Pieniä, suuria suruja

Onko rikkaaseen länsimaahan syntyneellä oikeus ärsyyntyä pikkuasioista, kun samaan aikaan afrikkalainen kyläläinen murehtii kotinsa tuhoutumista? Heta Muurinen pohtii, missä määrin köyhän ja rikkaan pallonpuoliskon ongelmia voidaan suhteuttaa toisiinsa.

Teksti: Heta Muurinen

Näkökulmat

Tunnen ärsytyksen vatsassa asti. Polkupyöräilen musiikin maailmaan siirtyneen rullaluistelijan takana. Olen yksin vastuussa yhteentörmäyksen välttämisestä, sillä iloinen luistelija ei huomaa ulkomaailmasta mitään. Minäkin haluaisin kuunnella musiikkia pyöräillessä, mutta en uskalla.

Mutta miksi minä moista pikkuasiaa ruikuttaisin, varsinkaan Kumppanin pääkirjoituksessa. Minullahan on kaikki hyvin täällä rikkaassa länsimaassa.

Uutisista katson itsemurhapommittajia ja tulvien uhreja. Osa minua häpeää ja suhteuttaa katastrofeja pikkupulmiini. Toinen osa huokaisee salaa helpotuksesta ja kokee olevansa turvassa tällä puolen tv-lasia. Miksi pienten ja suurten surujen on oltava vastakohtia toisilleen?

Pienelle lapselle kissa, koira ja turkkiin pukeutunut ihminen ovat kaikki "hau-hau", kunnes hän oppii ymmärtämään karvaiset olennot aikuisten tapaan. Ihminen oppii jo varhain, että merkitykset syntyvät niiden keskinäisistä eroista.

Tietyt sanat ovat tukipilareita, joita ilman asioita on vaikea hahmottaa: itä-länsi, köyhät-rikkaat, mustat-valkoiset. Näiden sanojen voiman huomaa, kun yrittää olla käyttämättä niitä.

Joka päivä ihmiset piirtävät maailmaansa samat rajat. Rajojen sisällä kiihdymme siitä, että yksi karvaisten olioiden alalajista on sijoittanut jätöksensä väärään paikkaan mentaalisella kartallamme.

Rajanvedon vuoksi jopa ongelmamme ovat eri ongelmia kuin muiden. Paha olo kuivuudesta kärsivästä afrikkalaisesta kylästä on eri paha olo kuin se, mitä tunnemme omista rahahuolistamme - tai rullaluistelijoista.

Tunteeko afrikkalainen kyläläinen koskaan vastaavaa ärsytystä kuin minä rullaluistelijoita kohtaan? Pienten surujen sanotaan pyyhkiytyvän pois suurten surujen tieltä. En ole varma, onko se totta.

Suuret surut tekevät pienistäkin raskaampia. Vaikka lemmikki kuolisi, tiskivuori on hoidettava. Vaikka kylä olisi tuhottu, polttopuut nuotiota ja ruuantekoa varten on etsittävä.

Koska köyhä ja turvaton elämä hyvinvointiyhteiskunnan ulkopuolella on meille kokemuksen tasolla käsittämätöntä, me rajaamme sen ulos. Vieraus saa meidät kunnioittamaan katastrofeja, suhtautumaan niihin juhlallisesti ja hartaudella.

En tohdi edes tässä pohtia, millaisia vähäpätöisempiä ongelmia köyhällä, aidsiin sairastuneella afrikkalaisella voisi olla. Se tuntuisi jotenkin sopimattomalta.

Erojen maailmassa ihanteemme ja unelmamme liittyvät usein yhdistymiseen, sulautumiseen ja samankaltaisuuteen. Puhutaan yhteisöllisyydestä, eheytymisestä, halusta sulautua luontoon ja kaikkien ihmisten samoista perusoikeuksista.

Entäpä jos turhat pikkurasitteemme ovat myös osa samaa maailmaa todellisten vaikeuksien kanssa?

 

 


Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2007


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Heta Muurinen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.