Ei uskoisi, että kolumbian pääkaupungin Bogotán asukkaat ovat onnellisempia kuin helsinkiläiset. Onnellisuuden lähtökohdat kun ovat köyhyyden, sosiaalisen epätasa-arvon, väkivallan ja huumekaupan riivaamassa Kolumbiassa erilaiset kuin pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan lintukodossa.
Mutta niin vain Kolumbia on toisena ja Suomi vasta sijalla 123 brittiläisen New Economics Foundation -ajatushautomon kansojen onnellisuutta mittaavassa vertailussa. Tutkimuksessa suomalaisten onnellisuutta painaa valtava ekologinen jalanjälki. Kolumbialaiset taas kuluttavat luonnonvaroja vähän, mutta ovat silti onnellisia.
Mutta miksi?
Yksinkertaisten asioiden ansiosta, vastaa Bogotán entinen kaupunginjohtaja Enrique Peñalosa. Hän vieraili Helsingissä Megapolis2023-tapahtumassa syyskuussa.
”Meillä on muutamia perustarpeita.Meidän täytyy voida kävellä, olla muiden ihmisten lähellä, leikkiä. Me tarvitsemme kosketuksen luontoon, ja meidän täytyy tuntea itsemme tasavertaisiksi muiden kanssa”, Peñalosa sanoo. ”Onnellisen kaupungin kuuluu auttaa meitä saavuttamaan nämä perustarpeet.”
Kouluja, puistoja ja puita
Peñalosa tietää mistä puhuu. Bogotán entisenä kaupunginjohtajana hän sai virkakautensa aluksi hallittavakseen kaoottisen kokonaisuuden. Seitsemän miljoonan asukkaan Bogotá oli autojen ja valtavien ruuhkien hallitsema kaupunki, jonka joukkoliikenne oli romahtamaisillaan. Köyhät oli eristetty omiin slummeihinsa, ja kaikkien ulottuvilla olevaa julkista tilaa oli tuskin lainkaan.
”Etelä-Amerikka on käynyt läpi valtavan kaupungistumisprosessin viimeisen 50 vuoden aikana. Eikä sitä hoidettu hyvin. Kaupunkimme voisivat olla täysin erilaisia. Meillä voisi olla enemmän julkisia tiloja, kuten puistoja, jalkapallokenttiä, pyöräteitä, jalkakäytäviä sekä lisää joukkoliikennettä”, Peñalosa sanoo.
Eikä Peñalosa vain puhu, hän myös toimii. Kolmivuotisen pormestarikautensa aikana vuosina 1998-2001 hän runnoi läpi mittavia uudistusaloitteita. Bogotássa rakennettiin ja kunnostettiin viisikymmentä julkista koulua, yli sata päiväkotia ja yli tuhat puistoa. Kaupunkiin luotiin toimiva kirjastoverkko ja istutettiin yli sata tuhatta puuta. Lisäksi Peñalosa rakennutti Bogotáan maailman pisimmän, 23-kilometrisen kävelykadun sekä yli 300 kilometriä pyöräteitä.
Erityisesti pyörätiet ovat Peñalosalle demokratian symboli: ”Polkupyörä on ainoa kulkuväline, johon köyhillä on Etelä-Amerikassa varaa.”
Toinen tasa-arvon ja yhteisöllisyyden kannalta olennainen alue ovat Peñalosan mukaan puistot ja aukiot. Ne ovat kokoontumispaikkoja, joihin kaikki ovat tervetulleita ikään, taustaan tai varallisuuteen katsomatta. Hyvässä kaupungissa ihmiset haluavat viettää aikaa ulkona, ja jos julkisessa tilassa kohtaavat erilaiset ihmiset, kaupunki toimii.
Peñalosan mielestä kaupungin pitää toimia ennen kaikkea kaikille sen vähemmistöille, niin köyhille, vammaisille, vanhuksille kuin lapsillekin.
”On selvää, että jos onnistumme luomaan kaupungin, jossa lapset viihtyvät, silloin siellä viihtyvät kaikki muutkin. Ja lapsille paras kaupunki on turvallinen, mutta silti mahdollisimman avoin”, hän sanoo. Hyvässä kaupungissa lapset ja vanhukset voivat liikkua vapaasti ja helposti kävellen, pyöräillen tai julkisilla liikennevälineillä.
Autot talliin, bussit kaduille
Ratkaisuksi Bogotán liikenneongelmaan Peñalosa kehitti Transmilenio-joukkoliikennejärjestelmän, joka perustuu erillisille, suljetuille bussikaistoille. Järjestelmä toimii kuin metro, mutta tulee kymmenen kertaa halvemmaksi.
”Transmilenio kuljettaa ihmisiä enemmän ja tehokkaammin kuin suurin osa maailman metroverkoista”, Peñalosa kehuu.
Lisäksi entinen kaupunginjohtaja rajoitti yksityisautoilua ruuhka-aikoina. Nyt 40 prosenttia autoista pysyy poissa kaduilta aamun ja illan ruuhkatunteina, ja jokaisella autolla on kahtena päivänä viikossa käyttökielto. Joka sunnuntai 120 kilometriä tietä suljetaan moottoriajoneuvoilta kokonaan, jotta ihmisten on mukavampi ulkoilla.
Ei siis ihme, että Peñalosalla on yksityisautoilijoiden keskuudessa paljon vihamiehiä. ”Autoilijat haluaisivat Bogotáan metron; eivät voidakseen kulkea sillä, vaan jotta saisivat bussit pois autojensa tieltä. Ja nykyinen kaupunginjohtaja rakentaa heille sitä”, hän naurahtaa. ”Taistelu on edelleen käynnissä.”
Peñalosaa kannattaa Kolumbiassa erityisesti vasemmistoälymystö. Oikeisto ja hyvätuloiset yleensä vieroksuvat hänen ohjelmiaan, sillä ne leikkaavat perinteisesti heille kuuluneita etuoikeuksia.
Kansainvälisillä kentillä Peñalosa on niittänyt lukuisia kaupunkisuunnittelupalkintoja. Nykyisin hän osallistuu kaupunkisuunnitteluhankkeisiin Etelä-Afrikan Kapkaupungissa ja Meksikon Culiacánissa.
Peñalosalla on ideoita ja tahtoa tehdä parempia ja onnellisempia kaupunkeja, mutta mikä tekee hänet onnelliseksi?
Yksinkertaiset asiat, Peñalosa vastaa taas. ”Olen onnellinen, kun saan olla poikani kanssa, mennä kävelemään kukkuloille tyttäreni kanssa tai pyöräillä ystävieni kanssa. Tai käydä kahvilla ja katsella ihmisiä.”
Helsingin herroille mallia muualta
Mitä helsinki voisi oppia Bogotán esimerkistä? Enrique Peñalosan mukaan paljonkin, sillä kyse on valinnasta: kenelle haluamme kaupunkiamme rakentaa?
Helsinki on koko ajan isojen kasvupaineiden alla, ja keskustelu kasvun suunnasta ja muodoista käy kuumana. Hajautettua vai keskitettyä, väljää vai tiivistä, puutarhakaupunki vai kantakaupunki, bussi- vai metro- ja junaliikenne?
Pääministeri Matti Vanhasen puutarhakaupunkimalli ei Peñalosaa innosta.
”En näe mitään syytä hajautettuun kaupunkirakenteeseen. Sitä on yritetty monesti ja se ei ole koskaan toiminut. Tiheään rakennettu kaupunki on energiatehokas, yhteisöllinen ja kulttuurisesti aktiivinen. Ja vain tiiviissä kaupungissa voi olla toimiva joukkoliikenne ja pyörätieverkosto”, entinen kaupunginjohtaja perustelee.
Silti myöskään raideliikenne ei saa Peñalosalta varauksetonta kannatusta. Hänen mukaansa Helsinkiin voitaisiin rakentaa erillisiä bussikaistoja pääteiden varrelle – ja saada raideliikenteen veroisesti toimiva joukkoliikennejärjestelmä kymmenesosalla raideverkon hinnasta.
Miten Helsingistä voisi tehdä onnellisemman?
Osmo Soininvaara (tietokirjailija, Megapolis2023-tapahtuman kommentaattori)
1. Kantakaupungissa pihat pitäisi sisustaa puistomaisiksi ja yhdistää poistamalla aidat. Olisi lapsilla tilaa telmiä ja aikuisilla istuskella.
2. Työelämä ei saisi olla niin valikoivaa, vaan kaikkien tulisi kelvata töihin. Tämä edellyttää pienipalkkaisia suosivaa vero- ja sosiaalipolitiikkaa.
3. Katutilaa olisi vallattava takaisin autoilta jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Kaupunki, jossa on luontevaa liikkua lihasvoimalla, on viihtyisä, ja ihmiset pysyvät terveempinä.
Aleksi Neuvonen (Megapolis2023-tapahtuman järjestäjä, Dodo ry:n varapuheenjohtaja, Demos Helsinki -ajatushautomon tutkija)
1. Kaupunginosien pienpalveluita pitäisi tukea ja kannustaa. Kahvilat, suutarit ja muut lähipalvelut kokoavat ihmisiä yhteen, helpottavat arkea ja luovat paikkoja, joihin elämä tarttuu.
2. Kaupunkilaiselle uutta tilaa toteuttaa itseään! Pihat ja puistot voisi avata asukkaiden omille istutuksille, ja katutilaa voisi käyttää vaikka liitupiirustuksiin ja katujuhliin.
3. Kirjastoista pitäisi tehdä uudenlaisia jaetun tilan ja lainaamisen keskuksia. Lainaaminen vähentää tarvetta säilytysneliöihin, ihmiset hankkivat pienempiä asuntoja, ottavat vähemmän asuntolainaa, asuvat tiiviimmin ja tekevät vähemmän töitä.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2008