Maailman levyt

Matti Ripatti esittelee musiikkia Malista, Nigeriasta ja Japanista.

Teksti: Matti Ripatti

PitkätKulttuuriMusiikkiAasiaItä-AasiaJapaniAfrikkaMaliKeski-AfrikkaNigeriaLänsi-Afrikka

The Rough Guide to the music of Mali

Rough Guides/World Music Network

Afrikkalainen Mali on musiikillinen suurvalta, jollaista ei toista ole. Makeaa historianironiaa on siinä, että Malin erityislaatu on seurausta autoritaarisesta ja kenties aikanaan kovaakin parkua synnyttäneestä presidentti Moussa Traoren linjauksesta, jonka mukaan kuubalaisen tanssimusiikin sijaan suositaan paikallista perinnettä. Siksi erilaisiin modernisointeihin ja fuusioihin tavattoman hyvin taipuvat perinnesoittimet antavat malilaiselle musiikille nyt omanarvontuntoisen leimansa. Musiikilla täytyy olla malilaisessa kulttuurissa poikkeuksellisen tärkeä asema, kun kerran presidenttikin on siitä kiinnostunut. Demokraattista tai ei, lopputulosta ei voi kuin ihailla. Malilaisen musiikin maailmanlaajuisesta vetovoimasta todistaa sekin, ettei tälle erinomaiselle kokoelmalle ole mahtunut yhtään asiaa vähänkään harrastaneelle aivan outoa muusikkoa. Ali Farka Touré, Toumani Diabate, Habib Koite, Amadou & Mariam, Oumou Sangare, Rokia Traore ja niin edelleen - nimet kielivät niin korkeasta laadusta, ettei tuttuus haittaa. Erityisesti päähän jäävät soimaan upeat naislaulajat, ja viimeisen raidan jälkeen myös balafonisti Keletigui Diabaten riemastuttava yllätysveto Summertime in Bamako.

Highlife Time

Vampisoul

Nigerian pääkaupungin Lagosin 1960- ja 1970-lukujen tunnelmasta jotain on varmasti tarttunut tuona aikana kaupungissa levytettyyn musiikkiin ja sen myötä myös tähän kiinnostavaan kokoelmaan. Kokoel­ma ei pyri esittelemään nigerialaisen musiikin koko valtavaa kirjoa, vaan keskittyy highlife-nimellä tunnettuun, sinänsä sangen vaihtelevaan tyyliin. Highlife oli ennen muuta hauskanpitomusiikkia, Lagosin ravintoloiden ja yökerhojen vahvasti länsimaisvaikutteista mutta silti omaleimaista viihdykettä. Etenkin kuubalaisia muistuttavat puhallinsektiot, saksofonien ja trumpettien jazz-soolot sekä tietenkin rytmiikka tuovat esityksiin tuttuuden tunnetta - vaikka valinnan tehnyt John Armstrong onkin saanut käyttöönsä lagosilaisen Premier-studion arkiston, jonka aarteita ei Nigerian ulkopuolella juurikaan tunneta. Nigerian eri puolilta kotoisin olevien yhtyeiden ohella mukana on ghanalaisia, sillä highlifen suosio ei katsonut valtioiden rajoja. Lisäksi Lagosissa oli maailmankolkan parhaat studiot.

The Rough Guide to the music of Japan

Rough Guides/World Music Network

Saattaa olla kulttuurillista väärinymmärrystä, mutta tämä japanilaisen musiikin kokoelma tekee ainakin minut hyväntuuliseksi. Valikoima ei tietenkään ole kattava, ja japanilaisen musiikin vaikeasti lähestyttävät osa-alueet on suosiolla jätetty sivuun. Kokoel­maan kuitenkin onneksi mahtuu myös esimerkkejä ainujen sekä useidenkin okinawalaisten nykysoitannosta. Pääosassa on perinnepohjainen mutta hyvin vapaamielisesti läntisiä vaikutteita - jopa bluegrassia, kuten Takeharu Kunimoton Appalachian Shamisenissa - soveltava, reipasrytminen ja tarttuvasävelinen populaarimusiikki. Joskin yksi vaikuttavimmista esityksistä on Tadao Sawain kotolla esittämä huikean intensiivinen ja sävykkään klassishenkinen Sakura.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!