Yhä useampi köyhien asialla

Oikeusperustaista kehitysyhteistyötä on tehty jo vuosia. Amnestyn mielestä se ei riitä. Järjestö haluaa ihmisoikeudet keskiöön köyhyyden vähentämisessä.

Teksti: Kaarina Vainio

IhmisoikeudetKehitysyhteistyö

"Ihmisoikeuksien tulee olla keskeisessä asemassa kaikissa köyhyyden vastaisissa ohjelmissa. Aina ei tarvita pelkkää kehitysapua, vaan ehkä kauppapolitiikkaa tai ihmisoikeuksia."

Tätä mieltä on Suomessa maaliskuussa vieraillut David Petrasek, Amnestyn kansainvälisen pääsihteerin erityisneuvonantaja.

Petrasek ajaa näkemystä kokonaisvaltaisista ihmisoikeuksista. Hänen mukaansa ihmisoikeustyö pohjautuu yhä kahteen erilaiseen ideologiaan.

Kaksijakoisuus pohjaa siihen, etteivät Neuvostoliitto ja länsivallat päässeet yksimielisyyteen YK:n ihmisoikeussopimuksen sisällöstä, jonka oli määrä perustua 1948 yhdessä hyväksyttyyn ihmisoikeusjulistukseen. Länsi piti tärkeämpinä kansalais- ja poliittisia oikeuksia, kuten sananvapautta ja yhdenvertaisuutta. Neuvostoliitto puolestaan priorisoi taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia - esimerkiksi oikeutta tyydyttävään elintasoon, asuntoon ja koulutukseen. Lopulta 1966 syntyi kaksi erillistä ihmisoikeussopimusta.

Alkavan Köyhyys ja ihmisoi-
keudet -kampanjan myötä Amnesty haluaakin yhä enemmän huolehtia ihmisoikeuksien kokonaiskuvasta. Vuosikymmenten ajan järjestö on puolustanut etupäässä kansalais- ja poliittisia oikeuksia.

"Tämä on kampanja köyhien oikeuksien puolesta. Usein ajatellaan, että oikeudet toteutuvat asteittain: ensin pitää saavuttaa esimerkiksi jokin taloudellinen oikeus, jotta voi saavuttaa jotakin muuta, kuten kansalaisoikeudet. Se on väärä käsitys. Ihmisoikeudet pitää nähdä yhtenä kokonaisuutena", Petrasek korostaa.

Laaja-alaisuus hyväksi

Petrasekin väitteet ihmisoikeuk
sien hajanaisuudesta eivät saa kaikilta tukea.

Kun Petrasekin mielestä käsitykset ihmisoikeuksista ovat jumiutuneet kylmän sodan aikaisiin näkemyksiin, mieltää Åbo Akademin Ihmisoikeusinstituutin apulaisjohtaja Catarina Krause asian toisin. Hänen mukaansa nykyisin vallitsee laaja ymmärrys siitä, että oikeudet ovat yhteisiä ja yksilöille kuuluvia, vaikka sopimusten taustalla olivatkin alun perin poliittiset syyt.

Toisaalta esimerkiksi Yhdysvallat ei ole ratifioinut taloudellis-sosiaalista sopimusta, ja kansalais-poliittiseen sopimukseenkin se liittyi vasta vuonna 1992.

Tutkijan näkökulmasta kylmän sodan ajasta on kuitenkin menty eteenpäin, kun sopimukset ja valvontaelimet ovat vahvistuneet. Kansainvälisesti on myös keskusteltu pidemmälle menevistä oikeuksista, kuten esimerkiksi oikeudesta kehitykseen, ympäristöön ja veteen.

Toistaiseksi ne ovat lähinnä julistuksellisia ja perustarpeina pidettyjä käsityksiä, jotka eivät oikeudellisesti sido mihinkään.

"Asian määrittäminen oikeudeksi tuo juridisen turvan. Yksilö voi tällöin vaatia oikeutta itselleen", Krause lisää.

Hän pitää hyvänä asiana sitä, että ihmisoikeussopimukset eivät mene liian tarkkoihin yksityiskohtiin. Tämä mahdollistaa sopimusten laaja-alaisen tulkinnan.

Vapautta ja vastuuta

Ihmisoikeuksien ja köyhyyden välinen yhteys on nähty 1960-luvulta lähtien. Oikeus kehitykseen on todettu YK:n yleiskokouksen hyväksymässä julistuksessa 1986, mutta oikeudellista asemaa sillä ei ole. 1990-luvulla alettiin puhua oikeusperustaisesta kehitysyhteistyöstä, jossa kehitys saavutetaan ihmisoikeuksien vahvistumisten avulla. Siihen nojaa myös Suomen kehityspolitiikka.

Petrasekin mielestä globaalilla tasolla ihmisoikeuksia ei ole huo-
mioitu tarpeeksi köyhyyden vähentämisessä. YK:n kahdeksan vuosituhattavoitetta ovat malliesimerkki siitä. Köyhyyden puolittamiseen, tasa-arvoon, koulutukseen ja kestävään kehitykseen tähtäävät tavoitteet ovat Petrasekin mielestä hyviä, mutta ne sisältävät liian vähän ihmisoikeuksia.

"On helpompaa puhua kahdeksasta tavoitteesta 82:n sijaan. Ihmisoikeusloukkaukset ovat kuitenkin este vuosituhattavoitteiden toteutumiselle. Kun halutaan vähentää köyhyyttä, tulee puhua vapaudesta, tiedonsaannista ja vastuusta."

Suurimpina ongelmina Petrasek näkee muun muassa väkivallan, korruption ja tiedon puutteen.

Mutta jos ei ole ruokaa, kotia eikä vettä, miten ihminen voi kiinnostua oikeuksistaan ja päätöksenteosta?

"Ei vedensaanti ole kiinni pelkän kuopan kaivamisesta. Jos hallituksella tai paikallishallinnolla on sitä varten ohjelma, ihmisten on saatava tietää siitä ja sen toteuttamisesta", Petrasek kuittaa.

Koulutustaso vaikuttaa väistämättä ihmisiin. Krausen mukaan köyhät eivät aina tiedä oikeuksistaan, eivätkä siten osaa vaatia niitä.

Raha painaa kuitenkin viime kädessä valitusteiden käyttämisessä.

"Köyhillä ei usein ole mahdollisuutta vedota tuomioistuimiin taloudellisista syistä, vaikka ihmisoikeustyötä tehdäänkin köyhien parissa", Krause huomauttaa.

Amnesty liittyy joukkoon

Amnestyn toiminta on perustunut kansalaisoikeuksien loukkauksiin syyllistyneiden tahojen nimeämiseen ja arvostelemiseen. Köyhyys on kuitenkin iso ja moninainen ongelma, johon on vaikea löytää yhtä selkeää syyllistä.

Otetaan esimerkki: monikansallisen suuryrityksen alihankkijan alihankkija saastuttaa köyhän maan pohjavesiä mutta työllistää paikallisia. Toisaalta kansainvälisen avun turvin elävä heikko valtio ei turvaa toimeentuloa eikä saa pohjavesiä puhdistettua. Ketä silloin loppujen lopuksi syytetään köyhien oikeuk-
sien polkemisesta?

Ongelman tiedostaa myös Petrasek.

"Köyhien oikeuksien väärinkäytöksille on löydettävä yhteys kansainvälisestä oikeudesta. Monesti köyhyys johtuu viime kädessä rakenteista, jotka ylläpitävät köyhyyttä. Aina joku on vastuussa louk-
kauksista. Amnestylle on haaste osoittaa, että järjestelmä laiminlyö systemaattisesti oikeuksia siinä määrin missä yksilötkin", Petrasek selvittää.

Näistä monet kehitysyhteistyötä tekevät järjestöt ovat puhuneet jo vuosia. Nyt myös Amnesty ha
luaa tehdä yhteistyötä järjestöjen kanssa.

"Emme tiedä, miten puhdasta vettä saadaan, mutta meillä on asiantuntijoita siihen, kuinka turvata ihmisten oikeudet, kohdata viranomaiset sekä painostaa hallitusta. Muutoksen on tapahduttava paikallisesti", Petrasek selostaa.

Hän myöntää, ettei tehtävä ole helppo. Globaali talouskriisi vaikeuttaa köyhyyden vastaista toimintaa entisestään. Monia asioita voidaan silti muuttaa ilman talouskasvua.

"Köyhyyden vähentäminen on keskittynyt liikaa talouskasvuun. Lainsäädännön muuttamiseen, tiedon saantiin ja tyttöjen kouluun pääsemiseen ei tarvita rahaa ja talouskasvua", Petrasek toteaa ja lisää:

"Eihän talouskasvu öljyrikkaissa arabimaissa tai Nigeriassakaan lopettanut köyhyyttä ja lisännyt ihmisten oikeuksia."


Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2009


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!