Epävirallista oppia Thaimaan pakolaisleirillä

Thaimaan pakolaisille on tarjolla useampia edullisia ja ilmaisia kouluja, joilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta antaa virallisia todistuksia. Kouluissa keskitytään työllistymisen ja selviämisen kannalta tärkeisiin aineisiin; omien perinteiden oppiminen jää vähemmälle huomiolle.

Teksti: Timo Kuronen

PitkätMuuttoliike ja pakolaisuusLapset ja nuorisoAasiaKaakkois-AasiaMyanmarThaimaa
Timo Kuronen
 

Thaimaan_pakolaiset_kouluss.jpgNukketeatteriesitys kiinnostaa Länsi-Thaimaassa sijaitsevan pakolaiskoulun oppilaita.

“Dii-juu-cii-kei... dak. It is fan tu hääv dak. Aaar-juu-en... ran. Wii cän ran", iranilainen Shahab Ebrahimi luetuttaa ääneen englannin aakkosia ja lauseita kambodzhalaisilla, laoslaisilla, srilankalaisilla ja vietnamilaisilla oppilaillaan.

Olemme Bangkokin pakolaiskeskus -nimisen järjestön tiloissa laitakaupungin pienen kujan varrella. Tässä luokassa opiskelee parisenkymmentä 13-20 -vuotiasta nuorta, naapurihuoneissa englantia harjoittelee kaksi nuorempaa ikäryhmää. Viisi-kuusivuotiaat ahertavat puolestaan kaunokirjoitusaakkosten kimpussa. Kaikki näyttävät innostuneilta.

“Opetuksen painopiste on englannin kielessä, sillä pakolaiset tulevat tarvitsemaan sitä eniten siirtyessään Thaimaasta kolmansiin maihin. Opetamme myös thain kieltä, matematiikkaa, taidetta ja terveysoppia sekä perustaitoja tietokoneiden käyttöä, lomakkeiden täyttöä ja työpaikkahaastatteluita varten", kertoo keskuksen opetuksesta vastaava Muriel Lauvige.

Bangkokin pakolaiskeskuksen koulu toimii YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n ja yksityislahjoitusten turvin, mutta ilman viranomaislupia.

“Oppilaamme ovat 2-60 -vuotiaita. Muun muassa useat aikuiset hmong-pakolaiset eivät ole koskaan käyneet koulua Laosissa. Aiomme lisätä keskuksen vapaamuotoiseen opetukseen myös kulttuuri- ja rauhankasvatusta sekä ihmisoikeuksia."

Omat perinteet eivät tärkeitä

Lauvigen ja kahden muun vakituisen työntekijän lisäksi 150:tä oppilasta opettaa kahdeksan pakolaista, jotka saavat työstään pienen korvauksen. Lehtimiehenä toiminut Ebrahimi on yksi heistä. Hän joutui pakenemaan Iranista neljä vuotta sitten ja odottaa nyt perheineen UNHCR:n järjestämää sijoitusta mahdollisesti Kanadaan.

Hän kuitenkin toivoo pystyvänsä joskus palaamaan kotimaahansa. Pakolaiskeskuksen opettajana hän on työskennellyt kaksi vuotta.

Pakolaisten omien perinteiden ja kulttuurin opettamista Ebrahimi ei pidä tärkeänä. “Ikävä tosiasia on, etteivät useimmat aasialaiset pakolaiset ole kiinnostuneita varjelemaan kulttuuriaan, vaan haluavat pikemminkin unohtaa kotimaansa ja vainon siellä. Useimmat tahtovat joko Amerikkaan, Australiaan tai Eurooppaan ja oppia länsimaisille tavoille. Emme opeta englantia kielen vuoksi, vaan haluamme kertoa, millainen maailma pakolaisia odottaa."

Neljätoistavuotias Sri Lankan tamili Yogarajah Sahana pakeni maansa sisällissotaa Thaimaahan vanhempiensa ja kahden sisarensa kanssa viime vuoden lopulla. “Pidän täällä eniten englannin kielestä ja haluan isona lääkäriksi. En halua enää takaisin Sri Lankaan, vaan haluan päästä Norjaan, missä tätini asuu."

Laosin itäosista kaksi vuotta sitten Thaimaan puolelle suurelle, epäviralliselle hmong-pakolaisleirille tullut 17-vuotias Lee Tou haluaisi puolestaan valmistua opettajaksi Australiassa. Osa kymmenhenkisestä perheestä jäi leirille, kun Tou livahti Bangkokiin ja pääsi aluksi thaikielen oppiin katolisen kirkon kouluun.

Ilmaiset yksityiskoulut toivo köyhimmille

Thaimaan ja Burman raja-alueen lapsille annetaan opetusta myös useissa yksityisissä kouluissa ja orpokodeissa. Sangkhlaburin taajaman laidalla toimiva Metsän lapset -koulu on yksi niistä.

Koulun perustaja Daniel Hopson kertoo, miten idea koulusta lähti liikkeelle viisi vuotta sitten, kun hän Thaimaan-lomallaan vieraili Lasten kylä -nimisessä koulussa Kanchanaburissa.

“Liikutuin koulun ideologiasta niin, että jätin englanninopettajan työni Japanissa ja jäin Lasten kylään vapaaehtoiseksi. Koska halusin auttaa vielä enemmän, aloin varainkeruun ystävieni ja sukuni parissa Britanniassa. Kolmisen vuotta sitten saimme hankittua pienen maapalstan Burman rajan pinnasta ja aloimme rakentaa lastenkotia."

Bambusta ja puusta rakennetussa kylämäisessä lastenkodissa asuu nyt kuutisenkymmentä koditonta tai heitteille jätettyä karen- ja mon-lasta. Jotkut ovat orpoja vanhempien kuoltua Burman sisällissodassa tai aidsin vuoksi - jotkut ovat karanneet kotoa väkivallan takia.

Koulutus kympillä kuussa

“Meillä on myös ilmainen koulu, jonne saapuu päivittäin noin 250 lähistön lasta. Monilla vanhemmilla ei ole varaa valtion koulujen vaatimiin koulupukuihin tai kirjoihin. Toinen syy on se, että pakolaisten ja vähemmistöryhmien lapsilla ei useinkaan ole syntymätodistusta, jonka paikalliset kouluviranomaiset vaativat. Uusi laki peruskoulutuksesta ei ole vielä ehtinyt tänne Sangkhlaburiin", Hopson pahoittelee.

Metsän lapset on laajentanut toimintaansa myös syvemmälle metsään. Koulun opettajat käyvät pitämässä oppitunteja noin 300 lapselle muissa rajanpinnan kylissä.

“Rahasta on tietysti aina pulaa, mutta meitä auttaa se, että kasvatamme osan ruoasta itse. Koko toiminnan pyörittämiseen menee noin 350 000 bahtia (noin 7 800 euroa) kuukaudessa eli kustannus yhtä oppilasta kohden on reilut 500 bahtia (11 euroa) kuukaudessa."

Metsän lapset -järjestö on rekisteröity Britanniassa, mutta ei Thaimaassa, joten koulu ei voi antaa virallisia todistuksia oppilaille. Vaikeista olosuhteista tulevat lapset saattavat kuitenkin olla onnekkaita, sillä joidenkin arvioiden mukaan avustusjärjestöjen järjestämä koulutus on parempitasoista kuin valtion kouluissa annettava. Koululaisethan oppivat elämää, eivät päästötodistuksia varten.

Opetuksen taso laskee pakolaisleireissä

Thaimaan yhdeksässä virallisessa pakolaisleirissä asuu noin 130 000 Burman vähemmistökansoihin kuuluvaa pakolaista. Monet heistä ovat asuneet leireissä jo yli vuosikymmenen. He ovat paenneet Burman hallituksen ja etnisten vähemmistöjen välisiä taisteluja. Pakolaiset edustavat kuitenkin vain pientä osaa Thaimaan noin kahdesta miljoonasta burmalaisesta.

Monissa Burman rajan pinnassa olevissa pakolaisleireissä kansalaisjärjestöt järjestävät opetusta Thaimaan opetussuunnitelman mukaisesti, sillä muutama vuosi sitten hallitus lupasi peruskoulutuksen kaikille kansalaisuuteen katsomatta. Hollantilaisen ZOA-järjestön mukaan vuonna 2005 ala-asteen opetukseen osallistui 95 prosenttia ja ylä-asteen opetukseen noin 60 prosenttia leirien ikäluokista.

Vuoden 2005 jälkeen UNHCR on onnistunut löytämään uuden kotimaan noin kymmenelle tuhannelle Burman pakolaiselle. Karenien pakolaiskomitean mukaan sekä koulutuksen että terveyspalvelujen taso leireissä on laskussa, sillä ensimmäisinä leireiltä lähtevät parhaiten koulutetut.

“Pakolaisleirien koulut menettävät hyviä opettajia ja opettajien kouluttajia, mikä vähentää kiinnostusta opetukseen. Tänä vuonna vain 2 500 oppilasta 34 000:sta peruskoululaisesta läpäisi lukuvuoden päättyessä pidetyn kokeen", kertoo Karenien pakolaiskomitean Deborah Htoo.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2007


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!