Turkulaisen Sixfingers Theatre -nukketeatteriryhmän uusi näytelmä Elohiiri on esittelytekstin mukaan ”kurkistus toiseuden sietämisen ja muukalaisvihan maailmaan. Teatterin keinoin toteutettu debatti holokaustin merkityksestä tänä päivänä.”
Nukketeatteria holokaustista?
”Minun on pitkään ollut tarkoitus käsitellä aihetta, henkilökohtaisista syistä”, sanoo näytelmän ohjaaja, vuonna 2005 Turun taideakatemian nukketeatterilinjalta valmistunut Ishmael Falke. Juutalainen Falke, 34, on kotoisin Israelista, jonne hänen isänpuoleinen sukunsa muutti Puolasta.
”Isäni on syntynyt sodan jälkeen ja ehti kasvaa Puolassa 11-vuotiaaksi. Hänen molemmat vanhempansa selvisivät holokaustista.”
Elohiiren tarina on kuitenkin fiktiivinen.
”Tarina on keksitty, mutta täysin mahdollinen, monen kymmenen luetun ja suodatetun selviytymistarinan tulos. Epätavallista on ainoastaan se, että se tapahtuu Suomessa. Mutta sekin perustuu faktoihin. Täälläkin on ollut keskitysleirin kokeneita juutalaisia, jotka ovat saaneet esimerkiksi Puolasta sodan jälkeen pakolaisviisumin Ruotsiin ja tulleet sieltä Suomeen”, Falke selittää.
Kissoja ja hiiriä
Elohiiren yhtenä taiteellisena innoittajana on toiminut Art Spiegelmanin tunnettu holokaustia käsittelevä Maus-sarjakuva.
”Maus on nerokas. Se, että Spiegelman on piirtänyt natsit kissoiksi, juutalaiset hiiriksi ja amerikkalaiset koiriksi, toimii hyvin. Hahmot kuvaavat sitä, miten ihminen muuttuu sodassa eläimeksi. Toisaalta ihmisen pelkistäminen eläimeksi on lastenkulttuurin ja kansansatujen tapa auttaa ymmärtämään asioita”, Falke analysoi.
Falke puolestaan nivoo holokaustitarinan omaan ilmaisutapaansa nukketeatteriin sijoittamalla tapahtumat lelukauppaan. Nukkeja ei rakenneta erikseen, vaan niiden roolissa ovat lelukaupan lelut. Määritelmällisesti Elohiiri lieneekin lähempänä esineteatteria kuin perinteistä nukketeatteria.
Elohiiren päähenkilöt ovat 2000-luvun Suomessa asuvat aikuiset veljekset, jotka perivät isoisänsä leikkikalukaupan. ”Lapsena veljekset eivät ymmärtäneet, miksi isoisä oli outo.”
Pelkän historiallisen selviytymistarinan sijaan Falke on halunnut käsitellä sitä, miten sota vaikuttaa tuleviin sukupolviin.
Sodan jäljet
Samoin kuin Suomessa miehet vaikenivat sotakokemuksistaan, Falken isovanhemmat eivät koskaan puhuneet holokaustin kauhuista. Sodan aiheuttama trauma kuitenkin periytyy.
”Omassa mielessäni elän vielä holokaustia, valmistaudun sotaan. Mietin miten selviytyisin, jos nyt syttyisi sota. Se ei ole terveellistä. Tärkeää on, mitä sodasta voi oppia, miten sodan kierteen voi katkaista. En halua siirtää traumaa omille lapsilleni”, pohtii Falke, kahden pienen lapsen isä.
Hänen omassa lapsuudessaan holokausti ja sota olivat lähellä. Keskitysleireiltä selvinneitä oli 1970- ja 1980-lukujen Israelissa vielä paljon.
”Koko lapsuuteni katukuva oli täynnä selviytyjiä. Yhdellä oli karkkikauppa, toisella lelukauppa, joku oli parturi. Karkkikauppias vitsaili meille käsivarteensa tatuoiduista numeroista: mitä sanotte, voitanko lotossa tällä viikolla?”
Etenkin israelilainen koulukasvatus piti huolen siitä, ettei holokaustin muisto unohtunut.
”En muista kuinka vanha olin, kun ensimmäisen kerran kuulin kaasukammioista, mutta niin pieni kuitenkin, että taatusti en ymmärtänyt siitä mitään. Se oli jotain myyttisen hirviömäistä. Tiesimme, että monta tuttua ihmistä oli pahoinpidelty, mutta sitä emme käsittäneet miksi ja miten.”
Israelin nykypolitiikkaa Falke vastustaa. Hänestä on turhauttavaa, ettei maa tunnu oppivan historiastaan, vaan jatkaa väkivallan kierrettä.
”Israelissa valtio, tai sionistit, käyttää väärin holokaustin muistoa oikeuttaessaan sillä väkivaltaa. Se on holokaustin uhrien häpäisemistä. Israelin juutalaisena olen sitä mieltä, että Israelin erityisasema kansainvälisessä politiikassa on huono asia. Oikean Israelin ystävän pitäisi vaatia ja painostaa maata muutamaan politiikkaansa.”
Aina ajankohtainen
Haastattelun teon aikaan elokuussa tiedotusvälineissä puidaan Norjan joukkomurhaa ja julkisuudessa keskustellaan Suomessakin yleistyneen vihapuheen vaikutuksista. Muukalaisvihalla ratsastaneiden eduskuntavaaliehdokkaiden vaalimenestys on puhuttanut keväästä lähtien.
Esittelytekstinsä perusteella Elohiiri tuntuu ottavan kantaa ajankohtaiseen keskusteluun: ”Usein ajatellaan, että holokausti oli ainutlaatuinen tapahtuma, joka on muuttanut maailman pysyvästi.
Mutta muuttuiko maailma sittenkään? Muukalaisviha nousee siellä, missä avoin ja demokraattinen kulttuuri on uhattuna.”
Falken mukaan näytelmän valmistelu alkoi kuitenkin jo paljon ennen vaaleja, Norjan tapahtumista puhumattakaan.
”Aihe on valitettavasti aina ajankohtainen! Nämä äärioikeiston ilmiöt toistuvat aina vaan, maasta toiseen, vuodesta toiseen. Ihmiset eivät opi”, Falke huokaa.
Hän toivoo, että Elohiiri herättäisi katsojat miettimään, mitä maailmalla tapahtuu ja tarkastelemaan omaa rooliaan siinä: onko itse aktiivisesti estämässä väkivaltaa vai tyytyykö seuraamaan tapahtumia silminnäkijänä. Ympäröivästä väkivallasta on hyödytöntä syyttää yksittäisiä ihmisiä, sillä vastuu on meillä kaikilla.
”Ihmisillä on taipumus nähdä asiat mustavalkoisesti, erottaa enkelit ja paholaiset, vaikka me kaikki olemme ihmisiä, myös ne vihollisina pidetyt. Meissä kaikissa on Breivik ja Hitler, ja meissä kaikissa on uhri. Matka sanoista tekoihin on aika lyhyt.”
Sixfingers theatre: elohiiri
Turun tehdas teatterissa 9.12.2011 asti.