"Ranska on mahdollisuus." Unelma paremmasta elämästä sai 25-vuotiaan Mohammedin ylittämäään Välimeren.

Vallankumouksen polttamat

Viime joulukuisen Jasmiinivallankumouksen jälkeen noin 25 000 tunisialaista saapui Italiaan. Valtaosa heistä päätyi Ranskaan. Mohammed, 25, on nukkunut Pariisin puistoissajo yli neljä kuukkautta.

Teksti: Taina TervonenKuva: Zabou Carriere

PitkätMuuttoliike ja pakolaisuusRanska

Tila muistuttaa ensi silmäyksellä nettikahvilaa: tietokoneita rivissä, sohvapöytä ja nojatuoleja. Tavanomaisesta kahvilasta sen erottavat eripariset huonekalut, kertakäyttömukit ja takahuoneen keittolevyllä poriseva vanha kattila. Kävijät ovat kaikki nuoria miehiä. Osa selaa Facebookia ja sähköpostia, toiset ovat kokoontuneet pöydän ääreen syömään.

Kaikki heistä ovat tunisialaisia. Kaikki heistä ovat tulleet Ranskaan viime joulukuisen, Jasmiinivallankumoukseksi nimetyn kansannousun jälkeen, etsimään parempaa tulevaisuutta. 

”Ranska on mahdollisuus!” toteaa Mohamed, 25, leveästi hymyillen. Siitäkin huolimatta, että kuten monet muutkin Passage des migrants -päiväkeskuksen kävijät, hän nukkuu yönsä Pariisin puistoissa ja elää kansalaisjärjestöjen ruoka-avun varassa. Iltapäivät hän viettää päiväkeskuksessa jutellen, kahvitellen ja nettiä selaten.

Keskuksen perusti heinäkuun lopussa Fédération des Tunisiens des deux rives -järjestö. Keskus tarjoaa levähdyspaikan ja käytännön apua.

”Monet ovat yksinkertaisesti hirvittävän väsyneitä”, toteaa keskuksen ohjaaja Adel Ghezala. ”Jotkut ovat asuneet kadulla seitsemän kuukautta. Talvi on tulossa eikä kenellekään ole luvassa kattoa pään päälle. Unelmat eurooppalaisesta eldoradosta ovat saaneet kovan kolauksen.”

Silti harva on valmis palaamaan Tunisiaan – ei ainakaan Mohamed.

”Nyt kun olen päässyt tänne asti, en takuulla palaa!”, hän sanoo.

Päätös lähteä oli helppo

Mohamed lähti kotikaupungistaan Matmatasta 16-vuotiaan serkkunsa kanssa maaliskuun lopulla. Lähtöpäätös kuulostaa lähes päähänpistolta.

”Serkku soitti, että laivoja oli valmiina ja että hän oli päättänyt lähteä. Suljin kännykkäkauppani samantien.”

Vallankumous oli takana, mutta tulevaisuus Tunisiassa ei näyttänyt sen kummemmalta. Se, mikä oli muuttunut, oli rajojen rakoileminen. Aiemmin tarkkaan vartioitu meriraja oli yhtäkkiä lähes avoin. Ja unelma Euroopasta oli yhtä vahva kuin ennenkin. Niin Mohamedistakin tuli harraga, Välimeren laiton ylittäjä.

”Harraga... Sanaa on vaikea kääntää. Alunperin se tarkoittaa polttamista: henkilöpapereiden polttamista, rajojen polttamista”, Ghezela sanoo.

”Jotta näitä nuoria miehiä voisi ymmärtää, on ymmärrettävä, miten he kaikki ovat kasvaneet harraga-ajatuksen kanssa: unelma siitä, että Euroopassa kaikki on mahdollista, ajatus siitä, että siellä voi ansaita rahaa ja tulla sitten takaisin Tunisiaan, rikkaana ja menestyneenä.”

Siksi Mohamedin oli niin helppo lähteä. Tunisiassa jokapäiväinen elämä oli hankalaa. Kolme ammattitutkinnon suorittanutta siskoa on työttömänä. Mohamedilla on kampaajan koulutus mutta hän on työskennellyt milloin missäkin: hotellissa baarimikkona, rakennuksilla hanttihommissa, kännykkäkorjaajana. Ranskasta kesäisin lomille saapuvat tuttavat taas ajelivat hienoilla autoilla. Kun tilaisuus koettaa onneaan tarjoutui, miksei Mohamed olisi lähtenyt?

Ruokajonoja ja öitä taivasalla

Matka Eurooppaan maksoi noin 850 euroa. Ensimmäinen yritys kaatui liian täyteen pakatun aluksen haaksirikkoon Tunisian rannan tuntumassa Djerbassa. Toisella yrityksellä Mohamed pääsi Italiaan kuuluvalle Lampedusan saarelle, jonne lähes kaikki Pohjois-Afrikasta lähtevät laittomat alukset suuntavat. Alaikäinen serkkupoika sai paikan vastaanottokeskuksesta, mutta Mohamedia pidettiin säilössä kuukauden päivät.

Huhtikuun alussa Italia myönsi hänelle, kuten tuhansille muillekin tunisialaisille, humanitaarisin perustein puolen vuoden oleskeluluvan, joka on voimassa koko Schengen-alueella. Tuolloin Italiaan oli saapunut paikallisten viranomaisten mukaan noin 25 000 tunisialaista. Heistä valtaosa ilmoitti haluavansa jatkaa matkaa Ranskaan ja muihin Euroopan maihin. Italia kyllästyi toimimaan Euroopan unionin ja Schengen-alueen siirtolaisvarastona.

Heti paperit saatuaan Mohamed suuntasi kohti Pariisia. Samaan aikaan kun Ranska protestoi kovaäänisesti Italian päätöstä vastaan, hän ylitti vaivihkaa maiden välisen rajan.

Kun Ranska väänsi kättä Euroopan komission kanssa siitä, voiko vapaan liikkumisen salliman Schengen-sopimuksen väliaikaisesti laittaa hyllylle tunisialaisten unelmanmetsästäjien takia, Mohamed ja muut harragat opettelivat elämää Pariisissa: järjestöjen ruokajonoja ja öitä taivasalla La Villetten tiedekeskuksen puistossa.

Sitten Ranska ja Italia pääsivät jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen italialaisen humanitaarisen oleskeluluvan pätevyydestä Ranskassa – ja yhteisten rajapartioiden järjestämisestä Välimerellä.

Toukokuun alussa poliisi tyhjensi Mohamedin ja muiden kotina toimineen puiston. Ranskalaisten aktivistien avulla tunisialaiset valtasivat tyhjän rakennuksen, mutta poliisi tyhjensi senkin. Pariisin kaupunki antoi käyttöön urheilusalin, mutta toukokuun lopussa sieltäkin oli lähdettävä.

Mohamed oli tuolloin jo palannut puistoihin. Hän vietti urheilusalissa vain muutaman päivän. Siksi hän ei kuulunut niihin kolmeensataan tunisialaiseen, joille tarjottiin yösijaa asuntoloista, kun sali tyhjennettiin. Pariisin kaupunki oli myöntänyt 345 000 euron avustuksen eri järjestöille ruoka-avun ja hätämajoituksen järjestämiseksi elokuun loppuun asti. Sitten sekin apu loppui.

Haaveet ja musta pörssi

Jotkut harvat Mohamedin kohtalotovereista ovat palanneet takaisin Tunisiaan Ranskan valtion myöntämän 2000 euron paluuavustuksen turvin. Sen saamiseksi on kyettävä todistamaan olleensa maassa yli kolme kuukautta. Käytännössä se on koskenut ainoastaan hätämajoituksessa olleita. 

Mohamedin, kuten tuhansien muiden tunisialaisten huoli on, mitä tapahtuu 7. lokakuuta, kun italialainen humanitäärinen oleskelulupa umpeutuu. Kukaan ei tiedä, aikooko Italia uusia lupia vai ei, ja jos aikoo, niin millä perusteilla. Puskaradion mukaan jotkut ovat saaneet lupansa uusittua esittäessään työsopimuksen – siksi väärien työsopimusten hinta mustassa pörssissä kohoaa sitä mukaa, kun määräaika lähestyy.

Toiset lähtevät hakemaan turvapaikkaa Schengen-alueen ulkopuolelta, esimerkiksi Sveitsistä, saadakseen edes jonkinlaisen virallisen paperin. Kolmannet haaveilevat ranskalaisesta tyttöystävästä. Ja kaikki toivovat saavansa töitä – mitä tahansa töitä.

”Olen ollut vain kolme päivää töissä neljän kuukauden aikana, mutta kyllä jotain vielä löytyy”, Mohamed vakuuttaa suu virneessä. Talvi on tulossa, mutta väsymyksestä ja huolesta huolimatta toivo kantaa vielä.

Yhtä asiaa Mohamedin on vaikea sulattaa:

”Täällä asuvat tunisialaiset eivät pidä meistä. He kysyvät, miksi järjestimme vallankumouksen vain lähteäksemme pois. He sanovat, että meidän paikkamme on Tunisiassa. Mutta mitä he tietävät elämästä siellä? Miksi meidän paikkamme olisi siellä ja heidän paikkansa täällä?


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!