Aavikon ikävä

Saharan kulkuriheimot ovat perinteisesti kiistelleet samoista laidunmaista. Nigeriläisyhtye Etran Finatawa kuitenkin yhdistää kahden heimon perinteet ja laulaa kaipauksesta aavikon taivaan alle.

Teksti: Anna-Kaisa Hiltunen

PitkätKulttuuriMusiikkiAfrikkaKeski-AfrikkaNiger

"Ihminen ei ole mitään ollessaan yksin, me tarvitsemme toisiamme", toistavat miesten hypnoottiset, laulavat äänet. Taustalla soivat rummut, kitarat ja afrikkalaiset kalabassit; rytmiä lyödään myös käsin.

Nigeriläisyhtye Etran Finatawa yhdistää musiikissaan tuareg- ja wodaabe-heimojen musiikkiperinteet. Saharan ja sen eteläpuoleisen Sahelin alueen kulkuriryhmien traditioissa musiikki lähtee luonnosta: tuareg-rummut tasapainotetaan hiekalla, kalabassit tehdään köynnöskasvista, ja wodaabet luottavat musiikissaan vain ihmisääneen.

Heimoille yhteistä on kuitenkin se rikkaan kulttuuriperinnön arvostaminen, joka kuuluu olevan koko Etran Finatawan musiikin ydin.

"Tärkeintä on aterkal, se, että olemme ylpeitä kulttuuristamme ja juuristamme", yhtyeen kitaristi Alhousseini Mohamed Anivolla kertoo sähköpostitse bändin Yhdysvaltain-kiertueelta.

Anivolla on juuriltaan tuaregi, ja hänen tekstissään vilahtelevat ryhmän oman, ikivanhan kielen sanat. Myös "perinteet", "juuret" ja "ylpeys" toistuvat haastattelussa kerta toisensa jälkeen. Mutta mistä tuaregien ja wodaabejen perinteessä oikeastaan on kyse?

Anivolla ei anna suoraa vastausta, mutta tarkoittanee ainakin molempien etnisten ryhmien karjapaimenkulttuuria, sitä, että vähäinen omaisuus pakataan jatkuvasti kamelin selkään uusia laidunmaita etsittäessä. Ehkä hän viittaa myös heimosukujen vuosittaisiin kokouksiin, kamelikilpailuihin, leivän paistamiseen nuotiolla Saharan taivaan alla. Arkielämään aavikon armoilla, veljinä kamelien kanssa.

Modernit kitarat ja kaupungit

Etran Finatawa perustettiin vuonna 2004, oikeastaan melkein vahingossa.

Yhtyeen tuareg- ja wodaabe-muusikoilla oli vielä tuolloin omat bändinsä, joiden jäsenet törmäsivät toisiinsa matkallaan Nigeristä rajan yli Maliin. Miehet olivat menossa esiintymään paikalliseen Festival au Desert -tapahtumaan. Siellä bändit soittivat kumpikin oman keikkansa - mutta festivaalin lopuksi lavalle noustiin yhdessä.

"Yleisö tuntui innostuvan, joten sävelsimme ensimmäisen yhteisen kappaleemme palattuamme keikalta kotiin", Anivolla kertaa.

Mainetta yhtye alkoi saavuttaa albumillaan Introducing Etran Finatawa, joka julkaistiin keväällä 2006. Sen jälkeen kamelit ovat vaihtuneet nopeampiin kulkuvälineisiin, ja yhtyeen jäsenistä on tullut globaaleja kulkureita.

Etran Finatawa on edelleen melkoisen ainutkertainen ilmestys pohjoisafrikkalaisessa musiikkimaisemassa. Kansainväliseen maineeseen on aiemmin noussut esimerkiksi aavikkobluesin pioneeri, tuaregyhtye Tinariwen, mutta Etran Finatawan kaltaisia kahden ikivanhan kulttuurin yhdistelmiä ei montaa ole.

Päinvastoin, tuaregit ja wodaabet ovat perinteisesti ajautuneet keskinäisiin kahnauksiin aavikon aarteista, vedestä ja laidunmaista. Etran Finatawan yhteistyö kuitenkin toimii, jos Anivollaa on uskominen, lähes saumattomasti.

"Kaikki nomadit ovat mieltyneitä musiikkiin, eritoten toistavaan, resitoivaan laulamiseen, joten välillämme on yhteys", kitaristi perustelee. "Etnisyydet täydentävät musiikissamme toisiaan, ja tietysti meillä on uusiakin vaikutteita. Sähkökitarat viimeistelevät aavikkobluesin soundin."

Omiksi esikuvikseen Anivolla nimeää esimerkiksi sellaisia kitarasankareita kuin Jimi Hendrix,Carlos Santana ja Ali Farka Toure. Ja kyllä, heidän vaikutuksensa voi Etran Finatawan kitaroiden itkussa ja ilossa kuulla.

"Sähkökitaroiden avulla voimme tuoda perinteemme sen nuoren yleisön tietoisuuteen, joka asuu kaupungeissa", Anivolla lisää.

Kaupungistuminen on yksi paimentolaisperinteen säilymisen suurimmista uhkista.

Politiikka polkee pienimpiä

Suurin osa Sahelin alueen tuaregeista ja wodaabeista eli 1970-luvulle saakka perinteiseen tapaan aavikolla, omisti vain sen, minkä kamelit jaksoivat kantaa ja sai elantonsa karjan paimentamisesta.

Mutta sitten - laidunmaat lakastuivat, kun sateita ei kuulunut aikoihin. Nomadien karja menehtyi, ja kuivuus ajoi yhä useamman kulkurin kaupunkiin. Nykyisin esimerkiksi Nigerin pääkaupungin Niameyn laidoilla asuu tuhansia wodaabeja.

"Pahin kulttuuriemme kohtaama ongelma on, että olemme joutuneet jättämään aavikon, eläimet ja nomadien vanhan elämän", Anivolla kirjoittaa. "Meille tärkeintä on elää ja liikkua aavikolla eläinten kanssa."

Kulttuurin menettämisen pelko kuuluu myös Etran Finatawan levyillä. Introducing Etran Finatawa -albumilla keskityttiin vielä omasta kulttuurista kertomiseen, rituaalilauluihin, karjanpaimennukseen ja kameliralleihin. Sen sijaan viime keväisen Desert Crossroads -levyn kappaleista suuri osa kertoo identiteetin menettämisestä, muutoksesta ja oman paikan etsimisestä.

Kuivuuden lisäksi kulkureita ajaa kaupunkeihin myös maailmantaloudellinen ja suurvaltapoliittinen syy.

Tuaregien perinteisiltä asuinalueilta on nimittäin alettu etsiä uraania. Kaivosyhtiöt eivät anna nomadien kulkea maittensa poikki, eikä kulkureiden perinteisiltä mailta haalittujen rikkauksien oikeudenmukaisesta jaosta ole tietoakaan. Niinpä osa Nigerin tuaregeista on noussut aseelliseen kapinaan yhtiöitä tukevaa Nigerin hallitusta vastaan.

Anivolla ei kuitenkaan suostu kommentoimaan veljiensä aseellista taistelua mitenkään.

"En ole poliitikko, olen muusikko", mies vastaa ykskantaan. "Työni on yhdistää ihmisiä eikä erottaa heitä toisistaan."

Niin - yksin ihminen ei ole mitään.


Kulkurit vaativat oikeuksiaan

Keväällä 2007 se alkoi, Nigerin tuaregien uusi aseellinen kapina maan hallitusta vastaan.

Syitä aseisiin tarttumiseen oli karkeasti jakaen kaksi. Ensinnäkin tuaregit vaativat valtaapitäviä hajauttamaan hallintoa niin, että kulkureilla olisi päätösvaltaa omiin asioihinsa. Toiseksi he haluavat, että alueen uraanitulot hyödyttävät myös heitä, maan alkuperäisiä asukkaita.

Suurin Nigerin uraaninlouhija on Areva, joka tunnetaan hyvin myös Suomessa. Ranskalaisyritys rakentaa parhaillaan Olkiluodon ydinvoimalaitoksen kolmatta reaktoria. Lisäksi Areva on hankkinut Suomesta uraanikaivosvaltauksia. Nigerissä yrityksellä on maan hallituksen lupa louhia uraania esimerkiksi maan pohjoisosassa Agadezissa. Se on myös yksi paimentolaisten tärkeimmistä karjankasvatusalueista.

Nyt karjankasvatus on käynyt Agadezissa mahdottomaksi, ja esimerkiksi juomaveden säteilypitoisuus on moninkertainen sallittuihin arvoihin nähden.

Nigerin hallitus kuitenkin katsoo, että uraanituloilla voidaan vähentää köyhyyttä. Niger on yksi maailman köyhimmistä maista: henkeä kohti laskettu kansantulo on noin 700 dollaria.

Maa on myös maailman kolmanneksi tärkein uraaninviejä. Uraani kattaa sen vientituloista lähes puolet.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!