Siedätyshoitoa?

Tarvitsemmeko suvaitsevaisuutta - vai riittääkö sietäminen?

Teksti: Marie Kajava

NäkökulmatKulttuuriEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Ystäväni muutti kerrostaloon, jossa hänen naapurinsa soittaa musiikkia öisin. Konemusiikkia. Se kuuluu korvatulppienkin läpi.

Suvaitsevaisuudesta puhutaan usein monikulttuurisuuden tai rasismin yhteydessä. Tutkija Olli Löytty ehdottaa teoksessaan Maltillinen hutu, että suvaitsevaisuuden sijaan alettaisiin käyttää sietämisen käsitettä.

Unohdetaan kuitenkin tällä kertaa monikulttuurisuus ja puhutaan ihan vaan ihmisistä. Siitä, miten laiskoja me olemme, jos meidän ei tarvitse kiinnittää huomiota käytökseemme tai toiseen ihmiseen. Siitä, miten narsistisia olemme ja pidämme huolta vain itsestämme - korkeintaan perheestä ja lähimmäisistämme.

Ystävälläni oli alkuun sietäminenkin koetuksella. Hän koputti naapurin oveen ja ilmoitti, että volyymit alas, pliis. Laittoi korvatulpat syvemmälle.

* * *

Ihminen ei tapaa kulttuuria. Ihminen tapaa toisen ihmisen, yksilön. Eikä sitä yksilöä voi tai pidäkään voida valita itse. Hän voi olla kaupan kassa tai työkaveri, naapuri tai satunnainen vastaankulkija.

Tällaisissa kohtaamisissa sietäminen on minimi. Mutta millainen olisi yhteiskunta, jossa erilaisten ihmisten ei tarvitsisi olla suvaitsevaisia - vaan ainoastaan sietää toi­siaan?

Voi olla, että sietämisen käsite toisi ennakkoluuloisille ihmisille jotain hyvää: heitä ei pakotettaisi suvaitsemaan. Riittäisi, että he yksinomaan sietäisivät toista, erilaista ihmistä. Ehkä konflikteja olisi vähemmän.

Toisaalla siintää kauhukuva passiivis-narsistisesta yhteiskunnasta, toinen toisilleen kaukaisista kulkijoista. Käännetäänpä kuppi nurin: miltä sinusta tuntuisi olla toisen mielestä ihmisenä "ihan siedettävä"?

* * *

Siedätyshoidossa ihminen altistetaan häntä vaivaavalle allergeenille. Näin pyritään kehittämään ihmisen sietokykyä. Ystäväni havahtui eräänä päivänä. Hänen oma elämänrytminsä oli muuttunut naapurin kaltaiseksi. Hänkin kukkui yöt, nukkui päivät.

Ystäväni kulki tien sietämisen kautta suvaitsevaisuuteen. Ja huomaamattaan meni vielä pidemmälle: sopeutui. Ehkä yläkerran kaveri pisti volyymit juuri sen verran alas, ehkä ystäväni korva vain tottui.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!