Atlas - kysymyksiä maailmasta

Onko elämä valinta?

Teksti: Akuliina Saarikoski

Kulttuuri

Muuttaminen uuteen kaupunkiin, eläminen uusien ihmisten kanssa, uudet rakkaudet ja uudet menetykset saivat minut ajattelemaan valitsemista. Mikä saa meidät muuttamaan suuntaa, ja ovatko kaikki muutokset ennalta annettuja? Voimmeko paeta menneisyydeltä ja tehdä uusia valintoja vai olemmeko aikamme ja elämiemme vankeja?

Entä jos emme valitsisi ollenkaan? Olisiko valitsematta jättäminen elämättä jättämistä? Onko elämä valinta? Näistä kysymyksistä aloitin.

En keksinyt vastauksia. Sen sijaan ostin maapallon. Siihen saa valon ja sitä voi pyörittää. Pallon rajat tulevat aikojen takaa, Neuvostoliittokin vilkuttaa minulle lapsuudestani. Tämän maapallon valossa luin romaanin.

Paino-nimisessä teoksessa Jeanette Winterson kirjoittaa raskaudesta ja keveydestä. Valintojen ja kohtalon jännittämästä, sietämättömästä nykyhetkestä, joka puristuu menneisyyden ja tulevaisuuden väliin.

Nykyhetki voi tuntua mahdottomalta kannettavaksi. Menneisyyden hetket tiivistyvät kerrostumiksi, jotka ohjaavat meitä väistämättömästi eteenpäin, muokkaavat tapojamme toimia, kysyä ja kulkea. Tulevaisuus suurena kysymyksenä vaatii nykyhetkeltä niin paljon, että tunnemme luhistuvamme ajan alle. Miten tässä tilassa on mahdollista valita, miten elää?

Wintersonin uudelleen tulkitsemassa myytissä Atlas kannattelee universumia hartioillaan. Jotkut, kuten Atlas, oppivat kannattelemaan itse itseään ja omaa maailmankaikkeuttaan. He uskovat, että ei ole ketään, joka nostaisi mahdottoman taakan harteiltamme. Elämä on rangaistus, jota haluamme. Emme elä toisille. Elämme toisten kanssa.

Minun kanssani on vaikea elää. Kannattelen itseäni, menneisyyttäni, tulevaisuuttani, kaikkia päiviä, joissa kuljen. Ne tuovat aina uudestaan eteeni ihmisiä, kaupunkeja, tunteita ja taisteluita, joissa usein häviän. En tiedä, kuka osaisi kannatella maailmaa hartioillaan kuten minä, sillä se on minun maailmani.

Mutta emme elä yksin. Ehkä tunnemme niin, universumin painaessa hartioillamme, mutta olemme yksin toisten kanssa. Kannan ikuisesti mukanani jokaista elämässäni kohtaamaani ihmistä. Mukanani kulkevat myös ne, joita en ole koskaan tavannut. Olen kiinni heissä ja he minussa, riippumatta etäisyyksistä, riippumatta mistään. Olemme kaikki Atlaksen lapsia. Meistä löytyvät kaikki ajat, kaikki tapahtumat ja koko maailma merineen ja menneisyyksineen.

Elämä on sietämätön pakko. Sen ristiriidat ovat mahdottomia ja väistämättömiä, sen tuomat vastuut ohittamattomia.

Akuliina Saarikoski on oikeustieteen opiskelija ja suoran toiminnan aktivisti.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!