen on kallista verrattuna siihen, mitä niillä kalastaminen tuottaa.

Verkkojen määrä on viime vuosina kasvanut, ja intialainen sanonta ”liian monta verkkoa, liian vähän saalista” on muuttunut todeksi. Verkot ovat saaneet laittomia kilpailijoita pienveneistä. Kielloista huolimatta niistä lasketaan verkkoja Kochin sataman kapealla suulla. Pienveneistä kalastavat haluavat pyytää kalat ennen kuin ne ehtivät uida rannan tuntumassa oleviin kiinalaisiin verkkoihin.
 

Vaikea ja vaarallinen elinkeino

Kiinalaisilla verkoilla kalastaminen näyttää kaukaa kauniilta, mutta lähemmin tarkastellessa idylli särkyy. Kalastajien työ on kaikkea muuta kuin kiitollista. Monsuunikaudella kalastus on erityisen vaikeaa ja vaarallista, sillä virtaukset ovat voimakkaita ja tuuli kovaa. Jatkuva sade tekee laitureista liukkaita.
kerala4.jpgKun aurinko laskee, verkot lasketaan viimeisen kerran. (Kuvaaja: Lina Tegman)

Monsuunin jälkeen alkaa vesihyasinttien kukoistuskausi. Kasvit kiinnittyvät verkkoihin ja tekevät niistä raskaita. Vesihyasintit lisäävät myös riskiä siitä, että rakennelma hajoaa: ne järkyttävät verkon, paalujen ja painojen välistä tasapainoa.

Työvuorot sovitetaan vuorovesiin, sillä parhaan saaliin saa nousuveden aikaan. Niinpä työntekijöiden vuorokausirytmi vaihtuu jatkuvasti. Voitosta 70 prosenttia menee verkon omistajille, 30 prosenttia kalastajille. Alhaisimmillaan yhden päivän palkka voi olla vain pari rupiaa, joka euroiksi muunnettuna on vain muutamia senttejä. Jos saalista ei päivän aikana tule, eivät kalastajat saa palkkaa lainkaan.

Kun aurinko laskee, verkot lasketaan viimeisen kerran. Työt lopetetaan, mutta pari miestä jää vielä satamaan. He sytyttävät petrolilampun ja kaivavat tupakkapussin esiin. Päivän lopuksi pyydetyt kalat uiskentelevat kannella muovisaavissa. ”Vaimoni vaatii niin tuoretta kalaa päivälliseksi, että niiden on vielä pyristeltävä”, yksi miehistä sanoo.

On vaikea sanoa, onko hän tosissaan vai laskeeko hän leikkiä. Yleensä kalat päätyvät kiinalaisista verkoista lautaselle nopeasti.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 06-07/2007

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!