Helsingin pride-kulkueessa marssi tänä vuonna outo joukko. He olivat naamioituneet mustapinkein huivein ja kantoivat banderolleja, joiden iskulauseet ”queer jihad”, ”trans-gressio”, ”lesbian riot” ja ”antihomofobia” viestivät radikaalia seksuaalipolitiikkaa.
Kyseessä oli Pink black block -seksuaalianarkistien ryhmä, jonka tämänvuotisen manifestin teema oli viha. Miksi mustapinkkiläiset näkivät vihan produktiivisena voimana? Mistä viha syntyy ja mitä sillä voi tehdä?
Viha ei ole kevyt tunne. Se ei nöyrry, ei kumarra eikä tottele. Vihahuuto räjäyttää alistuneen hiljaisuuden. Kulkueessa huudettu viha syntyi näkymättömäksi tekemisestä. Monien elämät jäävät tässä kulttuurissa ja yhteiskunnassa näkymättömiksi. Jos ne tulevat näkyviksi, ne taivutetaan pian yhdenmukaisiksi. Lopulta normaalin rajat asettaa väkivallan laki, joka ulottuu kaikkialle – niin puheeseen (vihapuhe!) kuin ruumiisiin (väkivalta!).
Viha on otettava haltuun ja kohdistettava oikein. On noustava ylös ja huudettava: Teet minut näkymättömäksi kertomuksinesi heteroseksuaalisuuden etuoikeutetuista seremonioista! Vihaan jokaista tilannetta, jossa työpaikat ja asunnot ja pankkilainat saat sinä, joka näytät heteromieheltä!
Minä vihaan normaaliutta. Se on väkivaltainen järjestys, jonka yhteen näytökseen törmäsin Keniassa, maassa, jossa homoseksuaaliset teot ovat kriminalisoituja.
Nairobissa järjestettiin toissa vuonna Maailman sosiaalifoorumi, jonka yhteydessä muutama henkilö ilmoitti julkisesti ei-heteroseksuaalisista mieltymyksistään. He asettautuivat seisomaan keskelle puistoa banderolleineen. Ihmisjoukossa heidän ympärilleen muodostui tyhjä aukko. Kukaan ei halunnut lähestyä tätä joukkoa. He olivat vaarallisia, sillä he vaaransivat heteroseksuaalisen normaaliuden, johon kaupunki oli tottunut.
Puistossa seisseet henkilöt pakenivat maasta turvallisuussyistä. Mutta minne tässä maailmassa voi paeta? Homoseksuaaliset teot on kriminalisoitu 85 valtiossa, monessa kuolemantuomiolla. Vaihtoehdot ovat: normaali tai näkymätön. Queer-jihadistien fantasmaattinen paratiisi, johon pääsee palkintona seksuaalipoliittisesta terrorisoimisesta, on itse raivattava olemassa olevaksi.
Helsingissä mustapinkit polttivat hätäsoihtuja värjäten kulkueen punaiseksi. Minulle soihdut ovat tulta, joka polttaa ja tuhoaa, mutta myös suojelee ja lämmittää. Tuli roihusi lainsuojattomille, jotka eivät koskaan astu heteroseksuaalisuuden lainkuuliaiselle tielle.
Akuliina Saarikoski on oikeustieteen opiskelija ja suoran toiminnan aktivisti.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2008