Maailman enemmistö antaisi köyhyydelle kyytiä

Köyhyyden poistamisella on vankka kannatus.

Maailma. Valtaosa maailman ihmisistä on sitä mieltä, että vaurailla mailla on moraalinen velvollisuus toimia nälän ja äärimmäisen köyhyyden poistamiseksi maailmasta. Tämä selviää WorldPublicOpinion.orgin julkaisemasta tutkimuksesta, jota varten haastateltiin 16 370 ihmistä kahdestakymmenestä maasta. Mukana tutkimuksessa olivat muiden muassa maailman väestöjätit kuten Kiina, Intia, Indonesia, Nigeria, Yhdysvallat ja Venäjä.

Yhdysvalloissa kysymystä tarkasteltiin myös suhteessa tuleviin presidentinvaaleihin. Sekä Barack Obaman että John McCainin kannattajista enemmistö oli sitä mieltä, että rikkailla mailla on moraalinen velvollisuus työskennellä nälän ja äärimmäisen köyhyyden poistamista koskevan YK:n vuosituhattavoitteen saavuttamiseksi. Obaman äänestäjiksi ilmoittautuneista ajatuksen kannattajia oli 87 prosenttia; McCainin tukijoista 76 prosenttia oli samoilla linjoilla.

WorldPublicOpinion.org on tutkimuskeskusten verkosto, jota hallinnoidaan Marylandin yliopistosta. Tutkimukset suoritettiin heinäkuun ja syyskuun välisenä aikana, ja niiden virhemarginaali vaihtelee kolmesta neljään prosenttiin.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2008

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!