Maailma paloina

Pitäisikö huumaavat unikot tuhota vai hyödyntää lääkkeiden raaka-aineina? Kuuba nöyryttää Yhdysvaltoja kouluttamalla sille lääkäreitä. Kiinassa yhteiskunnalliset ongelmat johtuvat muun muassa siitä, että maassa on liikaa miehiä. Kuukauden kapine on keittiöösi tunkeutuneen kuokkavieraan pahin painajainen.

Unikot hyötykäyttöön

Afganistan. Unikkopeltojen tuhoamista järkevämpää olisi ostaa huumaava sato lääketeollisuudelle morfiinin raaka-aineeksi. Näin sanoo kansainvälinen turvallisuus- ja kehityspoliittinen ajatushautomo Senlis Council.

Senlis Councilin mielestä oopiumikysymyksen ratkaisussa piilee avain Afganistanin rauhaan ja kehitykseen. Nykyinen käytäntö, jossa Yhdysvaltojen johtamat kansainväliset joukot tuhoavat unikkopeltoja ja rikkovat samalla myös suhteensa paikalliseen väestöön, on osoittautunut käytännössä epäonnistuneeksi.

Senlis Council on selvittänyt neljässä maassa ihmisten näkemyksiä Afganistanin unikoiden hyötykäytöstä. Suurimman suosion esitys sai Hollannissa, jossa sitä kannatti yhdeksän kymmenestä kyselyyn vastanneesta. Yhdysvalloissa unikonviljelyn laillista tuotantoa kannatti 70 prosenttia. Briteistä ja kanadalaisista ajatusta piti hyvänä kahdeksan vastaajaa kymmenestä.

Tällä hetkellä maailmanmarkkinoilla liikkuvan heroiinin raaka-aineesta 92 prosenttia tulee Afganistanista.

Vakaan maan vaalit

Jamaika. Syyskuiset parlamenttivaalit todistivat Jamaikan liittyneen niiden valtioiden joukkoon, joissa vaalit eivät juuri elämänmenoa hetkauta. Vielä 1970- ja 80-luvuilla vaalien yhteydessä nähtiin rajuja väkivaltaisuuksia. Nyt vaalitulokseen suhtauduttiin rauhallisesti, vaikka valta vaihtui maassa ensimmäistä kertaa 18 vuoteen.

Vaalit voitti pienellä enemmistöllä Jamaikan työväenpuolue, Jamaica Labour Party, ja uudeksi pääministeriksi nimitettiin sen johtaja Bruce Golding. Pitkään vallassa ollut People’s National Party otti häviönsä tyynesti.

Yksikään pienpuolue ei päässyt Jamaikan 60-paikkaiseen parlamenttiin, jossa työväenpuolueella on nyt 33 paikkaa ja aiemmin vallassa olleella PNP:llä 27.

Jamaika kuuluu henkirikosten määrässä laskettuna maailman väkivaltaisimpiin maihin, ja aseistetuilla joukoilla on aikaisemmin väitetty olleen kytköksiä politiikkaan. Aivan välikohtauksitta eivät syyskuiset vaalitkaan sujuneet. Vaaleja edeltäneissä ammuskeluissa menehtyi ainakin seitsemän henkeä.

Alun perin parlamenttivaalit oli tarkoitus pitää jo elokuun puolella, mutta hurrikaani Deanin takia ne lykättiin syyskuun alkuun.

2,7 miljoonan asukkaan Jamaika on pinta-alaltaan pienempi kuin Sodankylän kunta.

Afrikassa tulvii taas

Afrikka. Tulvat ja sateet koettelevat miljoonien ihmisten elämää Afrikan köyhimmillä alueilla. Tulvat olivat vaatineet satojen ihmisten hengen muun muassa Sudanissa, Etiopiassa, Ruandassa ja Keniassa jo syyskuun puoliväliin mennessä. Lisäksi sadattuhannet ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan. Tulvat ovat myös tuhonneet tuhansia hehtaareja viljelykelpoista maata.

Viranomaiset pelkäävät epidemioiden puhkeamista tulva-alueilla.

Afrikan maat altistuvat tulville sadekauden loppupuolella, joka useissa maissa sattuu elo-syyskuulle. Tämänvuotisten tulvien laajuuteen ei kuitenkaan osattu varautua. Ugandan ja Sudanin hallituksen edustajat ovat luonnehtineet viimeaikaisia tulvia pahimmiksi miesmuistiin.

Namibian posti avasi joulun

Namibia. Jos joka vuosi varhemmin alkava joulun markkinointi harmittaa, voi lohduttautua sillä, että jossain valmistelut aloitetaan vieläkin aikaisemmin. Jo tasan neljä kuukautta ennen varsinaista h-hetkeä Namibian postilaitos Nampost antoi potkua kansalaisten joulumielelle suurella ilmoituksella paikallisessa Allgemeinen Zeitung -päivälehdessä.

Ilmoituksessaan Nampost muistutti ihmisiä joulupostin lähetysajoista eri puolille maailmaa. Ilmoituksen mukaan niillä, joilla on muistettavia Tristan da Cunhan saarilla eteläisellä Atlantilla, alkaa jo olla kiire. Postin kulku kaukaisille saarille vie Nampostin mukaan neljä kuukautta. Myös naapurimaahan Zimbabween joulukortteja lähettävien kannattaa olla liikkeellä hyvissä ajoin. Tervehdysten perille vieminen naapuriin kestää kahdeksan viikkoa.

Uhrit kateissa

Ghana. Ghanan kansallinen sovittelukomissio on joutunut erikoisen pulman eteen. Sotilasdiktatuuria seuranneen kansallisen sovittelun yhteydessä päätettiin maksaa korvauksia yli kahdelle tuhannelle vuosien 1957 ja 1993 välillä ihmisoikeusloukkauksien kohteeksi joutuneelle ihmiselle.

Korvaukseen oikeutetut valitsi totuus- ja sovittelukomissio. Ongelma on, että tähän päivään mennessä vain noin puolet korvaukseen oikeutetuista on saapunut peräämään rahojaan.

Asiasta on tiedotettu mediakampanjoilla, mutta lähes puolet rahoista on edelleen jakamatta. Komission mukaan korvauksien maksamista voidaan harkita myös niille ghanalaisille, joilta suositus puuttuu, mutta jotka voivat osoittaa ihmisoikeuksiensa tulleen loukatuiksi sotilasvallan aikana.

Hämähäkkien voimannäyte

Yhdysvallat. Teksasissa kaiken sanotaan olevan suurempaa kuin muualla. Vaikka väite joiltain osin olisikin liioiteltu, teksasilaiset hämähäkit ainakin tekevät kaikkensa maineen ylläpitämiseksi. Ne ovat lyöttäytyneet yhteen ja kutoneet verkon, joka peittää jo useita aareja maata, puita ja pensaita Tawakoni-järven kansallispuistossa.

Vastaavia jättiläisverkkoja on nähty toisinaan tropiikissa, mutta ei tiettävästi muualla. Kudelman alle on jäänyt kokonaisia suuria tammia, ja paikoitellen seitti on niin vahvaa, että se pimentää kaiken allaan olevan.

Poikkeuksellisen ilmiön syytä ei tiedetä, mutta erityisen runsaalla sirkkavuodella ja ennätyssateisella kesällä on arveltu olevan tekemistä hämähäkkien suuren määrän ja
poikkeuksellisen yhteistoiminnan kanssa.

Kuuba kouluttaa Yhdysvaltojen lääkäreitä

Kuuba. Dokumenttielokuvien tekijä Michael Moore on kauan ollut kiusankappale Yhdysvaltojen viranomaisille. Hänen tuorein tuotantonsa Sicko näyttää maan terveydenhuoltojärjestelmän kalliina ja voittoa tavoittelevana. Esimerkiksi tasavertaisemmin jakautuneista terveyspalveluista Moore ottaa Yhdysvaltain vihollisen Kuuban.

Moorea varmasti ilahduttaa, että Kuuban presidentti Fidel Castro antaa jo yhdysvaltalaisille opiskelijoille lääketieteen koulutusta. Ensimmäinen kahdeksan opiskelijan ryhmä, joka on poimittu Yhdysvaltojen eri etnisistä ryhmistä, suoritti kuuden vuoden tutkintonsa viime kuussa. Toinen, 90 opiskelijan ryhmä on jo aloittanut koulutuksen Latin American School of Medicinessa. Koululaitos sijaitsee Havannan liepeillä. Siellä opiskelee yli 5 000 lääketietieteen opiskelijaa eri puolilta maapalloa.

”Kuubassa terveydenhuolto ei ole bisnestä. Rahattomalta potilaalta ei evätä hoitoa. Opiskelimme humanistisen arvojen perusteella,” Herald International Tribune -lehti siteerasi yhdysvaltalaista opiskelijaa.

Opiskelija uskoo, että kotimaassa voi olla ennakkoluuloja heidän tutkintoaan kohtaan. Hän oli kuitenkin optimistinen, sillä yksi Kuubassa koulutettu lääkäri on jo töissä New
Yorkin Bronxissa.

Biharin vauvat syntyvät majoissa

Intia. Tulva upotti elokuussa pohjoisintialaisessa Biharissa terveysasemia ja huuhtoi mennessään synnytyslaitoksia. Synnytyksiä tulva ei kuitenkaan vähentänyt, ja tuhannet äidit ja vauvat ovat vaarassa jäädä oman onnensa nojaan. Unicefin ratkaisu asiaan on synnytysmajat.

Yhdessä osavaltion hallituksen kanssa järjestö pystyttää 50 synnytysmajaa eri puolille Biharia. Majoissa äidit saavat hoitoa, huolenpitoa ja turvallisen synnytyksen. Hoidosta vastaavat kiertävät lääkärit, kätilöt ja hoitajat.

Biharin hallinto on niin innostunut synnytysmajoista, että aikoo jatkaa niiden toimintaa syrjäisillä alueilla tulvista toipumisen jälkeenkin.

Tarvetta synnytysmajoille riittää. Vuoden 2006 ensimmäisellä puoliskolla lääkärit ja kätilöt auttoivat maailmaan 7 000 uutta biharilaista. Kuluvana vuonna lukumäärä on jo huikeat 46 000.

Miesenemmistö johtaa yhteiskunnallisiin ongelmiin

Kiina. Vääristynyttä sukupuolijakaumaa pidetään Kiinassa jo nyt syynä moneen sosiaaliseen ongelmaan, ja tilanteen pelätään vain pahenevan lähitulevaisuudessa. China Daily -lehti listaa miesvoittoisen yhteiskunnan ongelmiksi muun muassa rikollisuuden, pornon kulutuksen ja laittomat avioliitot.

Kiinalaisen uutistoimisto Xinhuan mukaan 20-25-vuotiaita miehiä on Kiinassa tällä hetkellä 18 miljoonaa enemmän kuin vastaavan ikäryhmän naisia. Vuonna 2020 eron arvioidaan olevan jo 30 miljoonaa.

Kun yleensä poikia syntyy noin 103-105 sataa tyttöä kohden, Kiinassa luku on 119. Eroa selittävät ainakin poikien asema perillisenä, sukupuolen selvittävät sikiötutkimukset ja niitä seuraavat selektiiviset abortit.

Kuukauden kapine

kumppani esittelee kuukausittain kapineen, joka tekee elämästä vähän kelvollisempaa.

Banaanikärpäsloukku

Kun kylmä tekee tuloaan, saapuvat asunnon lämpöön myös ei-toivotut vieraat. Drosophila melanogasterit eli banaanikärpäset pelmahtavat laumoittain bioroskiksista ja hedelmäkoreista.

Banaanikärpänen kuuluu mahlakärpästen heimoon. Itse asiassa suuri osa Suomessa esiintyvistä banaanikärpäseksi kutsutuista öttiäisistä ei ole banaanikärpäsiä, vaan muita mahlaheimoon kuuluvia kärpäsiä. Heimoon kuuluu yhteensä yli 2 000 lajia, joista Suomessa esiintyy noin 30.

Banaanikärpänen on siis heimonsa julkkis, joka elää siellä missä makeus tihkuu: se syö hedelmien mehua ja mahlaa. Vaikka kuinka sulkisi bioroskikset, piilottaisi hedelmät ja tyhjentäisi roskapussit päivittäin, banaanikärpänen surraa paikalle ennen pitkää.

Varoitus kaikille eläinten ystäville: seuraavassa raaka ohje banaanikärpästen eliminoimiseksi. Tarvitaan puolen litran pullo, mieluiten ei-palautettava. Pullossa on oltava korkki tallella. Pullo avataan ja pestään, sen pohjalle sujautetaan kaksi ruokalusikallista punaviinietikkaa ja kaksi tippaa astianpesuainetta. Pesuaine rikkoo etikan pintajännitteen ja banaanikärpäset hukkuvat nesteeseen.

Korkki suljetaan ja pullon kylkeen tehdään terävällä veitsellä pieni reikä. Reiän on oltava niin pieni ettei lyijykynäkään mene siitä läpi. Kärpäset lentävät sisään etikanhimossa, mutta eivät muista reittiä ulos: ne yrittävät todennäköisesti pakoon suoraan pullon suljetusta suusta. Kokemus osoittaa, että täysin eroon ei näilläkään neuvoilla banaanikärpäsistä pääse – mutta hyviin tuloksiin yhtä kaikki.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2007

Muut Kumppani-lehden linkit

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!