Pelasta maailma – perusta säätiö

Jos haluaisi parantaa maailmaa, kannattaisiko
järjestön sijaan perustaa säätiö?

Teksti: Pia Laine

PitkätKehitysyhteistyöEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Kun suomalainen alkaa parantaa maailmaa, hän perustaa ensin yhdistyksen. Tukemaan kehitysyhteistyötä, urheilua tai mitä milloinkin.

Kaikkiaan rekisteröityjä yhdistyksiä on Suomessa yli 125 000 ja niissä henkilöjäseniä lähes kolme kertaa enemmän kuin Suomessa asukkaita. Tänäänkin sadat suomalaiset seisovat myymässä pullakahvia ja makkaraa urheiluseurojen, luokkaretkien ja maailmanparannuksen rahoittamiseksi.

Myyjäisten kassaa laskiessa iskee kateus: säätiöillä näyttää menevän paljon paremmin. Ja paljon vähäisemmällä työmäärällä.

Mitä eroa yhdistyksellä ja säätiöllä oikein on? Yksi ero ovat jäsenet: yhdistyksellä niitä on, säätiöllä ei. Merkittävä ero on siinäkin, kenelle toiminnasta vastataan.

Säätiön hallitus vastaa säätiön toiminnasta säätiön hallitukselle. Siis itselleen. Monessa säätiössä hallitus nimittää uudet jäsenensäkin. Toiminta voi olla asiallista, mutta voi se olla muutakin, sillä säätiöiden toimintaa ei tutkita kovin tiuhalla kammalla.

Kerran vuodessa pitää lähettää tilinpäätös ja toimintakertomus Patentti- ja rekisterihallitukseen. Joka ei, kuten vaalirahauutisoinnista opittiin, ehdi penkoa säätiöiden toimintaa pintaa syvemmältä. Toisaalta muutamien säätiöiden toiminta on kiinnostanut oikeuslaitostakin. Esimerkiksi oululaisen Riihi-säätiön asioita on pengottu hovioikeutta myöden.

Yhdistyksissä valvonnan mekanismit on rakennettu sisään itse yhdistysmuotoon. Yhdistyksen jäsenet valitsevat hallituksen, ja hallitus vastaa tekemisistään jäsenistölle. Tyytymättömäksi heittäytynyt jäsenistö voi heittää hallituksen pihalle ja valita uuden. Myös tilintarkastajat valitsee yleensä joku muu kuin se, joka tileistä vastaa.

Toimintamuotojen imagoissakin on eroja. Pitkään sanassa ’säätiö’ kuului menneen maailman kaikuja. Se kuulosti linnakkeelta, jossa sikarintuoksuiset herrat ja helmikaulaiset rouvat tukivat taidetta ja köyhiä.

Imago tosin on saanut viime aikoina kunnon kolhun. Samoissa otsikoissa ovat seikkailleet säätiöt, vaalirahat, poliitikot ja taulukaupat.

Sekalaiseen seurakuntaan

Perustetaan se säätiö kuitenkin maailman pelastamiseksi. Maailmalta löytyisi esikuvia, sillä moni kehityksen isoista kansainvälisistä rahoittajista on säätiöitä: Bill ja Melinda Gatesin säätiö, Ford Foundation ja Aga Khan Foundation. Ne painivat rahoituksessa luokassa, johon pienemmillä valtioilla ei ole asiaa. Gatesien säätiö rahoitti viime vuonna kehitystä 2,28 miljardilla dollarilla.

Kuinka äveriäs pitäisi olla säätiön perustaakseen? Aivan tyhjätaskuilta se ei onnistu, mutta ei siihen kroisoksiakaan tarvita. Säätiön peruspääoman pitää olla vähintään 25 000 euroa. Sellainen summa kuluisi kohtuulliseen autoon.

Pääoman lisäksi pitäisi löytyä niin hyvä tarkoitus, että patentti- ja rekisterihallitus antaisi perustamisluvan. Yleishyödyllinen toiminta on onneksi laaja käsite, eikä lupia juuri evätä. Päätetään siis parantaa maailmaa ja valitaan säätiöllemme vielä naseva nimi, Ihkaoma Säätiö. Sitten: säätiölle hallitus, säännöt, muutamat byrokraattiset kiemurat. Siinä se.

Ihkaomasta tulisi yksi Suomen reilusta 2700 säätiöstä. Pitäisi olla melkoinen neiti Marple saadakseen selville, mitkä kaikki instituutiot Suomessa oikein ovat hallinnolliselta muodoltaan säätiöitä. Joukkoon mahtuu monta tuttua: Kansallisteatteri, Kansallisooppera, Olympiastadion... Ovat siellä nämä erilaiset rakennuttajatkin, joista etenkin Nuorisosäätiön seikkailut ovat saaneet reilusti palstatilaa.

Ihkaoma pääsisi siis osaksi isoa ja keskenään varsin erilaista joukkoa. Apurahoja jakavat säätiöt ovat siinä porukassa vähemmistönä.

Säätiöiden toimintaa säädellään Suomessa erillisellä säätiölailla. Sen vanhimmat osat ovat perua vuodelta 1930. Siihen aikaan mielikuva säätiöistä natisevina vanhan maailman linnakkeina päti vielä hyvin. Siksi neiti Marplekin tunkee tarinaan mukaan: hän on saman ajan tuote, Agatha Christien luoma salapoliisi.

Säätiölakia on sittemmin parsittu useaan kertaan, ja sen uudistaminen on parhaillaan vireillä. On ollut jo vuosia, mutta ensin pitäisi saada uusittua yhdistyslaki.

Klassinen säätiö toimii seuraavasti: säätiön perustaja lahjoittaa hyvän tarkoituksen edistämiseksi potin rahaa tai kiinteää omaisuutta. Sen tuotolla toteutetaan sitten säätiön tarkoitusta, usein apurahoja jakamalla. Palveluja ja elämän edellytyksiä köyhille, apurahoja tieteentekijöille ja taiteilijoille.

Käytännössä iso osa nykysäätiöistä on kuitenkin sellaisia, joita tutkimuksissa kutsutaan toiminnallisiksi säätiöiksi. Moni säätiö perustetaankin toimimaan ulkopuolisilla avustuksilla.

Se on oikeastaan lohdullista. Tuskin Ihkaoman hallitukseenkaan sattuisi sellaista sijoitusvelhoa, joka tekisi 25 000 euron pääomalla niin paljon rahaa, että maailma pelastuisi. Pitää siis hakea avustusta.

Rahoitusta tarjolla

Mistä saisi rahaa maailman pelastamiseen? Ja millaiseen seuraan tässä joudutaan?

Kummankaan kysymyksen selvittämiseen ei tarvita neiti Marplea. Tovi Kansalaisjärjestöhankkeet 2009 -kirjan seurassa riittää. Siitä löytyy tiedot kaikista niistä järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeista, joihin Suomen ulkoministeriö on myöntänyt tukea tänä vuonna.

Ulkoministeriön hanketuella nimittäin toteutetaan suurin osa suomalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeista. Samat säännöt ja ehdot pätevät sekä yhdistys- että säätiömuotoisiin järjestöihin.

Tukea saa kahdelta eri luukulta, isommalta ja pienemmältä. Isot, niin kutsutut kumppanuusjärjestöt saivat vuonna 2009 ulkoministeriöltä 50 miljoonaa. Kumppanuusjärjestöjä on kymmenen, ja moni niistä on televisiosta tuttu. Järjestöistä kolme on hallinnolliselta muodoltaan säätiöitä: Kirkon ulkomaanapu, Plan Suomi ja Solidaarisuus.

Hankeluokituksessa on erillinen kohtansa myös kehitysyhteistyösäätiöille. Termillä tarkoitetaan kuitenkin vain sellaisia säätiöitä, jotka rahoittavat kehitysmaiden omien järjestöjen toimintaa suoraan. Niitä on kolme – Abilis, Kios ja Siemenpuusäätiö – ja vuonna 2009 niiden ulkoministeriöltä saama rahoitus oli yhteensä 4,4 miljoonaa euroa. Sen ne jakavat edelleen toimijoille kehitysmaissa. Niiden toiminta on siis lähinnä perinteisen säätiön ideaa.

Muiden, niin isojen kuin pientenkin säätiöiden, toiminta taas on kuin minkä tahansa järjestön. Ne käyttävät saamansa avustukset oman tarkoituksensa mukaiseen toimintaan, mutta eivät juurikaan jaa rahaa edelleen.

Jatketaan järjestöille suunnatulle hanketukiluukulle, sille pienemmälle. Pienet ja keskisuuret järjestöt saivat tänä vuonna hanketukea yhteensä 25 miljoonan euron edestä. Löytyy säätiöitä niidenkin joukosta, yhdeksän kappaletta. Kaikkiaan tältä luukulta hanketukea sai tänä vuonna 139 järjestöä.

Siinä porukassa kannattaisi olla säätiö, sillä säätiöistä kolme isointa sai yli kymmenesosan kaikesta jaossa olleesta tuesta. Helsingin diakonissalaitoksen säätiö sai hanketukea reilun miljoonan verran, Martinus säätiö reilut puoli miljoonaa. Suomen lasten ja nuorten säätiö sai sekin toista miljoonaa.

Suomen lasten ja nuorten säätiö? Kehitysyhteistyö on Suomessa ala, jolla eri toimijat tapaavat tuntea toisensa. Tätä nimeä ei pienellä utelukierroksella tunnista juuri kukaan, vaikka vuonna 2001 perustettu säätiö on jo useana vuonna saanut merkittäviä avustuksia.

Hankerahoituksen yhtenä ehtona on kuitenkin kehitysyhteistyöstä tiedottaminen. Suomen lasten ja nuorten säätiö kertoo kyllä vuosikertomuksessaan näkyneensä eri medioissa kotimaisen työnsä osalta. Mutta kehitysyhteistyöstä – siitä tiedottamisesta ei kerrota mitään.

Pyydetään neiti Marple seuraksi ja suunnataan Patentti- ja rekisterihallitukseen vilkaisemaan, kuka säätiöitä on perustanut.

Dinosauruksia ja uusia tuttavuuksia

Kaikkiaan 12 suomalaista säätiötä tekee siis kehitysyhteistyötä. Säätiöitä ovat perustaneet keskenään kovin erilaiset tahot. Toivala-säätiön ja Niilo Mäki -säätiön perustajat ovat Savon ja Jyväskylän seuduilta, kuntia ja muita alueellisia toimijoita.

Läheskään kaikki säätiöt eivät ole yhtä juurevasti maakunnissa kiinni. Muutamat säätiöt ovat niin läheisessä yhteydessä kansainvälisiin toimijoihin, että ne muistuttavat melkein – paremman vertauskohdan puutteessa – ylikansallisten yhtiöiden osia.

Keskittyminen entistä suurempiin yksiköihin ei ole pelkästään liikemaailman asia. Sama ilmiö on arkea myös kolmannella sektorilla, ja kansalaisjärjestöjätit toimivat useassa eri maassa. Ne korostavat viestinnässään kotimaisuuttaan ja itsenäisyyttään, mutta visuaalinen ilme, arvot ja toimintamuodotkin näyttävät samanlaisilta maasta toiseen.

Plan Suomi säätiön ja Suomen lasten ja nuorten säätiön perustamishistoria on mielenkiintoinen. Molemmissa varsinaiset perustajat ovat suomalaisia, mutta jo perustamisvaiheessa mukana olivat myös kansainväliset järjestöt.

Plan on kansainvälisesti yksi suurimmista kehitysyhteistyötä tekevistä järjestöistä. Suomalainen Plan Suomi säätiö perustettiin 1998. Arkistot kertovat, että Planin sääntöjen mukaan säätiön hallituksen perustajajäsenet nimitti yhdysvaltalainen Foster Parents Plan International Inc.

Suomen lasten ja nuorten säätiö taas on läheisesti mukana International Youth Foundation -nimisen säätiön toiminnassa. Etenkin sen kehitysyhteistyöhankkeet toteutetaan IYF:n kautta. Varsinaisia perustajia olivat kolme suomalaista järjestöä ja kaksi yksityishenkilöä.

Osa laajempaa kansainvälistä järjestöä on myös WWF Suomi. Sekin on muodoltaan säätiö, 1970-luvun alussa perustettu. Kirkon ulkomaanapu kertoo jo nimessään, kenen asialla ollaan.

Puoluelinkkejäkin löytyy: Solidaarisuuden takana on SDP, samoin Kalevi Sorsa -säätiön. Patmos lähetyssäätiön tausta on lähinnä perinteistä säätiötä, sillä sen perustamispääoma on peräisin kohtuullisen kokoisesta yksityisestä lahjoituksesta.

Helsingin diakonissalaitoksen säätiö on varsinainen dinosaurus. Ikää sillä on 140 vuotta ja säätiö ja sen tytäryhtiöt työllistävät 1 500 henkeä. Liikevaihtoa kertyi viime vuonna 112 miljoonaa. Tuoreimpiin tulokkaisiin kuuluu Viestintä ja kehitys -säätiö, joka on 26 viestintäalan toimijan – lähinnä erilaisten journalistien yhdistysten – perustama säätiö.

Reippaan kokoista rahoitusta namibialaisen sairaalan peruskorjausta verten saaneen Martinus-säätiön perustaja on Tampereen evankelisluterilainen seurakuntayhtymä. Ei tarvita kummoista salapoliisia huomatakseen, että säätiö on tainnut haukata liian suuren palan. Puolen miljoonan euron rahoituksen saaneen sairaalahankkeen verkkosivuilla kerrotaan, että hanke nähtiin "pienen Martinus-säätiö resursseille liian suurena", ja siksi sitä toteutetaan yhdessä Suomen lähetysseuran kanssa. "Martinus-säätiön tehtäviin kuuluu yhteistyösopimuksen mukaan varainhankinnasta vastaaminen", hankesivu jatkaa.

Se ei ole täysin saadun rahoituksen hengen mukaista, hankerahoitusta kun haetaan järjestön omaan toimintaan.

Jäähyväiset myyjäisille

Muilla säätiöillä tuntuu olevan takanaan sen verran suhteita, rahaa ja vaikutusvaltaa, että Ihkaoma alkaa tuntua vähän kotikutoiselta ja pieneltä. 25 000 euron sijoittaminen säätiöhankkeeseen alkaa sekin arveluttaa.

Näkyvimpien järjestöjen hallitukset ovat pullollaan nimiä, jotka ovat tuttuja niin liike-elämän kuin mediankin huipulta. Ehkä Ihkaomastakin olisi isoksi tekijäksi, jos sen hallitukseen saataisiin haalituksi tarpeeksi vaikutusvaltaisia nimiä. Säätiö voisi toimintamuotona houkutella enemmän kuin järjestö, jossa on aina vaaran joutua myyjäisten tiskille kahvia kaatamaan.

Ehkä tässä vaiheessa neiti Marple laskisi kutimensa, ja muistuttaisi, että maailmaa on vaikea parantaa täysin ilman rahaa.

Sitä paitsi, olisihan se kivaa perustaa säätiö. Siitä voisi tarttua perustajiin ja itse asiaan vähän menneen maailman glamouria. Edes mielikuvien tasolla.


Säätiöt – tuntematon suuruus

Tieto säätiöiden merkityksestä Suomessa on kiven alla. Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta julkaisi vuonna 2005 Säätiöt Suomessa -tutkimuksen, jonka materiaali oli kerätty kaksi vuotta aiemmin. Sen jälkeen kattavaa tutkimusta säätiöistä ei ole tehty. Myös järjestöjä tutkitaan Suomessa hämmästyttävän vähän.

"Kolmas sektori on merkittävä työnantaja, rahan käytön kanava ja pääomien omistaja", sanoo neuvottelukunnan toiminnanjohtaja, professori Paavo Hohti. "Kolmannen sektorin tutkimuksen pitäisi olla osa yhteiskuntapolitiikkaa, koska se muodostaa valtavan osan yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta."

Silti sen muutoksista tiedetään vähän. Esimerkiksi siitä, missä vaiheessa säätiöt ovat muuttuneet apurahojen jakajista toiminnallisempaan suuntaan.

"Ajan myötä käytäntö on luisunut siihen, ettei kiinnitetä enää niin paljon huomiota siihen, voiko säätiö todella toteuttaa tarkoitustaan omalla pääomallaan", Hohti sanoo. "Säätiötä onkin alettu käyttää hallinnollisena muotona palvelujen tuottamiseen."

Mitä syitä on valita perustettavalle järjestölle yhdistysmuodon sijaan säätiömuoto? "Luulen, että osittain on kysymys siitä, että säätiön toimintaan kuuluu jatkuvuus. Se ei ole vuosiperustaista. Lahjoituksia on helpompi käsitellä säätiön kuin yhdistyksen tilinpidossa", Hohti sanoo. "Liittyy säätiöihin myös mielikuvia siitä, että on hienoa olla säätiö. Lähtökohtana pitäisi kuitenkin olla se, että valitaan hallinnollinen muoto, joka sopii toimintaan parhaiten."

Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukuntaan kuuluu valtaosa Suomen merkittävimmistä apurahoja jakavista säätiöistä. Viime vuonna sen 122 jäsensäätiötä jakoivat erilaisia apurahoja yhteensä 280 miljoonan euron edestä.

Saisiko mistään selville, kuinka paljon suomalaiset säätiöt saavat toimintaansa julkisia avustuksia?

"Ei kyllä mistään", Hohti sanoo. "Ellei etsisi Patentti- ja rekisterihallituksen tiedoista."

Periaatteessa se olisi mahdollista. Säätiöiden tilinpäätöksiin ja toimintakertomuksiin voi tutustua Patentti- ja rekisterihallituksen asiakaspalvelussa. Yli 2700 tilinpäätöksen läpi käyminen kestää kyllä aikansa.

Toisaalta säätiöiden avustukset olisivat selvitettävissä yhdistysten avustuksia helpommin. Suomessa on rekisteröityjä yhdistyksiä yli 125 000, ja vain niistä suurimpien – joiden liikevaihto ylittää 7 miljoonaa – on lähetettävä tilinpäätöksensä patentti- ja rekisterihallitukseen. Toinen vaihtoehto olisi käydä läpi kaikki mahdolliset apurahoja ja tukia antavat tahot, aina EU:sta lähtien. PL.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2009.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Pia Laine profiilikuva oranssilla taustalla

Pia Laine

Pia Laine on Maailman Kuvalehden toimittaja. Hän kirjoittaa, editoi ja kuvatoimittaa.