Amer Butros-Hanna on elänyt kodittomana Espoossa jo kaksi vuotta.

Mitä Amerille kuuluu?

Mitä kuuluu Maailman Kuvalehden tammikuun 2009 numerossa esitellylle Irakista Suomeen paenneelle Amer Butros-Hannalle nyt?

Teksti: Lauri HaapanenKuva: Lauri Haapanen

LyhyetIhmisoikeudetMuuttoliike ja pakolaisuusSuomi

Maailman kuvalehti kertoi kaksi vuotta sitten irakilaisesta Amer Butros-Hannasta, joka pakeni Saddam Husseinin kidutusta ja ajautui vuonna 2000 pakolaiseksi Suomeen.

Jutun ilmestyessä tammikuussa 2009 Espoon kaupunki oli irtisanonut Amerin ja hänen vaimonsa asunnon, eikä Amerilla ole sen koommin ollut kotia. Mies on nukkunut ystävien sohvilla ja lattioilla, mikä on pahentanut hänen sairauksiaan.

Vaimoaan Amer tapaa silloin tällöin. ”Vartin verran voimme olla yhdessä, mutta sen jälkeen tilanne muuttuu stressaavaksi.”

Suomalaisia ystäviä Amer ei ole edelleenkään löytänyt, vaikka suomen kielen taito on selvästi kohentunut sitten viime tapaamisen. Irakilaisten kanssa hän ei suuremmin välitä seurustella.

”Vaikeaa on tutustua, kun ei tässä iässä enää liiku paljon missään”, 57-vuotias Amer sanoo. ”Internet on paras ystäväni.”

Kuten kaksi vuotta sitten, Amer seuraa yhä tarkasti kotimaansa tapahtumia.

”Tilanne on tällä hetkellä pahimmillaan... pahemmin se ei voisi olla.”

Ja kuten kaksi vuotta sitten, tärkeintä hänelle on, että hänen kahdella lapsellaan on elämä mallillaan. He ovat asuneet Suomessa jo pidempään kuin Irakissa.

”Minun kohdaltani elämä on loppu”, Amer sanoo, onneksi aavistuksen liioittelevaan sävyyn.

Irakissa hän työskenteli muun muassa viestintäministeriössä. Hän tuntee oman arvonsa, ja pitää siitä kiinni. Se ei aina helpota asioimista kaupungin ja viranomaisten kanssa.

Viimeisin kärhämä syttyi, kun Amer pyysi asunto-ongelmansa ja heikentyneen terveytensä vuoksi tapaamista oman alueensa sosiaalityöntekijän kanssa – neljä kertaa, tuloksetta. Viidennellä kerralla Amer marssi toimistoon sillä seurauksella, että sosiaalityöntekijä tiuski, viskasi Amerille nipun lomakkeita täytettäväksi ja kiiruhti pois. Vuorossa ollut virkailija häpesi esimiehensä käytöstä ja pyysi Amerilta anteeksi.

Amer on jättänyt kirjallisen pyynnön asian selvittämiseksi.

”Ei minua haittaa, ettei ole asuntoa eikä varaa lääkkeisiin”, hän sanoo. ”Mutta minä haluan, että minua kohdellaan kuin ihmistä.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!