Korva

Kumppani esittelee kuukausittain kapineen, joka tekee elämästä vähän kelvollisempaa.

Korvat ovat kova juttu – osoittihan sen jo koko maailman huomion saanut suomalaisturisti, joka ajatteli voivansa varastaa Pääsiäissaarten moai-patsaan korvasta palasen noin vaan.

Kevätaurinko avaa silmät, mutta kuuloaisti jää helposti unohduksiin – ainakin sen perusteella, kuinka moni kaduntallaaja etenee ja eristäytyy sinnikkäästi i-podit korvillaan. On aika avata korvat, keskittyä kuulemaan.

Tiesitkö, että linnut ovat sirkutelleet jo pitkän aikaa? Ja että puiden ääni tuulessa on jo hiukan erilainen kuin talvella? Että kaupungissa vastaan tulevan skeittarin lauta rapisee kivasti asfaltilla?

Sen lisäksi, että ottaa korvaltaan pois kuulokkeet tai alati soivan kännykän, kannattaa hidastaa hieman tahtia. Vauhdissa ei kuule. Kuullakseen ympäristönsä äänet kannattaa pysähdellä, kävellä töihin bussin sijaan, puhua hieman vähemmän. Ja tietysti: mennä metsään.

Jos ei hidastaminen auta tai huomaa muuten vaan toistavansa usein ”anteeksi, mitä?” -kysymystä, on syytä käydä huuhteluttamassa korvansa lähimmässä terveyskeskuksessa. Kaikki talven kuona ei lähde itsestään liikkeelle.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2008

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!