Se oli minulle yhtä rakas kuin muutkin nuket, mutta erotuksena tavallisista vauvanukeista, joille olin antanut hienot nimet, tämä oli yksinkertaisesti Neekerinukke.

Matkustaessani Meksikossa kahdeksankuisen tyttäreni kanssa olen muistanut Neekerinukkea, jonka pelkkä ihonväri riitti erottamaan muista nukeista.

Meksikon kaltaisen siirtomaamenneisyyden kanssa elävässä maassa kadulla kävelevän vaalean(punaisen) vieraan kannoilla seuraa sinnikäs negatiivisten poliittisten sivumerkitysten varjo. Mielikuvat valloittajista, alistajista, luonnonvarojen riistäjistä ja rikkaista turisteista heijastuvat etäisen pidättyvänä suhtautumisena vieraisiin.

Mutta kun kyseessä on pieni, viaton vauva, mielleyhtymät heittävät kuperkeikkaa. Negatiivisten merkitysten sijaan pintaan tulvahtavat ne kulttuurin syvä­lävistäneet kuvat, joiden mukaan kauneuden edellytys on vaalea iho ja länsimaiset piirteet. Oi miten ihana, kuinka kaunis, niin siniset silmät! Ihan kuin nukke, kuin pikkuenkeli, ihastellaan kaikkialla missä kuljemme.

Joskus selitän ihmettelijöille, että Suomessa kaikki vauvat näyttävät tältä, ja että täkäläisiä vauvoja tummine silmineen ja kiiltävän mustine hiuksineen pidettäisiin meillä vastavuoroisesti ihmeellisen kauniina ja suloisina.

Se on kuitenkin vain puoliksi totta, sillä eivät tummaihoiset lapset Suomessa pelkästään ihailua herätä. Rasismin perussääntö on kaikkialla sama: valkoinen on parempi kuin musta.

Niin Meksikossa kuin kaikkialla muual­lakin nuket ja enkelit ovat ihonväriltään vaaleita ja piirteiltään länsimaisia, samoin kuin mainoksissa esiintyvät ihmiset, elokuvatähdet ja saippuasarjojen sankarittaret. Lieneehän se tosiaan ihmeellistä nähdä oikea vauva, joka näyttää ihan tehdasvalmisteiselta nukelta.

Minun vanha Neekerinukkeni olisi ollut kummajainen nukkien joukossa myös Meksikossa.