Aivovuotoa vai ei?

Afrikkalaisten lääkäreiden työskentelystä ulkomailla on vähän tietoa, selviää uudesta tutkimuksesta.

Afrikkalaisten lääkäreiden ja sairaanhoitajien aivovuoto ulkomaille on usein otsikossa. Tarkkaa tietoa aiheesta on kuitenkin olemassa hämmästyttävän vähän, kirjoittavat aivovuotoa tutkineet Michael A. Clemens ja Gunilla Petterson tammikuussa julkaistussa New data on African health professionals abroad -raportissaan.

Tutkijat päätyivät siihen, että joka viides Afrikassa syntynyt lääkäri ja joka kymmenes sairaanhoitaja työskenteli ulkomailla vuonna 2000.

Eri Afrikan maiden luvuissa oli huimia eroja. Esimerkiksi Egyptissä syntyneistä lääkäreistä vain viisi prosenttia työskenteli kotimaansa ulkopuolella, Liberiassa syntyneistä taas 63 prosenttia.

Eniten lääkäreitä ja sairaanhoitajia on lähtenyt maista, joissa olot ovat levottomimmat, vähiten taas mantereen vakaimmista maista.

Kaksikon tutkimus on ensimmäinen yritys koota kattavaa, keskenään vertailukelpoista tietoa terveydenhuollon henkilöstön maastamuutosta.

Malttia tulkintaan

Clemens ja Petterson korostavat, että heidän tilastonsa kertovat vain sen, kuinka moni Afrikassa syntynyt lääkäri työskentelee tällä hetkellä ulkomailla. Artikkelista valtaosan kattaakin metodologinen selvitys siitä, millaisia rajoitteita näihin ja aikaisemmin julkaistuihin aivovuoto-tilastoihin liittyy.

Tutkijat varoittavatkin kerta toisensa jälkeen tekemästä tilastoista liian suoria tulkintoja. Tilastojen mukaan esimerkiksi Angolassa ja Mosambikissa syntyneistä lääkäreistä yli 70 prosenttia työskentelee ulkomailla.

Molemmat maat ovat Portugalin entisiä siirtomaita, jotka itsenäistyivät vasta vuonna 1975. Huomattava osa molempien maiden väestöstä – niin mustista kuin valkoisistakin – muutti itsenäistymistä seuranneina vuosina Portugaliin. Niinpä jokainen Mosambikin tai Angolan alueella syntynyt portugalilainen lääkäri lasketaan osaksi afrikkalaista aivovuotoa.

Tutkijat korostavat myös, ettei tilastojen perusteella ole mahdollista tietää, missä maassa Afrikassa syntyneet lääkärit ovat opiskelleet ja mikä maa heidän lääkärinopintonsa on kustantanut. Tutkimusta seuranneessa uutisoinnissa tuloksia on kuitenkin pääsääntöisesti käytetty todistuksena aivovuodon laajuudesta ja kustannuksista Afrikalle.

”Vatsaani väänsi, kun seurasin miten omaa raporttiani käytettiin tukemaan täysin vastakkaisia väitteitä”, kirjoitti Clemens blogikommentissaan raportin julkaisua seuranneella viikolla.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2008

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!