Taistelu Amazonista

Tuttu tarina: metsäyhtiöt ja intiaanit riitelevät maasta. Mutta ovatko intiaanit oikeita 
ja ovatko kaikki keinot sallittuja taistelussa yrityksiä vastaan?

Teksti: Timo Santala

KorruptioYmpäristöAmerikkaLatinalainen AmerikkaEtelä-AmerikkaBrasilia
TIMO SANTALA

Timo Santala

Sadekaudella vesi valtaa Amazonin sademetsän ja metsästä muodostuu läpitunkematon seinämä, jonka keskellä joet ja purot ovat ainoita liikkumisväyliä.

"Melkein neljä viikkoa olemme olleet leiriytyneinä tässä, odottaneet turhaan. Saamme vieraaksemme vain virkamiehiä, joilla ei muka ole valtuuksia", borarí-intiaani Odair José Alves da Sousa pauhaa São Pedron kylässä Arapiuns-joen rannalla.

Sitten hän alkaa uhkailla:

"Tällä kertaa ette kyllä lähde minnekään. Ei, ennen kuin tänne saadaan joku, jolla on valta päättää asioista."

Tunnelma sähköistyy. Monisatapäinen mielenosoittajajoukko tiivistyy lähemmäs.

Uhkauksen kohteena ovat brasilialaisen Parán osavaltion syyttäjät Claudio Dias ja Lilian Furtado Braga. Santarémin kaupungista tullut kaksikko hämmentyy. Lilian parahtaa, ettei hänellä ole edes vaihtovaatteita.

Mielenosoittajat ovat pysäyttäneet kaksi puuyhtiöiden tukkilauttaa ja pitäneet niitä motissa yli kolme viikkoa. Lautat lipuvat jokea alas syrjäiseltä Gleba Nova Olindan alueelta. Mielensoittajat ovat varmoja, että mukana on laittomasti hakattua puuta. He vaativat paitsi puutavaran alkuperän selvittämistä, myös hakkuiden lopettamista, metsäyhtiöiden toiminnan perusteellista tarkastamista ja keinottelijoiden vetäytymistä alueelta.

Byrokratian vangit

Mielenosoittajat mobilisoinut Dinael Cardoso dos Anjos on kyllästynyt metsäyhtiöiden valtaan.

"Päivittäin seuraamme  sivusta, kun ulkopuolelta tulleet riistäjät tunkeutuvat maillemme, hakkaavat metsämme ja vievät pois rikkautemme. Eikä meillä ole varaa ostaa edes puhdasta juomavettä", dos Anjos puuskahtaa.

Mielenosoitus näyttää rauhalliselta. Osa kyläläisistä on paennut auringon paahdetta veneisiinsä ripustettuihin riippumattoihin. Suurin osa istuu kuitenkin tiiviissä ringissä kuuntelemassa, miten syyttäjät Dias ja Braga vastaavat heidän vaatimuksiinsa.

Vaikka sympatioita mielenosoittajien taistelua kohtaan löytyy, syyttäjät eivät voi luvata sellaista, mikä ei ole heidän vallassaan. He allekirjoittavat kuitenkin lupauksen tuoda viikon päästä paikalle maareformista ja intiaaniasioista vastaavien elimien edustajat.

Syyttäjät päästetään lähtemään Santarémiin. Tukkilauttojen miehistö palaa motitetulle alukselleen yöksi. Taas pitää odottaa viikko.

Poliitikot pelaavat aikaa

Dos Anjosin mielestä kuvio menee Amazonilla aina samalla tavalla: Kun jonkun alueen maanomistusasioita tarkennetaan, perustetaan uusi intiaanireservaatti tai kansallispuisto. Sitten, ennen kuin suojelu astuu voimaan, metsäyhtiöt kiiruhtavat hakkaamaan laittomasti kaiken minkä ehtivät.

TIMO SANTALA

Timo Santala

Manaukseen rekisteröityneen puulautan miehistö vietti kuukauden leiriytyneenä alukselleen odottaen konfliktin ratkeamista. Metsäyhtiöt tulevat alueelle ulkopuolelta ja voitot valuvat brasilialaisen maa-, metsä- ja karjataloutta hallitsevan eliitin taskuihin.

Politikointi ja byrokratia viivästyttävät suojelupäätöksiä niin kauan kuin mahdollista, sillä metsä-, karja- ja maataloutta hallitsevan eliitin ja poliitikkojen edut ovat samansuuntaisia. 

Laittomat hakkuut ovat Amazonilla niin yleisiä, että metsäkeinottelijoita kutsutaan heinäsirkoiksi raamatullisen vitsauksen mukaan.

Mutta metsäkeinottelijat eivät ole ainoita, jotka osaavat käyttää systeemiä hyväkseen.

Alueella sijaitsee 14 kylää, joista kolmen asukkaat ovat Brasilian perustuslain suoman itsemäärittämisoikeuden turvin määritelleet itsensä borarí-intiaaneiksi. Myös he vaativat intiaanireservaatin perustamista asuttamalleen Maró-joelle.

Reservaatin luominen takaisi kyläläisten hallinnan alueeseen ja pakottaisi metsäyhtiöt pois alueelta. Intiaaneista vastaava valtion virasto Funaí on suositellut borareiden tunnustamista, mutta vaaditusta maasta heille oltaisiin antamassa vain viidesosa.

Intiaanin identiteetti 
pelinappulana

Rotujen sulatusuunina tunnetun Brasilian perustuslaki takaa kansalaisilleen oikeuden määritellä itse, mihin etniseen ryhmään kuuluu.

Brasilian alkuperäisasukkaille laki takaa keskimääräistä enemmän oikeuksia reservaateista aina valtion kustantamiin omiin kouluihin. Intiaanit saavat myös automaattisesti oikeuden sosiaalietuuksiin ja ruoka-apuun.

"Edut ovat luoneet ihmisille keinotekoisen tarpeen määrittää itsensä intiaaniksi. Näin he saavat palveluita, joiden kuuluisi olla kaikkien kansalaisoikeuksia", toteaa sosiologi Demétrio MagnoliVeja-lehden haastattelussa.

Tilanne on johtanut räikeisiin väärinkäytöksiin. Lisäksi se on vaikeuttanut uusien reservaattien syntyä myös kiistattomissa tapauksissa. Tällä hetkellä intiaaniasioita hallinnoiva Funaí tunnustaa Brasilian alueella 233 intiaaniheimoa.

Tilannetta mutkistavat myös syvään juurtuneet ajatusmallit, jotka kieltävät intiaaneilta kehityksen ja kaiken moderniin elämään kuuluvan. Kärjistäen: yleinen mielipide ei pidä intiaaneja oikeina ja aitoina, jos he eivät elä puolialastomina metsässä ja maalaa kehoaan tanssiakseen omituisia rituaaleja.

Aseena bensakanisterit 
ja soihdut

Kun Dias palaa viikon kuluttua São Pedron rannalle, mukana ei ole intiaanien asioista vastaavien virastojen edustajia. Bragaakaan ei näy – hän ei ole uskaltanut tulla.

Mielenosoittajien turhautuminen kulminoituu: bensakanisterein ja soihduin aseistautuneina he sytyttävät puulautat palamaan.

Dos Anjos vannoo, ettei kansanliike lopeta ennen kuin sen vaatimuksiin vastataan.

"Jos yksikin puulautta yrittää Gleba Nova Olindan alueelta alas jokea, en voi vastata seurauksista."

Timo SantalaOdair Alves da Sousa puolustaa kansansa oikeuksia ja vaatii intiaanireservaatin perustamista heimonsa asuttamille maille. Tuhotyön jälkeen yleinen mielipide kääntyy kansanliikettä vastaan. Kohtalo on kuin Greenpeacella: vaikka useimmat hyväksyvät päämäärän, radikaalit keinot niiden saavuttamiseksi ovat liikaa.

Tilannetta ei helpota paikallismedian puolueellisuus: Borarít nimetään valeintiaaneiksi, mielenosoittajat vandaaleiksi. Heidän kerrotaan uhanneen tukkilauttojen miehistöä aseellisesti ja pitäneen heitä nälässä ja ilman vettä.

Kun kysyn asiasta tukkilautan kapteenilta, hän ensin kiertelee, eikä halua vastata, mutta tunnustaa lopuksi, etteivät syytteet ole totta. Odair José Alves da Sousan pikkuveli Adenilson Alves da Sousa toteaa, että työnantaja pakotti miehistön valehtelemaan julkisuudessa.

Yhdessä tavoitteessaan mielenosoitus silti onnistuu: uusia hakkuulupia ei Gleba Nova Olindan alueelle enää anneta, uusia tukkilauttoja ei tule.

Vaarallinen tehtävä

Neljä kuukautta tukkilauttojen polttamisen jälkeen vierailen da Sousan veljesten kotikylässä Novo Lugarissa, joka on yksi kolmesta Gleba Nova Olindan borarí-kylästä.

Isoveli Odair ei ole kylässä, sillä mielenosoitusten jälkeen häntä uhkaillaan jatkuvasti. Talo on poltettu ja kerran hänet on viety metsään ja sidottu puuhun varoitukseksi. Odair käy kotonaan vain poliisin vartioimana. Konfliktit on totuttu ratkaisemaan väkivallalla.

Odairin uhkailijat ovat metsäyhtiöiden palkkalistoilla. Pikkuveli Adenilson kertoo metsäyhtiöiden lahjovan heitä televisioilla, moottoriveneillä ja dieselgeneraattoreilla.

Toisaalta metsäyhtiöt palkkaavat väkeä kylistä ja tuovat lisätuloja köyhyydestä kärsiville ihmisille. Puukaupan voitot ovat kuitenkin suuria verrattuna alueen asukkaille valuviin tulonlisäyksiin.

Mutta ovatko Novo Lugarin kyläläiset oikeasti borarí-intiaaneja, vai käyttävätkö he vain hyväkseen porsaanreikää laissa, niin kuin mediassa väitetään?

Veljesten isoäiti kertoo, kuinka he muuttivat vainojen vuoksi alueelle borareiden perinteisiltä asuinsijoilta Alter do Chãosta. Niin kuin koko Brasilian kansa, ovat hekin sekoittuneet aikojen saatossa, mutta intiaaniveri virtaa yhä voimakkaana.

1900-luvulla intiaaneihin suhtauduttiin kuin eläimiin ja intiaanius oli niin häpeällistä, että monet identifioituivat mieluummin cabocloiksi, intiaanin ja valkoihoisen jälkeläiseksi.

2000-luvulla niin intiaanien kuin mustienkin tietoisuus itsestään ja kulttuuristaan on kasvanut. Samalla heidän osuutensa on kasvanut myös väestönlaskennoissa.

Adenilson opastaa joen alkulähteille sademetsän läpi. Matkalla hän näyttää haavojen parantamiseen käytettävät antiroba-puun pähkinät.

"Elämme metsästä ja joesta, joten meidän on pakko yrittää suojella ympäristöämme hyväksikäyttäjiltä. Mitä tekisimme ilman metsää? Mistä saisimme puun kanootteihimme ja taloihimme? Mistä hedelmät ja lääkekasvit, joita luonto antaa?" hän vetoaa.

Jos ainoa keino sademetsän suojelemiseksi on intiaanin löytäminen itsestään, onko se väärin?

NL-careca-kanootilla_nettiin.jpg

Amazonin intiaanikylissä lapset oppivat uimaan ennen kuin kävelevät.


Maankäytön valvonta ontuu

Brasiliassa maanomistus on jakautunut äärimmäisen epätasaisesti ja maareformia on vaadittu jo vuosia. 96 prosentissa Amazonin maa-alueista on epäselvää, kuka maan omistaa. Niinpä maakeinottelijat ja metsäyhtiöt käyttävät tilannetta hyödykseen.

Maareformia toimeenpanevan Incran tarkistaessa vuonna 2007 maaomistusasiakirjoja, löytyi pelkästään vuosilta 2004–2007 yli 62 000 väärennettyä asiakirjaa.

Amazonilla maanomistajilla on lupa hyödyntää vain 20 prosenttia maapinta-alastaan, loput tulee jättää luonnontilaisiksi. Vaikka Brasiliassa onkin yksi maailman tiukimmista ympäristölainsäädännöistä, lakien toimeenpano ja valvonta on äärimmäisen heikkoa. Laittomat hakkuut ovat yleisiä, koska väärinkäytöksistä ei rangaista.

Viimeisen 40 vuoden aikana Amazonin sademetsästä on hävinnyt yli 600 000 neliökilometriä eli lähes viidennes sademetsän alkuperäisestä pinta-alasta.


Muut Maailman Kuvalehden linkit


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!