Artikkelikuva
Afrikkalainen krokotiili

Tansanialaispubin takapihalle muutti krokotiili

Best Bite -pubi Dar es Salaamin Kinondonin lähiös­sä on saanut naapurikseen krokotiilin, kertoo The Citizen.

Best Bite -pubi Dar es Salaamin Kinondonin lähiös­sä on saanut naapurikseen krokotiilin, kertoo The Citizen. ­Alueen ­asukkaiden mukaan lisko on elellyt pubin takana sijaitsevassa lammessa jo parisen vuotta, ja alkaa nyt olla pelottavan kokoinen. Kotieläinten tai ihmisten kimppuun se ei kuitenkaan ole käynyt ja näyttäytyykin ihmisille vain harvakseltaan.

Siitä, miten ja miksi krokotiili on valinnut asuinpaikakseen juuri kyseisen lammikon, ei ole tietoa. Epäilyitä on kohdistunut muun muassa sittemmin muualle muuttaneeseen matkailuyritykseen. Sen on arveltu siirtäneen liskon alkuperäissijoiltaan haaveenaan hyötyä sen esittelemisestä turisteille. Turistien arvellaan myös keräävän mielellään krokotiilinmunia matkamuistoksi.

Nyt krokotiili on kasvanut niin suureksi, että asukkaiden mielestä viranomaisten olisi syytä toimittaa se väljemmille vesille. Toistaiseksi sen koommin paikallisista kuin valtion virkamiehistäkään ei ole ollut apua. Lisko jatkaa hiljaiseloaan vesihyasinttien peittämässä lammessa kaloja syöden.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!