Maailman levyt

Matti Ripatti esittelee musiikkia Mongoliasta, Guineasta ja Romaniasta.

Teksti: Matti Ripatti

PitkätKulttuuriMusiikkiAasiaItä-AasiaMongoliaAfrikkaLänsi-AfrikkaGuineaEurooppaItä-EurooppaRomania

Introducing Hanggai

Introducing/World Music Network

1970-luvun kammottava diskohitti Tsingis-kaanista on varmaan läheisin kosketus, jonka keskivertosuomalainen on saanut mongolien musiikkiin. Kammottavuudestaan huolimatta se ei ole täysin toiselta planeetalta kuin se musiikki, jota Mongolian aroilla on perinteisesti esitetty. Sisä-Mongoliassa syntyneen entisen punkkarin Ilchin johtaman Hanggain soitannossa on nimittäin tutunomainen miehekkään jykevärytminen, kenties ratsastamisesta tahtilajinsa saanut poljento, eivätkä laulumelodiatkaan ole mörisevästä kurkkulaulutekniikasta huolimatta vaikeasti lähestyttäviä. Vetävän moniäänisen laulun ohella sointia määrittää kaksi soitinta, hevosenjouhiviulu morin khuur ja kaksikielinen robshuur-luuttu. Pekingissä vaikuttava viisihenkinen Hanggai on esikoislevylleen saanut länsimaiset, myös itse musiikintekoon osallistuvat tuottajat, jotka malttavat pitää studiotekniset interventiot kohtuuden rajoissa. Ylimääräiset äänet vain rikastavat äänikuvaa, eivät sotke sitä. Ensin kulttuurivallankumouksen ja sitten kapitalismin voittokulun uhkaamat rituaalilaulut saavat näin hienosti toisen elämän.

N’Faly Kouyaté and Dunyakan: Tunya

Galileo

Guineassa syntynyt, nykyään Brysselissä asuva laulaja, koran ja balafonin soittaja N’Faly Kouyaté tuli kansainväliseen tietoisuuteen kiintoisan monikulttuurisen Afro Celt Sound Systemin riveissä. Hänen soolona tekemänsä musiikki ei ole juurikaan sitä puhdasoppisempaa tavaraa, hiukan vähemmän ilmeikästä vain. Dunyakan-yhtyeen tiukasti säestämät laulut eivät ehkä sävellyksinä ole unohtumattomia, mutta niiden päätarkoitus onkin toimia Kouyatén energisen koran näppäilyn ja lähes raivokkaan balafonin nuijimisen näyttämönä. Globaalin etnopopin vapaudella soitto lainaa välillä muun muassa latinalaisamerikkalaisia rytmikuvioita. Kaikkein yllättävimmin se käyttää lopetusraidalla etäisesti wieniläistyylistä kahvilamusiikkia: kora-harppu yhdistyy jousitrioon.

The Rough Guide to the music of Romanian Gypsies

Rough Guides/World Music Network

Romanit ovat Romaniassa kiistatta sorrettu kansanryhmä, mutta tämä ei estä romanimuusikkoja nauttimasta myös valtaväestön arvostusta. Ei ainakaan maaseutukylissä, joissa järjestettyjen suurten juhlien

soittoniekat ovat järjestään olleet romaneja. Pitkä perinne on ikään kuin tuottanut oman perusteensa: muusikot ovat ällistyttäviä virtuooseja, joiden käsissä viulut, klarinetit, vasket ja cimbalomit laukkaavat hurjasti. Romaniyhtyeet ovat perinteisesti toimineet melko pienellä alueella, mistä on seurannut runsasta tyylihajontaa, kuten tästä mainiosta kokoelmasta kuulee. Suorastaan kipeä paradoksi sisältyy siihen, että tällaiset tallenteet itse asiassa edesauttavat perinteen katoamista, tai vähintäänkin muuttumista. Mitä enemmän kontakteja ulkomaailmaan, sitä enemmän vaikutteita ja sitä enemmän ulkopuolisia asiaan sekaantumassa. Kenties ei kuitenkaan ole syytä vaipua sysisynkkyyteen, sillä niinkään kovakätinen puuttuminen kuin Shukar Collectiven Taraf-kappaleen uusiomiksaus ei tunnu tyystin tuhoavan laulun karhean arkaaista sydäntä.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!