Näin sen näin: Peking kesällä 1966

Tukholmassa esitellään Solange Brandin valokuvia Kiinan kulttuurivallankumouksesta.

Pekingin olympialaiset ovat yksi vuoden puheenaiheista. Oman kuvakulmansa aiheeseen tuo Tukholman Etnografinen museo, jossa on esillä valokuvia Pekingistä kulttuurivallankumouksen ensimmäisenä kesänä vuonna 1966. Kuvat on ottanut tuolloin 20-vuotias ranskalainen Solange Brand.

Brand valmistui sihteeriopistosta 1965 ja sai seuraavana vuonna kolmivuotisen pestin Ranskan suurlähetystöön Pekingiin. Hän oli innokas harrastajavalokuvaaja, joka tuolle ajalle poikkeuksellisesti kuvasi värifilmille.

Inhimilliseksi tragediaksi muodostuneen kulttuurivallankumouksen oli tarkoitus puhdistaa porvarilliset ja vanhoilliset piirteet kiinalaisesta taiteesta ja yhteiskunnasta – sekä vahvistaa Mao Tsetungin valta-asemaa. Vallankumouksen aseina Mao käytti opiskelijoita ja työläisiä, jotka muodostivat pelätyn punakaartilaisliikkeen.

Brand kierteli Pekingin katuja ja kuvasi punakaartilaisia, jotka näyttivät yhtä nuorilta ja viattomilta kuin hän itsekin. Brandilla ei ollut poliittisia intohimoja eikä hän yrittänyt ottaa kuvillaan kantaa suuntaan tai toiseen. Juuri rehellisyys onkin Brandin kuvien voima – hän tarkkaili, ei tulkinnut.

Kuvat jäivät vuosikymmeniksi Brandin arkistoihin, kunnes hän muutama vuosi sitten toi ne julki. Ennen Tukholmaa kuvat ovat olleet esillä vain Pariisissa ja Pekingissä.

Kolmenkymmenen Brandin valokuvan lisäksi Etnografinen museo esittelee kokoelman kiinalaisia 60-luvun julisteita. Ne kertovat, miltä kulttuurivallankumous virallisesti näytti. Näyttely on esillä vuoden loppuun saakka.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2008

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!